En haluaisi olla näin helppo. Mutta olen.
Valolla on käsittämätön vaikutus energiatasooni ja mielialaani.
Valo on vähän kuin uni, sitä ei voi pitkäaikaisesti varastoida.
Marraskuussa Espanjassa energiatasot olivat korkealla, mutta joulukuun kaamos söi sisäisen aurinkopankkini nopeasti. Ja onhan se ihan tieteellisesti todistettu, että ihminen tarvitsee optimaalisen mielialan ylläpitämiseksi tietyn valoannoksen, mutta annos vaihtelee yksilöllisesti. Onnekkaat kaamosrakastajat, sanoisin! Vai onkohan heille sitten yöttömän yön valo vaikea?
On ihmisiä, jotka sanovat, että säät eivät heitä hetkauta. Miksi käyttää omaa energiaa sään miettimiseen, kun siihen ei voi vaikuttaa? Sää ei sinänsä ole itselläni se ratkaiseva tekijä, vaan yleisesti ottaen valon määrä. Silloin tällöin nautin sadepäivistä ja jopa myrskyistä, niissä on oman tunnelmansa.
Koiran kanssa ulkoillaan kelissä kuin kelissä vuoden jokaisena päivänä. Koirallinen elämä siis sopii minulle, pyrin ulkoilemaan joka päivä edes hetken luonnonvalossa, lähes aina metsässä. Olen kiitollinen siitä, että Jalo vie minut ulos silloinkin, kun en itse halua tai jaksa. Lähteminen saattaa olla vaikeaa, mutta koskaan ei kaduta. Paras personal trainer ehdottomasti.
Olen parantumaton valofiiistelijä. Rakastan aamu- ja ilta-aurinkojen värisävyjä, jotka luovat aivan omanlaisen tunnelmansa. Ihastelen aina ääneen, jos aurinko värjää taivaanrannan pastellisen pinkiksi ennen laskeutumistaan. Pysähdyn valojen ja varjojen äärelle ihmettelemään niiden kulkua.
Täällä kodissa on ollut kiva seurailla, kuinka valo kulkee huoneesta toiseen. Vaikka aurinkoa rakastankin, ikävin valo on suora, silmiin paistava aurinko, joka sokaisee. Usein suora ilta-aurinko on todella armoton, alhaalta pistävästi silmiinpaistava valo on hankala. Kauneimmin ja lempeimmin valo tulee hieman taittaen.
Tarvitaan valoa, mutta tarvitaan myös verhoja. Olohuoneen ikkunoihin onkin sellaiset tulossa, kun remontin dominoefekti etenee siihen vaiheeseen. Ensin pitää maalata seinät.
Sydäntalven tunnelmassa on jo aimo ripaus kevättä. Valo jo aidosti lämmittää, vaikka meillä täällä Keski-Suomessa vielä riittää lunta reilusti ja hyvä niin. Tulppaanitkin – kaikessa kliseisyydessään – muistuttavat siitä, että kaamos on taitettu ja kevättä kohti mennään.
Mutta se mieli: auringonsäteiden kanssa se tanssahtelee kuin lapsi. Se yrittää ahmia kaiken tarjolla olevan valon hykerrellen tyytyväisenä tavallisimmissakin puuhissa. Se näkee ympärillään kauneutta, iloa ja toivoa hämäriä päiviä enemmän. Valo kutsuu ulos ja urheilemaan, irrottelemaan entistäkin enemmän endorfiinejä. Se tuo enemmän tunteja vuorokauteen ja aikaa elämään tehdä kivoja asioita. Valossa kuoriudun sellaiseksi versioksi itsestäni, josta pidän enemmän.
Tässä vaiheessa vuotta sitä aina huokaisee, että paras on edessä. Pidentyvä päivä, heräävä luonto ja vuodenaika, jolloin saa olla hyvillä mielin ihan pihalla.
Onko muita valon lapsia linjoilla? Millainen merkitys valolla on sinuun?
