Muuttaminen on pakollinen hetki käydä omaisuutensa läpi, mutta kun kerron tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä, niin uskokaa. Älä odota muuttoon.
Ihmisellä on taipumusta hamstrata tavaraa. Ei toki kaikilla, mutta useilla. Siihen liittyy monta syytä, ehkä laiskuus (ei jaksa nähdä vaivaa), välinpitämättömyys (tilaa on, niin olkoon kaapeissa) tai tunnesyyt (ei raaski luopua). Tässä talossa on paljon säilytystilaa ja olen sortunut ylläovista syistä jokaiseen. On ollut mahdollista hillota kaikenlaista ja se oljenkorsi on todella käytetty.
Toivomukseni on, että uuteen kotiin ei tulisi mitään turhaa. Siis sellaista, joilla ei ole relevanttia käyttö-, visuaalisuus tai -tunnearvoa. Tämä ohjenuora mielessäni olen käynyt omaisuuttamme läpi ja tullut tulokseen, että ne asiat, joista haluaa luopua, voi vielä jakaa neljään eri kategoriaan:
1. Helppo luopua
Osa tavaroista oli sarjassamme ”helppoa luopua”. Niihin ei liittynyt enää ajankohtaisuutta, hyötyä saati mitään tunnetta, ne oli nopea laittaa kaatopaikkakuormaan, myyntiin tai lahjoitukseen. Tämä kierros oli helppo.
2. Myyntiin
Oli tiettyjä asioita, joita halusin myydä ja sen tein lähinnä naapurustolle tai paikallisella Facebook-kirppikselle. Isompaan kotikirppikseen ei nyt ollut voimavaroja, vaikka sellaista suunnittelin. Näissä kauppa kävi hyvin ja oli ihanaa, kun kun tuotteet noudettiin pikaisesti ovelta. Lempparitapani kierrättää!
3. Hyväntekeväisyyteen
Osa tavaroista oli sellaista, jonka vein ilomielin hyväntekeväisyyteen. Lasten hyväkuntoiset vaatteet ja lelut ovat tarvetavaraa, joiden kiertosykli on verraittain nopeaa.
4. Aiheuttaa vakavaa pohdintaa
Sitten oli tavaroita, joihin liittyi muistoja. Lasten ”vauvalaatikot” eli äitiyspakkauspahvilootat, jonne kuvittelin säilöneeni ihanimmat aarteet. Kurkistus laatikkoon osoitti, että siellä oli vaatteita, joiden olemassa oloa en edes muistanut, saatika että ne olisivat herättäneet mitään tunteita. Molempien lasten laatikot saatiin kutistettua neljäsosaan alkuperäisestä, eikä yhtään oikeasti muistorikasta ja -rakasta tavaraa lähtenyt.
Sain Instagramissa hyvän kysymyksen siitä, mitä kysymyksiä käyn läpi pohtiessani luopumista. Tähän löytyy aika selkeä kaava: tarvitsenko, onko tälle paikkaa tai läikähtääkö sydämessä. Parasta on, että kaikki kolme kriteeritä täyttyvät, mutta yhdelläkin saattaa päästä jatkoon.
Tavarasta luopuminen on ollut lopulta palkitsevaa ja mukavaa. Siitä myös innostuu, kun alkuun vaan pääsee. Parasta on, että kirppistelystä saa vähän palkkaakin ja sen rahan voi käyttää johonkin oikein mieluisaan. Tai jos oikein fiksu olisi, sen käyttäisi elämyksiin, joita voi surutta säilöä sydämeen vaikka loppuelämäksi. Siellä on sopukoita, joihin ei suursiivouksetkaan yllä.
(Kuvituksena kuvia Asuntomessuilta, koska tietyistä syistä ei oikein enää sisustuskuvia saa kotoa.)
10 Kommentit
Karsiminen ei ole aina helppoa – mutta yleensä sitä huomaa vuotta myöhemmin, ettei niitä eteenpäin lähteneitä esineitä edes muista. Tilan saaminen ympärille helpottaa kummasti!
