Tunnemyrskyjä

by Kerttu

Ajoin aamuhämärässä kohti neuvolaa, kun radiosta alkoi kuulumaan Samuli Edelmanin Mahdollisuus. Olen kuullut kappaleen lukemattomia kertoja aikaisemminkin, osana radion tasaisena soljuvaa virtaa. Nyt tapahtui jotain ja aloin kuuntelemaan laulun sanoja ja sanomaa.

viimein päivä koittaa kun
hyvästellään vaikka nähdään vastakin
maailmalla tuuli käy
yhtä voimakas kuin voima silmissäs
rajuilmaa mä en pysty karkottamaan
hyvät päivät sinä itse paistamaan saat

lähdetkö kauas
meetkö niin pitkälle kuin kotoas vain voit
kuinka sun käy ihminen hauras
vielä sun itkus öisin korvissani soi
ja vaikka joskus vaarallinen
on matka silti ihmeellinen
mahdollisuus

otat ensiaskeleet
varovasti tunnustellen
kaadut nouset ylös taas
yhä uudelleen ja ymmärrät sen
pienet kolhut suuret murheet käsikkäin käy
kanssa riemun oivallusten suurimpien

lähdetkö kauas
meetkö niin pitkälle kuin kotoas vain voit
kuinka sun käy ihminen hauras
vielä sun itkus öisin korvissani soi
ja vaikka joskus vaarallinen
on matka silti ihmeellinen
mahdollisuus

vanha huoneesi on jäänyt ennalleen
ovensuusta katon reunukseen
palatessas kaikki näyttää pienenneen

IMG_2388

Kyyneleet tulvahtivat silmiini ja piti jo pohtia, vedänkö auton hetkeksi tien laitaan parkkiin. Yhtäkkiä tuli kamala ikävä lapsia: sitä viisivuotiasta, jota olin viisi minuuttia sitten halannut lähtiessäni. Ja myös sitä vauvaa, joka vasta tarjoilee napakoita potkuja kohdussani. Olin yhtäkkiä valtavan huolissani siitä, miten elämä menee niin nopeasti ja asioita vain tapahtuu, ennen kuin ehtii huomatakaan. Entä jos elänkin juuri nyt onnellisimpia vuosiani, kuukausiani ja päiviäni? Hirmuinen pelko syöksyi rintaan kaikista lööpeistä ja pahasta, jota uutiset tarjoilevat. Tuntuu, että en kestä mitään, kaikki on liian kaunista tai rumaa.

Entä jos kaikki ei menekään hyvin tai mitä jos kaikki meneekin ihan hienosti?  Sitten joskus tämä odotus päättyy ja menee vain silmänräpäys, kun lasten omat siivet kantavat ja he muuttavat pois kotoa ja koirastakin on aika jättänyt. Minusta tulee vanha nainen, joka laittaa Samuli Edelmania soimaan ja tirauttaa taas pari kyyneltä. Olenko elänyt niinkuin olen haaveillut? Olenko osannut antaa lapsilleni juuret ja siivet? Miten olen selvinnyt pettymyksistä, vastoinkäymisistä ja onnettomuuksista? Vai voisinko olla niin onnekas, että pahimmat olivatkin jo takanapäin? Kuinka osaankaan olla oikeanlainen äiti ja elää elämääni niin että joskus satavuotiaan sotaveterani-Hanneksen kaltasesti voin todeta, että hyvä reissu, onpahan ollut seikkailu!

Nyt yritän maadoittaa itseni syvälle maanpinnalle, koota ajatukset tähän päivään ja lämmittää mukin glögiä. Todeta, että kaikki on oikeasti hyvin ja että jokainen päivä on mahdollisuus. Sitten suupieli alkaa jo väkisin nykiä ylöspäin: olenko todella tänään surrut mm. sitä, että vielä syntymätön lapseni muuttaa joskus pois kotoa ja koirakin kuolee ehkä noin kymmenen vuoden sisällä?  Huh, sanokaa nyt joku, että en ole ainoa raskaus- tai kaamosajan itkupilli 😉

Voit seurata blogiani Bloglovinissa / Facebookissa / Instagramissa Twitterissä / Pinterestissä / Blogilistalla 