12 Kommentit
Aivan totaalisesti samaa mieltä! Jokaisena aurinkoisena päivänä, vaikken ulos ehtisi, olen pirteämpi. Pelkkä tieto valosta ja auringosta tai pilkahdus ikkunasta piristää mieltä! Kevättalvi on toivon aikaa, kevät iloa ja intoa ja kesä sitten se palkinto 🤩
Heippa Kaisa! Niin samaa mieltä! Onneksi päivä pitenee nyt hurjaa vauhtia 🙂
Joo, valon ja kesän lapsi. minäkin Huomaan myös, että kestän pimeyttä huonommin aikuisena, en muista tämän lapsena ja nuorena vaivanneen. No, lauantaina viikoksi Kanarialle ja sitten se kevät sieltä tuleekin.
Hei Jonna! Toivottavasti teillä oli ihana loma <3 Mä luulen, että tämä pimeyteen reagointi on myös jotenkin hormonaalista, se selittäisi sen, että lapsena pimeys ei niin haittaa.
Tässä kohtaa vuotta on pari-kolme viikkoa kun on intoa ja jaksamista vaikka mihin, sitten valoon tottuu ja meno tasaantuu.
Heippa! Mulla fiilis kyllä säilyy, jaksan ja ehdin valoisaan aikaan paljon enemmän kuin kaamoksessa. Mutta ehkä se suurin energiapiikki tasaantuu, kun keho rauhoittuu tajutessaan, että valo ei ole akuutisti katoamassa 😀
Pidän eniten tästä ajasta, kun päivien piteneminen kiihtyy ja kevään voi kuulla lähestyvän kohinalla. Nyt kun parina päivänä pilvilauttakin on rakoillut, kyllä sen heti huomaa mielialassa. Kesällä päivät ovat liian pitkiä ja uuvuttavia 🙂 ja alan toivoa syksyn saapumista. Hyvää ystävänpäivää Kerttu!
Hei Liisa! Siis niin totta, kevään puhkeaminen on yksi vuoden huippuhetki. Siis se, kun on lenkillä tai ajaa autolla jonnekin ja tajuaa, että vihreys alkaa ottamaan vallan. Sitä kohti!
Todella iso merkitys.Rakastan valoa,aurinkoa.Valoisia aamuja ja iltoja.Olen aivan eri ihminen vireystasolta ,kun valoisaa.
Talvella myös tykkään lumesta,koska valoisaa.Pimeässä olen aina väsynyt ja varmaan jollain tasolla myös masentunut.
Ihana kun valo lisääntyy päivä päivältä.Meilläkin isot ikkunat ja sisällä ihanan valoisaa jo.Nukkua en kuitenkaan valoisassa osaa,joten pimennyskaihitmet ja verhot,takaavat pimeyden makuuhuoneessa.
Valoisaa kevättä!
Hei Sanna! Tämä kommentti olisi voinut olla myös minun kynästäni. Kunnon talvi lumineen on kyllä ihana ja toivon todella, että pakkastalvet säilyvät. Olisi kamalaa, jos kaamos pitäisi jaksaa ilman lunta.
Minä en tykkää valoisista öistä, mun mielestä siinä ei ole mitään järkeä, ihanin kesä on elokuun loppu kun on taas ilta olemassa. näin silti vaikka olen itse syntynyt keskikesällä. Toki kun aurinko alkaa näin helmikuussa näyttäytyä enemmän se suntuu hyvältä sielun syvimpiä sopukoita myöten tai ylläriaurinko marraskuussa, sekin salpaa hengityksen. Mutta mä luulen, että kuulun siihen harvinaiseen ihmisryhmään, joka ei niin kovasti kärsi pimeydestä, valitettavasti tuokin on hieman kyllä iän myötä muuttunut ja kyllä se on meikäläisellekin helpotus kun pahin kaamos on tässä vaiheessa vuotta ohi. 😍
Hei Mira! Onhan neljä vuodenaikaa suuri rikkaus. Ja elokuun lämpimissä hämärissä illoissa on aivan upea tunnelma. Oikeastaan vasta marraskuussa mun jaksaminen kyykkää. Ihana nyt mennä kevättä kohti!