Muuttaminen on pakollinen hetki käydä omaisuutensa läpi, mutta kun kerron tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä, niin uskokaa. Älä odota muuttoon.
Ihmisellä on taipumusta hamstrata tavaraa. Ei toki kaikilla, mutta useilla. Siihen liittyy monta syytä, ehkä laiskuus (ei jaksa nähdä vaivaa), välinpitämättömyys (tilaa on, niin olkoon kaapeissa) tai tunnesyyt (ei raaski luopua). Tässä talossa on paljon säilytystilaa ja olen sortunut ylläovista syistä jokaiseen. On ollut mahdollista hillota kaikenlaista ja se oljenkorsi on todella käytetty.
Toivomukseni on, että uuteen kotiin ei tulisi mitään turhaa. Siis sellaista, joilla ei ole relevanttia käyttö-, visuaalisuus tai -tunnearvoa. Tämä ohjenuora mielessäni olen käynyt omaisuuttamme läpi ja tullut tulokseen, että ne asiat, joista haluaa luopua, voi vielä jakaa neljään eri kategoriaan:
1. Helppo luopua
Osa tavaroista oli sarjassamme ”helppoa luopua”. Niihin ei liittynyt enää ajankohtaisuutta, hyötyä saati mitään tunnetta, ne oli nopea laittaa kaatopaikkakuormaan, myyntiin tai lahjoitukseen. Tämä kierros oli helppo.
2. Myyntiin
Oli tiettyjä asioita, joita halusin myydä ja sen tein lähinnä naapurustolle tai paikallisella Facebook-kirppikselle. Isompaan kotikirppikseen ei nyt ollut voimavaroja, vaikka sellaista suunnittelin. Näissä kauppa kävi hyvin ja oli ihanaa, kun kun tuotteet noudettiin pikaisesti ovelta. Lempparitapani kierrättää!
3. Hyväntekeväisyyteen
Osa tavaroista oli sellaista, jonka vein ilomielin hyväntekeväisyyteen. Lasten hyväkuntoiset vaatteet ja lelut ovat tarvetavaraa, joiden kiertosykli on verraittain nopeaa.
4. Aiheuttaa vakavaa pohdintaa
Sitten oli tavaroita, joihin liittyi muistoja. Lasten ”vauvalaatikot” eli äitiyspakkauspahvilootat, jonne kuvittelin säilöneeni ihanimmat aarteet. Kurkistus laatikkoon osoitti, että siellä oli vaatteita, joiden olemassa oloa en edes muistanut, saatika että ne olisivat herättäneet mitään tunteita. Molempien lasten laatikot saatiin kutistettua neljäsosaan alkuperäisestä, eikä yhtään oikeasti muistorikasta ja -rakasta tavaraa lähtenyt.
Sain Instagramissa hyvän kysymyksen siitä, mitä kysymyksiä käyn läpi pohtiessani luopumista. Tähän löytyy aika selkeä kaava: tarvitsenko, onko tälle paikkaa tai läikähtääkö sydämessä. Parasta on, että kaikki kolme kriteeritä täyttyvät, mutta yhdelläkin saattaa päästä jatkoon.
Tavarasta luopuminen on ollut lopulta palkitsevaa ja mukavaa. Siitä myös innostuu, kun alkuun vaan pääsee. Parasta on, että kirppistelystä saa vähän palkkaakin ja sen rahan voi käyttää johonkin oikein mieluisaan. Tai jos oikein fiksu olisi, sen käyttäisi elämyksiin, joita voi surutta säilöä sydämeen vaikka loppuelämäksi. Siellä on sopukoita, joihin ei suursiivouksetkaan yllä.
(Kuvituksena kuvia Asuntomessuilta, koska tietyistä syistä ei oikein enää sisustuskuvia saa kotoa.)