Aloitetaan tärkeimmästä: Vanha Porvoo on ihana ja täynnä mahdollisuuksia rentoon kaupunkilomailuun vaikka lyhyellä kaavalla!
Loviisasta – jossa siis Asuntomessut tänä vuonna pidetään- ajaa Porvooseen noin puolisen tuntia. Kun kerroin Instagramissa, että menemme Porvooseen ja kyselin vinkkejä, sain niitä aikamoisen listan. Sitä täydensi vielä ihana työystäväni, Porvoosta kotoisin oleva Laura, jolla on aina superhyvä maku kaikessa. Sainkin luvan jakaa vinkkejä eteenpäin, kiitos!
Olimme Porvoossa kaksi yötä ja yhden kokonaisen päivän, siinä ajassa ehti vaikka mitä. Halusin testata vinkkejä ennen kuin jaan niitä eteenpäin. Toki paljon jäi näin lyhyellä reissulla kokematta ja mielellämme palaisimme Porvooseen.
RUNO Hotel Porvoo
Tiedättekö sen tunteen, kun joskus hämmentyy saadessaan erityisen hyvää palvelua? Näin minulle kävi ihanassa Hotelli Runossa. Sisäänkirjautumisen jälkeen respan työntekijä lähti näyttämään meille, missä huoneemme on. Ei vain osoittanut hissiä, vaan tuli kanssamme tilaamaan sen, kipaisi itse portaita kolmanteen kerrokseen ja odotteli siellä meitä. Hän tuli ovelle huoneen saakka ja toivotti tervetulleeksi. En ollut Suomessa ainakaan moista kokenut, tuskin missään muuallakaan. Mietin jo, että olimmeko niin maalaisen näköisiä, että hän ei uskonut meidän löytävän huoneeseen tai saavan valoja päälle 😀 Mutta ei, kyse oli vaan loppuun saakka hiotusta, ystävällisestä ja erittäin toimivasta asiakaspalvelusta.
Runosta kerrotaan, että se on saanut alkunsa unelmasta luoda huipputason hotellielämys, joka on reilusti arjen yläpuolella, mutta silti helposti lähestyttävä ja luokseen kutsuva. On helppoa allekirjoittaa, että jokainen yksityiskohta on mietitty ja muotoiltu, vanhaa kunnioittaen ja uutta etsien. Sisustukseltaan hotellia voisi kuvailla sanoilla maanläheinen luksus, jonka materiaalivalinnoissa on suosittu ajattomia, kauniisti patinoituvia materiaaleja kuten kiveä, puuta ja keramiikkaa.
Olen aina rakastanut Joanna Laajiston tyyliä, joten ei ollut suuri yllätys, että hän on Runo-hotellin sisustuksen takana. Kokonaisuus kunnioittaa alkuperäistä arkkitehtuuria tyylikkäästi, mutta on silti modernilla tavalla kiinni tässä ajassa. Tilossa on paljon upeita designkalusteita ja taidetta.
Hotelli Runon aamupala hipoi täydellisyyttä. Ainoa pieni miinus oli, että erikseen tilattavia munakkaita sai molempina aamuina odottaa aika pitkään, toisena aamuna taisi meidän tilaus ihan unohtua. Mutta kaikki maut olivat täyskymppejä ja tarjoilut harkittuja, laadukkaita ja herkullisia.
Sikosaaren luontopolku
Aamiaisen jälkeen vedimme lenkkarit jalkaan ja lähdimme lenkille. Pohdimme Emäsalon ja Sikosaaren välillä ja tällä kertaa päädyimme jälkimmäiseen. Hotellilta oli reilut pari kilometriä joenvartta myöten luontopolun päähän.
Reitti oli tosi ihana! Kuljimme pääosin ikivanhassa kuusivaltaisessa kangasmetsässä, välillä kalliolla ja välillä polulla. Meren rannalla sai seurata lintujen elämää. Oransseilla väritäplillä maastoon merkitty polku on pääosin helppokulkuinen.