Siis niin totta! Harvaa tavaraa, josta on luopunyt, on jäänyt ikävöimään 🙂
Tein ison karsimisen n. 2 vuotta sitten, kun muutimme uuteen kotiin. Minulla oli astiasto, jota isovanhemmat ja muut sukulaiset olivat keränneet minulle yli 10 vuotta. Ajatuksena oli, että on sitten astiat valmiina kun muutan omaan asuntoon; tämä oli meillä suvussa tapana. Sarja, johon olin aikoinaan päätynyt oli kaunis, mutta ei enää minun tyylinen. Ne pölyyntyivät kaapissa ja veivät hirmuisesti tilaa, mutta jäivät vaille käyttöä, sillä tilalle olin ostanut mieleisen sarjan. Lopulta päädyin myymään koko sarjan ja ostin rahoilla lisää mieluisia astioita. Miksi pitää kaapissa jotain semmoista mistä et pidä ja mikä ei ole käytössä? Ymmärsin vihdoin sen, että minulla ei ole velvollisuutta säilyttää yhtään sellaista tavaraa, josta en pidä vain sen takia, että sillä on muille ihmisille tunnearvoa.
Moi Emma! Olet tehnyt ihan oikean, vaikka varmasti myös haasteellisen ratkaisun. Samoja hankalia päätöksiä olen tehnyt itsekin, mutta niin vain helpottaa, kun saa jättää vain oikeasti tärkeän ja tarpeellisen 🙂
Hamstrauksessa olen sortunut kaikkiin mahdollisiin alalajeihin, ja oikein pahasti lajeihin servietit, astiat ja kaikenmaailman kynttilähommelit.
Haha, sama täällä 😀
Muutto on todella tehokas tavaroiden inventaarion paikka. Yritän säännöllisesti karsia tavaraa meiltä pois koska emme aio lähiaikoina muuttaa ja jatkuvasti tavaraa vaivihkaa hiipii sisään. Vaikka osasta tavarasta luopuminen on helppoa, on vaikea päättää sen loppusijoituspaikka. Itse en ole kokenut paikallisia fb n myyntiryhmiä käteviksi, koska en jaksa niitä lisäkysymyksiä, varauksia ja noutojen sopimisia. Eikä perinteinenkään kirppis innosta sen enempää. Hyväntekeväisyyteen lahjoitan säännöllisesti juurikin tuota mainitsemaasi lasten vaatetta.
Vaikein on itselleni ”entäs jos joskus tarvin tätä” ja muistoja sisältävät kategoriat. Lapsille kerään hyvin maltillisesti muistotavaroita. Mutta äitiyspakkauksen laatikoista en pysty luopumaan vaikka ne ovatkin lähes tyhjät. Mitä sinä teit itse laatikoille?
Moikka Satu! Luovuin myös niistä äitiyspakkauslaatikoista, vaikka olin niitä jemmannut (toista jo 10 vuotta). Mutta ne vievät valtavan tilan! Lopulta ne ovat varmasti minulle merkityksellisempiä kuin lapsille.
FB-kirppiksellä toimii parhaiten oman alueen kirppis, kun ostajat tulevat läheltä. Silloin voi ovella todeta tavaran kunnon. Paljon jätin myös pussissa sisäänkäynnille, en edes jäänyt päivystämään hakua. Hyvin toimi 🙂
Mua niin nauratti tämä: ”kun kerron tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä, niin uskokaa. Älä odota muuttoon.” Pitää niin paikkansa! Pätee muutossa mutta myös häiden suunnittelussa, tuli nimittäin niin elävästi 5 vuoden takaiset hääni mieleen. Tärkein saamani neuvo oli: älä jätä viime tinkaan yhtään mitään mitä ei ole pakko. Ja silti minä leivoin gluteenittomia trajottavia edellispäivänä (epäonnistuen) ja tulostin ohjelmia ja liimailin timantteja edellisyönä pikkutunneilla. Siitä lähtien sanoin kaikille muille erittäin syvällä rintaäänellä et älkää vaan jättäkö yhtään mitään viime tippaan.
Tästä kokemuksesta viisastuneena ja sinun muuttoruljanssiasi seuranneena olen aloittanut Laura Holmströmin raivausriennot kuukautta etukäteen (alkaisi lokakuussa, mutta nyt on taottava kun rauta on kuumaa = mulla on motivaatiota). Meillä on talo rakenteilla ja valmistuu vasta puolen vuoden sisällä, mutta kuten sanoin – ja uskon vahvasti myös sinun sanojasi – en odota muuttoon!
Ai että, voi viime tipan tyyppinä niin samaistua häitäsi edeltävään iltaan! Mahtava kuulla, jos olet saanut motivaatiota tavaroiden löpikäymiseen täältä, se on onneksi myös palkitsevaa hommaa. Kun muutto koittaa, saat pakata vain kivat ja tärkeät asiat uuteen kotiin, se vasta mahtavaa onkin! Tsemppiä järjestelyihin!