Kaupallinen yhteistyö: Oras
Juokseva vesi on luksus, jota pidetään usein itsestään selvyytenä. Raikas juomavesi, ruuanlaitto ja tiskaaminen sekä siivous ja hygienia: päivässä on lukuisia kertoa tarve vedelle.
Mökin rakentamisessa yksi lähtökohta oli ekologisuus ja myös omavaraisuus. Teimme pihaan oman kaivon ja asensimme kattavan ja modernin aurinkosähköjärjestelmän, joka mahdollistaa lämmitystä lukuunottamatta normaalit mukavuudet.
Rengaskaivomme onnistui, se vissiin on pikkuisen tuuripeliä, että löytää hyvän paikan. Juomavesi tutkittiin heti kaivon teon jälkeen viime kesänä ja sen laatu todettiin oikein hyväksi. Myös tänä keväänä teimme uusintatutkimukset (veden laatua kannattaa vuosittain seurata) ja kaikki edelleen hyvin.
Viime kesänä kaivuri myllersi vielä kerran tontillamme ja veti vesiputket saunalle ja mökkiin. Niinkin itsestään selvä asia, kun vesihana keittiössä sai niin hyvälle mielelle. Ja mikä vaikutus sillä tosiaan on, että saa juoma- ja talousvettä hanasta!
Niinkin itsestään selvä asia, kun vesihana keittiössä sai niin hyvälle mielelle. Ja mikä vaikutus sillä tosiaan on, että saa juoma- ja talousvettä hanasta!
Oraksen mökkihanan saa joko pesuallashana- tai keittiöhanamallina. Maksimissaan hanasta saa vettä 5 litraa minuutissa.
Pumppu siis nostaa veden omasta kaivosta ja luonnollisesti se on silloin aina kylmää. Käsienpesuun, siivoukseen ja tiskaukseen kuitenkin kaipaa lämmintä vettä monta kertaa päivässä. Lämminvesivaraajan ansiosta nyt saamme helposti halutun lämpöistä vettä.
Lämpötila valittavissa + 35° – 85 °C:en väliltä, me olemme nyt pitäneet lämpötilaa 35 asteessa, joka sopii käsienpesuun ja tiskaamiseen. Hana ja varaaja myydään aina yhtenä pakettina.
Varaaja kytketään pistorasiaan ja sen teho on 2kW. Veden lämmetessä hanan juoksuputkesta tulee joitain tippoja vettä, joka kuuluu asiaan eli siitä ei kannata huolestua. Muutama juttu asennuksesta. Se ei ole rakettitiedettä, vaan aikalailla helppoa ja nopeaa, mutta muutama juttu kannattaa muistaa:
- Tarkista aina oikea asennustapa (asennus- ja huolto-oppaasta) ja tuotteen soveltuvuus asennuspaikalle.
- Kohdista hanaliitäntöjen ja laitteen värimerkinnät toisiinsa:
Oikea sininen = kylmän veden sisääntulo
Vasen punainen = lämpimän veden ulostulo - Vedenlämmitin on sallittu käytettäväksi ainoastaan alkuperäisen Oras-mökkihanan kanssa. Hanaa ja lämminvesivaraajaa ei pidä asentaa erikseen.
Mökkeily tarkoittaa eri ihmisille erilaisia asioita. Jotkut kavahtavat kaikkia ”mukavuuksia” (sähkö, juokseva vesi jne), toiset taas haluavat omakotitalon varustetason, ennen kuin edes harkitsevat mökkeilyä. Oma ajatukseni on tästä väliltä.
Mielestäni on mukavaa, että olosuhteet ovat erilaiset mökillä ja kaupungissa. Itselleni mökkeily on myös elämän yksinkertaistamista, rauhoittumista kiireen keskellä ja erilaista puuhastelua kuin kotona. Toki asiat ovat myös kustannuskysymyksiä.
Ulkohuussi kuuluu meillä mökkeilyyn ja saunan pesuvedet lämmitetään kiukaan padassa. Ruuanlaitossa suositaan grilliä ja kaasuhellaa, tiskit on ookoo tehdä käsin ja on ihanaa lämmittää mökki viileänä päivänä takan avulla.