Polku sopii hyvin myös lasten kanssa kierrettäväksi, ehkä kannattaa tulla silloin autolla lähemmäs polun alkua. Rauhallisesti kävellen kierroksen sanotaan kestävän vajaat kaksi tuntia, mutta meillä meni alle tunti, kun emme ihan joka taulua pysähtyneet lukemaan. Matkahan ei ole pitkä. Polun varressa on alueen luonnosta kertovia suomen- ja ruotsinkielisiä opastauluja.
Luontopolkuretken jälkeen jatkoimme vielä joenvartta pitkin, jossa avautuvat ehkäpä ikonisimmat Vanhan Porvoon maisemat. Vanhan Porvoon ranta-aitat ovat maalattu punamultamaalilla, joka suojaa niitä auringolta ja tuulelta. Nykyään ranta-aitat toimivat mm. ravintola-, asuin- ja varastotiloina. Kävimme tuloiltana syömässä ravintola Fryysarinrannassa ihan joen varressa ja ruoka oli hyvää.
Kahvilat
Cafe Cabriole
Kahviloista paras on ehdottomasti Café Cabriole torin laidalla, kirjoitti Laura vinkkeihinsä ja oli niin oikeassa. Sijainti on hieman vanhan kaupungin ulkopuolella, mutta kakku- ja suolaisten herkkujen tarjonta on todella huikea. Siellä on vitriini täynnä esimerkiksi kakkua ja leivoksia, skagenia, piirakoita, välillä voileipäkakkuja ja vaikka mitä. Porvoo-pro osasi kertoa, että jonotussysteemi voi tuntua kiireisinä päivinä vähän toimimattomalta, mutta yleensä istumaan pääsee hyvin, sillä he rakensivat hiljattain myös lasihuoneen lisätilaksi kahvilan perälle.
Cabriolesta saa myös lounasta ja ainakin pikaisen kierroksen perusteella tuntui, että vanhaan kaupunkia edullisempaan hintaan.
Vanhassa Porvoossa paras kahvilan terassi taas löytyy Café Fannystä Raatihuoneentorilta. Ihana paikka katsella näkee ihmisiä ja aurinko paistaa varmasti, jos se vaan taivaalla on näkyvissä.
Jätskin maistuessa Vanhan Porvoon jäätelötehtaalle iso suositus, me saimme oman maistiaisen jo Asuntomessuilla. Brändillä on omia kioskeja rannassa, vanhassa Porvoossa ja oma suloisesti sisustettu Vanhan Porvoon Glassikko-niminen jäätelöbaari kirkon vieressä.
Kiertelyn jälkeen päätimme suunnata lasilliselle ja hieman vahingossa päädyimme tee- ja kahvihuone Helmeen. Siellä on leppoisa vanhan ajan tunnelma ja meitä kutsui lämpimänä päivänä erityisesti sen suojaisa ja varjoisa takaterassi.
Putiikit ja kaupat
Ihaninta on kuljeskella rauhassa vanhan Porvoon kaduilla ja poiketa kiinnostaviin kauppoihin. Kauniita ja persoonallisia kivijalkaliikkeitä nimittäin riittää. Tässä muutama tärppi!
Finform
Jos valitset yhden kaupan, suosittelen että se on tämä. Finform on sisustus- ja lifestyle-putiikki, joka sijaitsee ihan vanhan Porvoon kupeessa. Tuotteet ovat huolella valittu ja tarjolla on valikoima sisustusesineitä, vaatteita, koruja ja esimerkiksi Gridellin oliiviöljyjä. Kotiin viemiseksi ostin Dear Wasten kotimaisia pesuaineita ja maailman ihanimman sisustuskirjan eli Resident Dog:n. Tästä kirjasta tykkäisi myös vinkkien antaja Laura eli tästä vastavinkki kiitoksena <3
Brunberg
Voiko Porvoossa käydä ilman, että käy maistelemassa Suomen vanhimman makeistehtaan herkkuja Brunbergilla? Vanhan kaupungin ytimessä sijaitsevassa putiikissa on esillä suukkoja, tryffeleitä, lakuja, toffeita, käsin tehtyjä suklaita ja marmeladeja ja paljon muuta.