Saatat pitää myös

33 Kommentit

Noora / Villakoiria ja kissankarvaa 9 joulukuun, 2014 - 4:04 pm

Kuulostaa tutulta, olen nimittäin jo useana vuonna tirautellut itkua siitä, että vanhempi koirani kuolee joskus. Ekalla kerralla koira oli varmaan jotain 4-5-vuotias, nyt 9½ vuotta. Marley and Me -elokuvan lopussa itken _aina_ aivan valtoimenaan, kun ajattelen että oman koirani loppu koittaa joskus. Niin, ja jo ennen toisen koirani syntymää tirauttelin itkua siitä että osaanko sittenkään rakastaa sitä edes puoliksi yhtä paljon kuin vanhempaa koiraani. Pelko osoittautui turhaksi:). Välillä vaan tulee sellainen heikko hetki, jolloin kaikki itkettää helpommin. Kaamos ainakin lisää näiden hetkien ilmaantumistiheyttä, raskaus myös varmastikin, vaikka omaa kokemusta siitä ei vielä ole. Onneksi jokaisessa elämänvaiheessa on niitä ihania hetkiä, joten eikun rohkeasti eteenpäin vain 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 10 joulukuun, 2014 - 8:30 am

Vaikka kuinka elää hetkessä, niin kyllä nuo luopumisajatukset nousevat silti välillä esille. Ja ehkä hyvä niinkin, sitä kautta sitä taas arvostaa niitä pieniä, tavallisia asioita entistä enemmän. Kyyneleet ovat ihan puhdistaviakin, kunhan ei nyt ihan joka päivä hanat aukea täysillä 😀

Reply
Noora / Villakoiria ja kissankarvaa 10 joulukuun, 2014 - 10:04 am

Nimenomaan 🙂

Reply
Tiina 9 joulukuun, 2014 - 4:08 pm

Mä itken todella helposti, olin raskaana tai en ja oli vuodenaika mikä tahansa ; ) Varsinkin jos asia liittyy lapsiin……herkkis mikä herkkis! Raskaana ollessa tuli itku jo katellessa kymppi uutisia!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 10 joulukuun, 2014 - 8:31 am

Joo, nämä lapsiin liittyvät jutut… Joulu herkistää ja uutiset ovat kyllä ihan kamalia. Mieheni suosittelikin, että lopetan hetkeksi iltapäivälehtien lukemisen 😉

Reply
Katja 9 joulukuun, 2014 - 4:25 pm

toi biisi on paha, aika usein menee mute päälle, kun aina ei voi itkeä… ja en ole raskaana 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 10 joulukuun, 2014 - 8:31 am

Huh, en siis ole ainoa! Kiitos Katja 🙂

Reply
Minttu 9 joulukuun, 2014 - 5:05 pm

Ihana kirjoitus ja sai tosiaankin omat tunteet pintaan ja kyyneleet silmiin. Juuri näitä samoja asioita itsekin pohdiskelen liian usein.. Välillä tuntuu että sekoaa kun alkaa ajattelemaan ja huolehtimaan asioita kymmeniä vuosia eteenpäin. Se huoli, pienestä ihmiselämästä saa joskus aivan hätääntymään. Elämä on lyhyt, täytyisi osata arvostaa jokaista pientäkin hetkeä <3 Etkä todella ole ainut, itse täällä ihan samanlaista tunnemyrskyä käyn läpi ja itken aivan naurettavista asioista. Nykyään autoillessa, radioo kuunellessa itken lähes joka kerta 😀 Lohduttavaa kuulla että on muitakin, jotka miettii samoja asioita.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 10 joulukuun, 2014 - 8:32 am

Samassa veneessä ollaan, Minttu! Ja kyllä siihen pohjattomaan rakkauteen kuuluu myös pelkoa <3

Reply
Sanna 9 joulukuun, 2014 - 5:59 pm

Rakkaus, rakkaus on kaikki. 🙂 Se on ainut mitä meistä jää. Mä kuuntelen paljonkin laulujen sanoja ja oikealla hetkellä oikea biisi -se on jotain mahtavaa. <3 Herkkyys on hienoa, kaikki suurin ja syvin taide kumpuaa sieltä! Pidetään siitä siis kiinni. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 10 joulukuun, 2014 - 8:32 am

Pidetään siitä kiinni <3

Reply
mapsi 9 joulukuun, 2014 - 10:13 pm

Se on tätä äitinä olemista! Luopumisen tuskaa, sitä tunnetta, kun 15vuotta on hurahtanut siitä, kun viimeksi joku otti sinua sornesta puristaen kiinni! Se on pelkoa siitä, että se onni, hauras menee rikki, valtava kiitollisuus kaikesta, lapsista, aamuista, yhteisistä illoista, siitä kaikesta, arjesta iloineen ja murheineen. Se on ymmärrys omasta rajallisuudesta, sitä, että vanhenen, ehkä sairastun, pelko siitä, näenkö lapseni kasvavan?! Ihan normaalia, mutta kun itselle joskus tuo pelko tulee, yritän painaa sen taka-alalle. Toisaalta mietin usein, että jos minun pitäisi nyt sanoa miten olen elänyt, taaksepäin katsoen, niin sanoisin, että olen saanut elää hyvän elämän, rakastaa ja minua on rakastettu. Se riittää. Kunpa joka päivä muistaisi sen!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 10 joulukuun, 2014 - 8:33 am

Hienosti kiteytetty Mapsi, kiitos!

