Jos vain olisi mahdollista, painaisin hetkiseksi elämän pause-nappulaa. Ihan vain siksi, että tämä toukokuu on niin hurmaava! Eihän tälläista kesänalkua olisi voinut toivoakaan.
Meidän piha alkaa olla vihdoin vihreä ja vehreä, uudella asuinalueella menee useampi vuosi, että pensasaidat oikeasti toimivat näköesteinä ja puut näyttävät enemmän puilta kuin risuilta. Olen suurpiirteinen puutarhuri, joka on vasta nyt alkanut haaveilemaan kivien ja havujen lisäksi kukkaloistosta.
Tällä hetkellä kukintahommat hoitaa omenapuu, kuinka paljon valkoiset ja hennon vaaleanpunaiset kukkaset voivatkaan ilahduttaa. Kiinalainen sananlasku sanoo, että vain puutarhanhoito on tärkeää – eikä sekään ole kovin tärkeää. Miete tiivistää ajatuksen siitä, että kaikki on lopulta vain hetkellistä.
Jokakeväinen rutiini on terassin perusteellinen siivous. Silloin roudaan kaikki huonekalut nurmikolle ja hinkkaan lattian ja listat puhtaiksi talven pölyistä. Päivä oli kääntynyt jo iltaan ja aurinko ei porotellut enää suoraan takapihalle.
Siitähän se idea sitten lähti – kesken kaiken hinkkaamisen – että tuossa kukkivan omenapuun alla pitäisi ehdottomasti juoda iltakahvit!
Jos mieheltäni kysytään, niin usein reaktionopeuteni ideasta toteutukseen vastaa sadan metrin juoksun maailmamestaruusaikaa. Mutta tiedättehän, kun inspiraatio iskee, se pitää päästä toteuttamaan. Pian kukista varisee lehdet, eikä koskaan tiedä, milloin uskomattoman lämpimät kesäillat päättyvät.
Tätä on minulle arjen kauneus ja spontaanit hetket.
Alan kyllä ymmärtää heitä, jotka nauttivat nyppimisestä, kaivamisesta ja istuttamisesta. Piha ei koskaan näytä ihan samalta ja kasvun ihmettä riittää aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Ensilumen sataessa kiitän hetkeä, jolloin kaikilla naapureilla näyttää piha samalta. Vaikka kisa onkin kaukana, ihastelen usein miten ruoho on vihreämpää aidan tuolla puolella. Tai ainakin kukat kukkivat kauniimmin.
Luvassa on onneksi vielä pitkä liuta puutarhahetkiä, jolloin helmat hulmuten ja lierihattu vinossa saa astella pitkin pihoja. Ohimennessä nyppäistä voikukan tai kaksi ja sitten nostaa katseen kohti taivaanrantaa. Ei se ole niin justiinsa.