Toisaalta nautin siitä, että saan valot napista napsauttamalla, ruuat ovat jääkaapissa ja pakastimessa ja siivous hoituu pölyimurilla. Kun perusasiat sujuvat, ei mökkeily ole suorittamista, selviytymistä tai työleiriä, vaan mukavaa yhdessä oloa luonnon rauhassa.
Oras Safira -mökkihana+vedenlämmitin -yhdistelmällä saa helposti lisää mukavuutta vapaa-aikaan. Jos mökille, kesäkeittiöön, grillikatokseen tai autotalliin tulee kiinteä kylmävesijohto ja sähkö, on sinne helppo järjestää myös tiskaus- ja käsienpesupiste tämän mökkihanan avulla.
Kun perusasiat sujuvat, ei mökkeily ole suorittamista, selviytymistä tai työleiriä, vaan mukavaa yhdessä oloa luonnon rauhassa.
Oras-mökkihana ja vedenlämmitin pitää tyhjentää talvikuukausien ajaksi. Tämä on meille toimiva ratkaisu, sillä mökkeilemme talvikaudella vain hyvin vähän ja silloin voimme vielä veden mukanamme tai nostaa sen käsin kaivosta.
Olemme olleet todella tyytyväisiä Oras mökkihanaan ja sen tuomaan mukavuuteen mökillämme.
Jos mökkihana herättää kysymyksiä, voit jättää niitä kommenttilaatikkoon. Vastaan itse tai pyydän Oraksen asiantuntijaa vastaamaan kysymyksestä riippuen. Voit myös lukea lisää Oraksen sivuilta.
Nyt kannattaa myös kurkistaa Instagramissa @modernistikodikas-tilille, siellä käynnistyy Oras mökkihanapaketin arvonta!
14 Kommentit
Hei! Ensinnäkin kiitos kivasta blogistasi. Mökkipostaukset on mielenkiintoisimpia mökkihaaveilijalle. Sitä jäin miettimään, että voiko vedenlämmittimessä pitää noin alhaista lämpötilaa? Yleensä varaajissa suositellaan yli 60 astetta, jottei bakteereja pääse kasvamaan. Vaiko onko niin, ettei tuo lämmitin varastoi vettä vaan ainoastaan käytettävä vesi lämpiää?
Moikka Annukka ja kiva kuulla, että tykkäät blogista ja mökkijutuista. Varaajan lämpötilaa voi yhdellä napsautuksella säätää eli lämpötilaa on helppoa nostaa vaikka kun ottaa tiskivettä. Me vasta varaajaominaisuuden käyttöä harjoittelemme. 35 c on turvallinen lämpötila esim. lapsilla käsienpesuun. Tätä voin toki vielä kysyä Oraksen ammattilaisilta, kuinka he suosittelevat. Iloa viikkoon!
Tuo matala lämpötila minuakin ihmetytti. Tiskaamiseen se on liian alhainen, astiat jäävät rasvaisiksi.
Meillä on myös varaaja mökillä, lämpötilan säätö on hanassa, kuten kotonakin. Myös varaajassa on säätö, jota pidän n. puolessa välissä eli ehkä juuri tuo 60 astetta. On kyllä todella kätevä varsinkin tiskatessa.
Moikka Merja! Tuossa Annukalle vastasinkin, että lämpötilaa on helppoa säätää ja tosiaan saa helposti lämpimämpääkin vettä tiskaamiseen. Tässä vielä varaajan kanssa eloa harjoitellaan eli varmasti löytyy just sopiva tapa toimia. Ja kiitos myös tästä näkökulmasta, ehkäpä mekin laitetaan säätö sinne 65 asteeseen 🙂 Mukavaa päivää!
Hei! Nyt sain Oraksen asiantuntijan näkemyksen veden lämpötilaan:
Lämpimän veden lämpötila pitää D1:n määräysten mukaan olla +55-65°C , mikä on siis suositeltava lämpötila. Esim. Legionella elää ja lisääntyy parhaiten +25-40°C välillä. Mökkihanassa kuuman veden voi asettaa kuumemmaksi eli max. noin +80°C, jolloin varmasti kaikki pöpöt kuolevat ja lämmin vesi riittää paremmin, mutta tällöin on olemassa todellinen polttamisvaara: kuuma vesi kun tulee hanasta samantien avattaessa vivun ollessa käännettynä kuumalle puolelle.