Reply
elovena79 9 joulukuun, 2014 - 11:14 pm

Tuttuja tunteita 🙂 meillä 4v ja pian 6kk ja miten kasvavat NIIN ÄKKIÄ …. toisaalta ihanaa ja koko ajan tulee uusia juttuja lapsista esiin, mutta myös haikeaa :/ ja miten vanha tässä oikein kohta itse on !!??

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 10 joulukuun, 2014 - 8:35 am

No niinpä! Ja silti sitä kuitenin nauttii ajankulusta ja on utelias näkemään, millasia persoonia omista lapsista kasvavat. Ei heitä voi purkkiin tai pehmustettuun huoneeseenkaan laittaa, vaikka äidin mielestä se voisi olla joskus tässsä turvattomassa maailmassa ihan perusteltua 😀

Reply
ainoa 9 joulukuun, 2014 - 11:19 pm

Uskaltaudun kommentoimaan ensimmäistä kertaa. Hienoa blogiasi olen jäänyt seuraamaan syksyn mittaan. Nyt oli pakko kommentoida, osuit suoraan sydämeen!

Kappaleen olen kuullut radiosta monta kertaa, ikinä en ole jäänyt sanoja sen tarkemmin kuuntelemaan, seuraavalla kerralla varmasti kuuntelen. Itkettää tekstisi, itkettää muiden kommentit. Juuri tuollaista se on minullakin ollut lasten syntymän jälkeen. Molempien raskausaikana olen pelännyt jo etukäteen kaikkia kamaluuksia, mitä pienet rakkaat tulevat (tietenkin!) kohtaamaan. Nuorempi on vasta vauva, ja välillä puristaa oikein rintaa, kun murehdin mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Juuri samoja asioita, mistä mapsi edellä kirjoitti. Entä jos sairastun, näenkö lasteni kasvavan? Saanko ikinä (mahdollista) lapsenlasta syliini. Uutiset saavat joskus miettimään, täysin typerästi, että ehkä pitäisi sittenkin tehdä useampi lapsi. Tiedän täysin hyvin, että kukaan ei korvaa toista (enkä tietenkään sitä haluaisikaan!), mutta entä jos toiselle rakkaimmistani käy jotain? Toinen jää silloin ilman sisarusta..
Tällaisia älyttömyyksiä täällä välillä pohditaan! Arki vie kuitenkin mennessään, eikä jätä huolehtimiselle liiaksi tilaa. Onnellisuus on myös tunteista, onneksi, enemmän pinnalla. En löydä edes sanoja sille tunteelle, mitä lapset minussa saavat aikaan. Kai se on sitä äidin rakkautta.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 10 joulukuun, 2014 - 8:43 am

Kiitos, että jätit nyt kommentin Ainoa! Tuossa postauksen alussa on linkki Youtubeen tähän kappaleeseen, käyhän joku rauhallinen hetki kuuntelemassa. Samoja ajatuksia minullakin, yleensä sitä on vahvasti hetkessä ja arjessa kiinni, eikä ehdi tai halua liikaa tulevaa miettiä. Uskon myös, että ennakkoon ei kannata asioita murehtia, mutta toisaalta; elämään, rakkauteen ja äitiyteen kuuluu myös menettämisen pelkoa. Ja sitä kautta sen arvostusta, mitä ympärillä jo on <3

Reply
satu - tarinoita satumaasta 10 joulukuun, 2014 - 7:57 am

Voi Kerttu <3

Täällä toinen liikkis, joka kyynelehtii helposti milloin mistäkin – myös silloin, kun ei ole raskaana. 🙂

Etenkin musiikki on muutenkin kovin tunteita herättävää, niin nyt täytyy esim.vältellä sen usean artistin Lastensairaalaa tukemaan tehtyä kappaletta. Tai Samuli Putron "Olet puolisoni nyt"..tai tiettyjä Johanna Kurkelan kappaleet..oijoi.

Myös kaikki omiin lapsiin ja heidän tulevaisuuteensa liittyvät ajatukset ja muitakin lähisukulaisia koskevat pohdiskelut nostavat tunteet helposti pintaan.

