Keskeneräisiä asioita, liian vähän liikuntaa, liian paljon kännykkää, päivällistä mikrossa ja firman juhlissa kiristävä pikkumusta. Ajatus siitä, että pitäisi, voisi ja haluaisi. Aina vähän huono omatunto jostain.
Mielikuvissani arki on kaunista ja soljuvaa. Nautin kauniista lautasliinoista, vaikka pöydässä olisi makaronilaatikkoa. Juon lasillisen laadukasta punaviiniä takkatulen ääressä, jos jaksaisin pilkkoa syttypuita ja viitsisin avata viiinipullon yhtä lasia varten. Käyn kunnon hikijumpissa, jos raaskisin jättää lapset työpäivän jälkeen. Tekisin matalasykkeisiä juoksulenkkejä, jos marraskuu ei passivoisi. Olisin läsnä siellä missä olen, enkä miettisi kotona töitä ja töissä lapsia. Olisin reipas, raikas ja tukka laitettuna, jos aamuisin ei tulisi niin älytön kiire. Koti olisi täydellisesti konmaritettu, jos joskus olisi aikaa keskittyä järjestelyyn ja karsimiseen muulloinkin kuin keskiyöllä.
Huono omatunto ei ole kannustava kaveri. Usein se istahtaa olkapäille jo murrosiässä, eikä lähde ilman perusteellista häätöä. Se ei kysele, teetkö asioita oikein tai riittävästi, vaan osaa ivaillen sivaltaa juuri heikkoon kohtaasi. Se testaa, tarkkailee ja pukkaa tasapainoasi juuri sillä hetkellä, kun keskittyminen herpaantuu.
Ja siitä pääsee eroon vasta sitten, kun oppii antamaan olla. Ihan sama, mitä muut ajattelevat, niin kauan kun itse olet sinut valintojesi kanssa. Oman ristiriitani tulee siitä, että oikeasti, aidosti ja rehellisesti haluaisin, mutta en jaksa tai ehdi.
Pitääkö siis laskea omia odotusarvojaan ja asettaa rima uudelleen? Ehkäpä se viikon rentouttavin hetki ei synnykään takkatulen ja viinilasin äärellä, vaan jollain muulla tavalla! Onhan ihan hullua jo ajatuksena ottaa stressiä rentoutumisesta. Päämäärät ja tavoitteet ovat hyviä, eikä niitä ilman voi elää, mutta omasta Pinterest-pumpulista on hyvä osata silloin tällöin pudota maanpinnalle.
Sanovathan tutkimustuloksetkin, että huipputulokset voivat syntyä vain, kun ihminen osaa irrottautua suorituksesta. Ja sen suorituksen nimi ei voi olla elämä.
Kaiken tämän huonon omatunnon keskellä on kuitenkin onnellinen nainen. Häntä häiritsee kiristävä farkunnappi, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi, sillä priorosoi korvapuustin juoksulenkin edelle. Hän voi katsoa kuvaansa peilistä hyväksyen; onpahan enemmän rakastettavaa. Ja kun koittaa päivä, että ärsyttää enemmän kuin hymyilyttää, on aika tehdä jotain ja huonossa omatunnossa vaaka kallistuu toiseen kohtaan. Elämän pitää olla balanssissa, liekö universumi määritellyt kilojen ja ilojen vakiomäärän.
Huono omatunto joutuu antamaan tilaan lauseelle ajatukselle: ”Menestys ei välttämättä johda onneen. Sen sijaan onnellisuus on nopein reitti menestykseen”.
Sohvannurkassa on välillä ruuhkaa, vaikka sinne ei itse ehtisikään. Nyt siellä on myös yksi uusi ”kaveri”, nimittäin Linimin neulostyyny, jonka ostin Sisustus Ilosta. Nyt luulen, että sohvalla olisi tilaa vielä yhdelle. On se nyt kummaa, että kaiken muun tässä maailmassa pitäisi olla suurta ja mahtavaa, paitsi takapuolen.