On asia, johon minulla on ristiriitainen suhtautuminen: yksin oleminen. Ekstrovertti saa virtaa, voimaa ja iloa muista ihmisistä. Olen seurallinen ja pidän siitä, että ympärillä on ihmisiä. Jatkuvassa etätyössä haastavinta on yksinolo, eivätkä verkon yli tapahtuvat kohtaamiset vastaa liveä. Kun sosiaalisia kontakteja vähennetään, joudun alkuun ihmisiä nähdessä pinnistelemään, että ei sitten höpötä heitä uuvuksiin. Ja tärkeintä olisikin ihmisten kanssa muistaa kuunnella, eikä puhua.
Ruuhkavuosissa “ongelma” on yleensä siinä, että yksinoloa ei saa. Aina on joku lähellä ja yleensä vielä sinulta vaaditaan jotain. Vie, tuo, auta, pyyhi… lista on loputon.
Pienen vauvan kohdalla tuntuu, että jopa oma iho pitää jakaa ja vaikka toki läheisyydestä nauttiikin, haluaa välillä olla ihan yksin ja hiljaa. Kun lapset kasvavat, tarpeet muuttuvat. Isommilla alkaa olla enemmän omia menoja ja he ovat muutenkin omatoimisempia, eikä omaa panosta tarvita enää 24/7. Elämä tavallaan helpottuu.
Yksin oleminen omien ajatusten kanssa on merkityksellistä, jotta tietää kuka on, mitä haluaa ja mitä arvostaa. Yksin oleminen voi olla tärkeää myös silloin, kun se ei ole mukavaa.
Toki tässä elämäntilanteessa yksinolo on usein tietoinen ja toivottu valinta, enkä voi tilanteessani samaistua heihin, jotka kokevat varsinaista yksinäisyyttä. Yksinäisyyttä voi kokea myös ollessaan porukassa, jos ei koe tulevansa huomatuksi tai ymmärretyksi. Yksinäisyydellä ja yksin olemisella on eroa.
Uskon, että jokainen perheellinen voi samaistua onnentunteeseen, kun saa vain olla kotona yksin muutaman tunnin! Ja se ei todella tarkoita sitä, että ei rakastaisi tai nauttisi perhe-elämästä. Mutta se oma sydänkin ansaitsee hetkensä.
On taito pärjätä itsensä ja omien ajatustensa kanssa. On taito kuunnella, mitä omat ajatukset todella kertovat. Uskon, että sosiaalisen median ja yleensäkin valtavan viihdyketulvan äärellä moni meistä ei osaa tylsistyä positiivisesti.
Positiivinen tylsistyminen on rauhoittumista, hiljentämistä ja hiljentymistä. Oman sisimmän kuuntelua. Uskon, että tästä syystä jooga ja meditaatio ovat niin suosittuja nykyään, tarvitaan apuvälineitä pysähtymisessä. Kun jättää viihteen, menemisen ja kontaktit hetkeksi vähemmälle, jäävät jäljelle omat ajatukset ja tunteet. Usein niillä on asiaa, kun vain malttaa kuunnella.
Uskoisin myös, että tietoinen yksinolo vähentäisi tunnetta, että aika lentää valtavan nopeasti. Vähän kuin oman elämän hidastustöyssyt, pakko painaa jarrua, mutta ei pysäyttää kokonaan. Ehtii taas vähän havainnoida tarkemmin ja matka kestää pikkuisen pidempään, mutta reitti ei muutu.
Uskon, että sosiaalisen median ja yleensäkin valtavan viihdyketulvan äärellä moni meistä ei osaa tylsistyä positiivisesti.
Uuden vuoden paras tavoite lieneekin se, että oppisin kuuntelemaan omaa sisäistä ääntäni entistä paremmin. Mistä ideat, toiveet, tarpeet ja erilaiset tahtotilat johtuvat? Kenen ääntä kuuntelen eniten?
Jos näin sisustuspainotteisessa blogissa heitän ilmoille materialistisen esimerkin. Olet selaillut somea ja törmännyt upeisiin koteihin, joissa on mieletön sisustus ja yksi valaisin toistuu kuvissa. Näet, kuinka nainen lukee onnellisena valaisimen loisteessa, kuinka naurava perhe on kerääntynyt lautapelin äärelle sen vierelle ja kuinka täydellisen auringonlaskun jälkeen designunelmasta napsautetaan valo pois ja käperrytään unille.
Tulee mieleen, että haluat sen valaisimen! Se edustaa jotain, jota kaipaat. Ehkä nyt olisi se hetki pysähtyä ja pohtia, miksi juuri tämä herättää tunteen. Onko valaisin oikeasti juuri se mitä kaipaat? Vai ehkä enemmän aikaa lukea? Perheen yhteisiä hetkiä? Luontokokemuksia? Tai yleisesti kauneutta ympärille?
Hiljentäminen ja hiljentyminen auttavat jäsentämään ajatuksia ja miten tylsää jännittävää onkaan olla vain omien ajatusten parissa, ilman reflektiota. Tänä vuonna haluan oppia tuntemaan itseni paremmin. Se vaatii uskallusta ottaa omaa aikaa ilman ulkoisia viihdykkeitä.
Haluaisin olla niin hyvä tyyppi, että viihdyn itse itseni kanssa paremmin. Siinäpä tavoitetta 2021.