kaupallinen yhteistyö FanniK
Sisustuksen vuosikellossa ollaan taas saavuttu uuteen pykälään eli syksyyn. Kesällä ainakin itselläni sisustaminen jää vähemmälle, koska elämä keskittyy niin vahvasti ulos ja mökille. Tämä vuodenaika on sisustuksellisesti itselleni mieluisin, kun kaapista saa kaivaa ihanat, kutsuvat tekstiilit ja tunnelmaa nostavat kynttilät. Hämärtyvissä illoissa pienilläkin elementeillä saa ihmeitä aikaiseksi.
Kuvista tuli aurinkoisia ja raikkaita, mutta hämärät illat ovat todellisuutta. Hieman sitä itsekin hätkähtää, kun koiran iltapissalenkille saakin kaivaa heijastinta takin helmaan, henkisesti sitä kun vielä kesän jatkoilla.
Kuvasin pitkäaikaiselle yhteistyökumppanilleni FanniK:lle syksykuvia ja samalla pohdin, mistä elementeistä syksyn sisustus syntyy. Oleellista on oman tyylin jatkumo, jossa jo olemassa olevat sisustuksen elementit rikastuvat tai syventyvät.
Helpoin ja nopein tapa tuoda uutta sisustukseen on päivittää tekstiilit. Meillä lähti kesäiset siniraidallliset tyynynpäälliset pyykin kautta kaappiin ja tilalle laitoin pehmeän valkoisen ja tunnelmallisen metsänvihreän yhdistelmän.
Koristetyyny Isla
Koristetyyny Ruffle (vihreä)
Koristetyyny Bouncle
Jotenkin tuntuu, että syksyyn liittyy kaikki sisustuskliseet, mutta minkäs teet! Ehkäpä kliseiden sijaan kannattaisikin puhua klassikoista, kun hämärtyvissä illoissa fiilistelee höyryävän teekupposen äärellä kynttilänvalossa kirjaa lukien tai sarjan parissa rentoutuen.
Vihreä on ehdottomasti oma suosikkini syysväreistä, juuri tällainen hieman murrettu metsänvihreä toimii makuuni parhaiten.
Kotoisimmillani olen vaaleiden ja neutraalien sävyjen ympäröimänä, mutta usein kaipaan jotain pientä piristystä kokonaisuuteen. Siinä mainitussa sisustuksen vuosikellossani keväällä saapuu roosa, kesällä vaaleansininen, syksyllä metsänvihreä ja joulun aikaan viininpunainen. Oikeudet muutoksiin pidätetään ????
Sohvalta pitää löytyä myös torkkupeitto. Käytän villasukkia ympäri vuoden hellekelejä lukuunottaatta ja syksyllä suosin vilttejä, jossa mukana villaa. Lempi-viltti on ihan nimensä veroinen.
Kesällä aloittamani Michelle Obaman kirja jäi kesken, joten olen kaivanut sen takaisin repertuaariin. Sarjoista suosikki on Sinkkuelämää-jalanjäljissä kulkeva Just like that. Nyt olisikin kiva löytää syysiltoihin uutta katseltavaa, joten vinkkejä otetaan vastaan! Ei mitään liian jännää kuitenkaan.
Frost lasilyhty
Maljakko Ilma
Kynttilän (tai omenoiden) alunen
Ja hei, vielä bonuksena kurkistus wc:n päivityksiin. Siellä sävymaailma on rauhallisen maanläheinen. FanniK:n Ruutu-pyyhkeet ovat olleet kovassa käytössä mökillä, joten nyt valitsin ne myös kotiin. Nopeasti kuivuvat ja käyttöä kestävät pyyhkeet sopivat hyvin lapsiperheeseen.
Laattalattia kaipaa pehmeyttä ja pörröisyyttä, jota tuo ihanasti Halla-matto. Se on paksu ja muhkea villamatto, jonka aukiharjattu villakude tuo sille taljamaisen ulkonäön. Aivan ihanan näköinen ja tuntuinen!
Halla-maton kaverina wc-paperin säilytyksessä kuvissa on Hanko-säilytyskori. Kattovalaisin on edullinen Vekki-valaisin, jossa on viuhkamainen muoto. Sopisi kauniisti myös keittiöön saarekkeen päälle tai vaikkapa makuuhuoneeseen.
Sellaisilla sisustuksen päivityksillä vastaanotan syksyä tänä vuonna. Viime vuonna tähän aikaa vatsassa lepattelivat perhoset, kun vielä asuimme väliaikaisessa kodissa ja odottelimme marraskuun irtiottoa Espanjassa. Tänä vuonna luvassa on tuttua ja turvallista arkea ja väistämätöntä kaamoksen vastaanottamista.
FanniK:n uutuudet löytyvät täältä ja samalla vinkkaan, että Instagram-tililläni on käynnissä arvonta, jossa voi voittaa 100 euron lahjakortin FanniK:n verkkokauppaan.
Syysiloa toivotellen!