Arki-iltoina, jolloin ei ole harrastuksia tai muita pakollisia menoja, olen yrittänyt keksiä lasten kanssa mukavia juttuja. Ulkoilu sysimustassa vesisateessa ei ole ollut vaihtoehto, joten olemme käyneet uimahallissa, kirjastossa, kylässä ja museossa. Välillä toki kaipaa rauhallisia koti-iltojakin, mutta mökkihöperyyttä välttääkseeni on mukavaa vähän vaihtaa maisemaa. (Varsinaiseen mökkiprojektiin liittyvää höperyytä en ole voinut välttää, mutta se onkin sitten toisen postauksen aihe.)
Eräänä iltana pakkasin lapset autoon ja suuntasimme kirjastoon. Olin toki tarkistanut aukioloajat etukäteen netistä, mutta niin suurpiirteisesti, että en huomannut juuri kyseisenä päivänä aikaistettua sulkemisaikaa. Siinä ovella sitten pohdin pääni puhki, että minne sitten mennään. Koti-vaihtoehto ei saanut kannatusta takapenkkiläisiltä, joten kaarroin lähimmän kaupan pihaan. Se oli Halpa-Halli.
Lapset kirmasivat riemuissaan leluosastolle ja kirjastopettymys oli sillä kuitattu. Toki muita pettymyksiä sitten tulikin, sillä en suostunut ostamaan esimerkiksi pattereilla liikkuvaa limaista leikkimatoa, julma äiti kun olen.
Katselin ympärilleni ja näin tämän söpön mehikasvin; sopivasti talvisen ja ihan pikkuisen jouluisen. Ostin sen itselleni pikkujoululahjaksi samalla kuin yritin kehittää aukotonta selitystä sille, miksi äiti saa kukan, mutta lapsi ei saa limaista matoa. Molemmat kun olisi kuulema tuoneet uusille omistajilleen iloa.
Perhesopu säilyi, kun tytär sai valita hyllystä ihanan pehmoiset kotitossut ja poika sai puolen vuoden sisään kolmannet uudet kumisaappaat. Talvi ei tullut ja armahtanut tätä ostosta, vaikka niin kovin toivoinkin. Pieni mies kasvaa silmissä ja nyt pysyvät varpaat kuivina ja lämpöisinä. Kirjaston sijaan kaikki saivat jotain lämmittävää, lapset jaloille ja minä sielulle. Marraskuisessa illassa kotiin palasi kolme pimeästä illasta niskalenkin saanutta voittajaa.
Mehikasvi sai ympärilleen mustan käärepaperin ja kietaisun nahkanarua ja oli valmis tuomaan iloa sisustukseen sopivassa muodossa. Ehkäpä jopa koko perheelle.