Suklaaherkkuja saa myös PetriS Chocolate-puodista.
Skafferi
Aivan ihana tee-, kahvi- ja herkkupuoti vanhassa Porvoossa. Skafferissa oli kunnon tungos, kun piipahdin. Täältä saa tuliaiset itselle tai muille, hyvää teetä ja kahvia ja muita herkkuja. Täsmävinkkinä vielä IO-oliiviöljyt, jotka ovat paitsi laadukkaita, myös kauniissa pullossa.
Finformin kulman takana olevan second hand / vintage-kaupat, joissa laadukas valikoima ja kaunis esillepano.
Vaja Finlandin tehtaanmyymälässä myydäön ”Arabian perintönä” posliiniastioita. Vuonna 2011 perustettu VAJA Finland syntyi tarpeesta luoda laadukas ja ajaton astiamallisto hyviä käyttö-ominaisuuksia unohtamatta. Tuotteiden muotoilu seuraa eleganttia ja pelkistettyä linjaa yhdistettynä graafisiin, koristeellisiin kuvioihin. Tuotteet valmistetaan omassa tehtaassa perinteistä käsityötaitoa vaalien.
Fine Dining: SicaPelle
Päätimme hemmotella itseämme oikein kunnolla ja suuntasimme 9 ruokalajin illalliselle SicaPelleen. Täällä kävi vähän sama kuin Hotelli Runosta eli erinomainen palvelu hämmästytti. SicaPelle on sijoittunut Suomen 50 parasta ravintolaa 2023 -listauksessa sijalle 26.
SicaPelle sijaitsee ihan lähellä Porvoon tuomiokirkkoa. Ravintolan omistajat haluavat ravintolallaan kunnioittaa porvoolaisen kuvanveistäjän Ville Vallgrenin perintöä, joten ravintola on saanut hauskan nimensä Vallgrenin lemmikkiporsaan mukaan.
Illallinen SicaPellessä oli paljon enemmän kuin ruokaa, se oli elämys, jossa interiööri, palvelu ja maut muodostavat eheän kokonaisuuden.
Ravintolan annoksissa on vaikutteita ranskalaisesta ja italialaisesta ruokakulttuurista ja ne valmistetaan lähellä tuotetuista ja laadukkaista raaka-aineista. Aikaa illalliselle varattiin 3,5 tuntia, joka meni kyllä kuin siivillä upeita makuyhdistelmiä maistellen. Viinipaketti oli itselle hieman liikaa, vaikka toki sitä kokonaisuuteen suositellaankin ja makuparit olivat erinomaisia. Ensi kerralla puolittaisin viinipaketin, valitsisin lasin-pari hyvää viiniä tai vaihtaisin alkoholittomaan kokonaan.
Muita ravintolavinkkejä Porvooseen:
– Vår, tämä sai juuri Michelin tähden!
– Bistro Sinne Taidetehtaalla
– SALT
– Via Armonia (parhaat napolilaiset pitsat!)
– Gabriel 1763
– Zum Beispiel (lounasta)
– Hotel RUNOsta saa kesälounasta
– Ranta-Aitta
– Wilhem Å
Siinä oli aika liuta vinkkejä Porvooseen ja listaa saa täydentää jättämällä viestiä kommentin tämän postauksen alle. Saa antaa suosituksia tuleville vierailulle!
Illallisen jälkeen kävelimme hotellille vanhan kirkon kautta ja katselimme hetken auringonlaskua. Siinä kesäillassa asui onni ja ilo siitä, miten kiinnostavia kaupunkeja Suomessa on täynnä näkemistä ja kokemusta. Porvooseen täytyy tulla uudelleenkin!