Kuuntele postaus:
Venetsialaiset juhlistavat mennyttä kesää ja julistaa syyskauden alkaneeksi. Juhlakulttuuri on levinnyt rannikolta pikkuhiljaa koko Suomeen. Venetsialaisia pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana.
Minun piti olla viettämässä venetsilaisia ihan muualla kuin mökillä, sillä rakkaalla lapsuudenystävälläni oli 40 -vuotisjuhlat. Muun perheen koronatestitulokset eivät ehtineet lauantaiksi ja koska itsellänikin oli flunssan oireita, ei juhliin ollut mitään asiaa.
Päivällä käväisin syvissä vesissä. Yleensä mieleni on positiivinen ja löydän ikävistäkin tilanteista valoisan puolen. Olihan niitä toki nytkin, mutta ystäväni hartaasti valmistelevat juhlat olisivat olleet erityisen tärkeät.
Lähes kaikkea muuta kun elämässä voi aikuisena hankkia ja kehittää, mutta lapsuudenystäviä ei enää saa mistään. Siksi ne ystävävyydet, jotka ovat kestäneet hiekkalaatikolta aikuisuuteen, ovat kultaakin kalliimpia.
Lapsuudenystävien kanssa eletään elämän pisimpiä ihmisuhteita, jos omaa perhettä ei lasketa. He ovat olleet kuvioissa jo kauan ennen nykyisiä aviomiehiä. Olemme käyneet läpi teinivuodet, ensi-ihastumiset ja älyttömät nuoruuden päähänpistot, jotka olisit ilman heitä jo painanut kauas unohtuneiden muistojen osastolle aivoissasi.
Hän oli se tyyppi, joka alaikäisenä kaupungilla vietetyn illan jälkeen pyöräili kotitalolleni, kiipesi palotikkaita pitkin omakotitalon toiseen kerrokseen ja koputti ikkunaan. Kun unisen pöllähtäneenä avasin ikkunan, hän vain kuiskasi: “tulin vain tarkistamaan, että olet kotona. Hyvää yötä”.
Aikaa ennen kännyköitä.
Lähes kaikkea muuta kun elämässä voi aikuisena hankkia ja kehittää, mutta lapsuudenystäviä ei enää saa mistään.
Lapsuudenystävät tuntevat tarinasi. Sinun ei tarvitse selittää, kuinka erikoiset uusperhekuviosi menevätkään, sillä he ovat olleet rinnalla erojen, kuolemien ja häiden aikaan. He muistavat, missä kaupungeissa olet asunut ja mitä kouluja olet käynyt. He muistavat asioita, joita itse et enää muistaisi. He tekevät muistoistasi kokonaisia.
Heidän kanssaan on eletty sydäntä riipiviä hetkiä, kun yksi porukasta saa yllätysvauvan toisen kärsiessä lapsettomuudesta. On oltu kaasoina ja kummeina, elämän tähtihetkissä rinnalla seisten.
He tietävät, että elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan. On ollut pelkoa, masennusta ja surua. Menee aikoja, kun ruuhkavuodet rullaavat, eikä soitellakaan niin usein.
Mutta kun puhelin soi ja tuttu ääni kuuluu linjoita, on kaikki niin kuin ennenkin.
Kaikki tämä olisi ansainnut huolettoman juhlaillan. Olin lapsellisen vihainen koronalle, joka on ihan tyhmä ja saisi painua koko pallolta niin pian kun on tullutkin. Ei kyse ole siitä, että olisin halunnut tanssia aamuun saakka venetsialaisrakettien loisteessa, vaan jostakin paljon suuremmasta.
Rinnalla olosta tärkeänä päivänä.
Ehkäpä tässä kiteytyi isommin myös kaikki se, mitä korona on elämässä muuttanut. Se on vienyt ihmisiä fyysisesti kauemmas toisistaan. Ennen turvaväli oli se, että oli turvallista olla lähellä. Nyt se pitää meitä toisistamme etäällä.
Illan tullen sytyttelin tuli lyhtyihin, roihuihin ja kynttilöihin. Kuulin jostain rakettien ääniä, vaikka ne eivät meille näkyneet. Lähelläni oli oma perhe, onneksi kaikki hyvävointisina. Rantasaunassa otimme lempeät löylyt ja pulahdimme jo viileään järviveteen uimaan.
Vaikka palanen sydäntäni oli siinä hetkessä muualla, olisi vaikeaa olla kovin onneton auringon laskiessa vaaleanpunaisena.
Tiedän, että luet tämän Jenni. Olet äärettömän rakas ystävä ja ihailen sinussa niin monia asioita; hyväsydämisyyttäsi, luotettavuuttasi, kykyäsi löytää aina oikeita sanoja, järkevyyttäsi ja taitoa pitää jalat maassa, empaattisuuttasi ja tietenkin täydellistä jauhopeukaloasi. Lämpimät onnittelut 40-vuotiaalle! ♥
Ps. Sunnuntaiaaamuna saapuivat negatiiviset testitulokset.