Lyhyesti sanottuna voisi siis antaa nyrkkisäännön, että lämpötilan pitäisi 65°C vakiona, ja säännöllisin väliajoin suorittaisi hygieniahuuhtelun täysin kuumalla, jolloin saisi mahdolliset pöpöt pois.
Hei, olen pitkään mielenkiinnolla seurannut blogiasi ja sen ääreen on aina mukava uppoutua. Minulla olisi postaustoive, joka liittyy asetelmien tekoon esim hyllylle. Saisiko konkreettista esimerkkiä erilaisten asetelmien tekoon ja vaikka mielestäsi vähän huono asetelma ja sitten miten sitä saisi parannettua eli ”silmää häiritsevä asetelma” ja onnistunut asetelma.
Mukavaa kesän odotusta!
Hei Kerttu, oikein mukava kirjoitus ja aiheena minulle ajankohtainen. Harkitsen juuri itsekin mökkihanan hankintaa ja löysin tämän Oraksen mökkihanan. Tutustuin tarkemmin sen ohjeisiin ja tuo talven tyhennys jäi mietityttään. Oletteko vielä sitä tyhjentäneet?
Ohje vaikuttaa aika haastavalta kun siinä 12 eri vaihetta, jossa tarvitaan ruuvimeisseliä ja holkkiavainta. Itse boilerin tyhjennys näyttää suoraviivaiselta, mutta hanan tyhjennys monimutkaiselta. Mietin, että kun ohjeessa kuitenkin sanotaan että hana pitää säilyttää lämpimässä niin eikö sitä saa muuten irti kuin noin moneen osaan purkamalla. Eikö tähän löydy yksinkertaisempaa tapaa?
Muuten vaikuttaa järkevältä ja myös omiin tarpeisiini soveltuvalta.
Moikka! Viime talvena mies sen tyhjensi, ei ainakaan maininnut, että olisi sen kummoisempi homma 🙂 Voin vielä yrittää muistaa kysyä asiaa.
Moi,
kiva teksti!
Meilläkin on sama hana harkinnassa, mutta riittääkö tuosta kunnolla lämmintä vettä esim. tiskaamiseen? Vai onko lämmin vesi aina riittänyt?
Toisaalta meillä haluttaisiin myös suihkuominaisuus… ei Oraksella ole vastaavaa suihkumallia? 😀
Moikka! Tiskaamiseen, käsiepesuun ja siivoukseen riittää oikein mainiosti. Tai toki jos juoksevan veden alla lotraa, niin en tiedä, mutta itse ainakin lasken astiat lämpimään veteen altaassa ja pesen siellä ja sitten huuhtelu hanan alla. Todella loistava systeemi 🙂
Hei,
Vaatiiko tämä ratkaisu myös samantien jätevesiremontin ? Eli vastaako tämä kantovettä. Meillä on kuivanmaan mökki pohjavesialueen ulkopuolella, joten muuten meillä ei ole tarvetta jätevesijärjestelmiin.
Tätä jätevesijuttua minäkin mietin. Kuka osaisi vastata että vastaako kantovettä. Erilaisista artikkeleista olen ymmärtänyt, että paineellistu boileri vaatii jo jotakin muuta jätevesiratkaisua kuin kantovesi. Tässä mallissahan nimenomaan sanotaan että on paineeton. Mitähän sekin tarkoittaa.
Tosi hyvä ja valaiseva kirjoitus. Tämän perusteella tuli heti halu hankkia vastaava. Kiitos
Hei
kiitos mielenkiintoisista mökkijutuista! Meille on tulossa uusi mökki ja tuota samaa lämminvesivaraajaa olen myös miettinyt keittiöön. Miten paljon varaaja vie allaskaapista tilaa? Kuvassa näytti siltä kuin allaskaapissa olisi myös roska-astiat. Minkä mittainen allaskaappi teillä on ja minkä mittaiset roska-astiat, mahtuuko kahta roska-astiaa vierekkäin?
Tosi kiva tunnelma välittyy noista kuvista teidän mökiltä. Oras mökkihana vaikuttaa kyllä käyttökelpoiselta ratkaisulta, kiitos vinkistä. Vanhempani myös miettivät mökilleen asentavansa juoksevan veden, joten he hankkivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä kaivon mökille piakkoin. Toivottavasti myös meillä mökillä kaivon juomavesi osoittautuisi juomakelpoiseksi.