Ja sitten ne lukuisat itseäkin naurattavat hetket, jolloin liikuttuu jostain ihan yllättävästä asiasta, jotka voi onneksi laittaa raskauden piikkiin.:)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 10 joulukuun, 2014 - 8:44 am

Hyvä, että en ole ainoa herkkis! Kyllä raskaus ja hormonit herkistävät vielä entisestään. Joulukin on niin tunnepitoista aikaa! Hyvä vaan, että lopulta osaa jo nauraa itselleen ja omille tunnemyrskyilleen 😀

Reply
Tuulis 10 joulukuun, 2014 - 10:28 am

mä olen noita sanoja kans usein kuunnellut ihan ajatuksella, kaunis biisi mutta myös surullinen tai ehkä haikea parempi sana..

Oma esikoiseni on (jo) kohta 11v ja mun sydän meinaa pakahtua joka kerta kun katson tuota nuorta kaunista tyttöä, joka on jo ihan (liian) iso, missä on se mun pikkulapsi jonka suurin murhe oli kun lempparisukkikset oli likapyykkikorissa….aika menee eteenpäin ja itse soljuu mukana näiden ruuhkavuosien tiimellyksessä.
Viime viikolla juuri valitin etten ehdin tehdä muuta kuin toimia autonkuljettajana ja lompakon avaajana, totesin myöhemmin, että mitä muuta mä haluaisin sitten tehdä? ei mene kuin hetki ja mulla on sitä omaa aikaa kyllästymiseen asti…

Lähipiiriäni on viime aikoina koeteltu niin paljon ja kovalla kädellä, että itsekin on viimein ymmärtänyt että se onni on ihan oikeesti tässä ja nyt, se elämäni onnellisin päivä saattaa olla juuri tämä päivä ja tämä hetki. Pysähdy ja nauti, se lienee tämänhetkinen mottoni.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 joulukuun, 2014 - 9:31 pm

Haikea biisi, mutta toisaalta se tuo myös tämän hetken arvon esille. Tuo esiteini-ikä on varmasti sitä aikaa, että joutuu jo konkreettisemmin pohtimaan lapsen kasvua itsenäisemmäksi, äiti ja isä eivät olekaan ihan kaikissa asioissa ykkösiä. Mutta toisaalta, kun näkee että lapsen siivet kantavat, ehkä sitä illan hiljaisina tunteina voi taputtaa itseään olkapäälle ja todeta, että hyvin on mennyt äidilläkin <3 Onni on tosiaan tässä ja nyt.

Reply
MrsD 10 joulukuun, 2014 - 10:32 am

Ei huolta, nuo kaamosajan (tai hormonaaliset) niiskuhetket ovat erittäin tuttuja taallakin! On hyvä antaa itsensä käydä läpi tunteita. (parempi niin kuin tyrehdyttää fiilikset, eikos vaan) Mutta itsellä myos pirteät tonttulaulut soimassa ja glogi kupissa ja joulufiilistelyt käynnissä kaamoksen karkoittamiseksi!! Iloista joulunodotusta!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 joulukuun, 2014 - 9:31 pm

Kyllä, juuri tuota asennetta tarvitaan tähän kaamokseen! Ei näissä surullisissa jutuissa voi tai kannata jäädä liian pitkäksi aikaa rypemään. Iloista joulun odostusta sinnekin!

Reply
Satu 10 joulukuun, 2014 - 11:41 am

Minulle myös niin tuttua! 🙂 Minulla on tällä hetkellä 6 kk ikäinen Lenni poika ja en vieläkään pysty itkemättä katsomaan hänen kuviaan syntymästä. Ne herkistää ja saa tunteet pintaan. Tällä hetkellä murehdin sitä, miten nopeasti hän kasvaa ja kohta vauva arki on ohi! 🙁 Myös sitä miten päivähoito joskus onnistuu, saako hän kavereita? miten ikinä pystyn jättämään pienen poikani minnekkään työpäiväni ajaksi! 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 joulukuun, 2014 - 9:33 pm

Voi, tuo on sitä äitiyttä! Itse huolin tyttären syntymän aikaan hirmuisesti ja jälkeenpäin olen tajunnut, että ihan turhaan. Nauti siis jokaisesta päivästä ja ihanasta Lennistä, hän tulee varmasti pärjäämään hienosti!

Reply
Heidi 10 joulukuun, 2014 - 11:50 am

Byääääää! Nyt kolahti. Nuoremman tyttären muuttoa puuhattiin juuri viikonloppuna. Oli niin liikkistä, kun Aarre-nalle oli muuttokuormassa.

(pikkuääni sanoo taustalla, että ”jee, vanhemman tyttären huoneesta sain officen; nuoremman huoneesta mies tekee musacornerin”)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 joulukuun, 2014 - 9:33 pm

Voi Aarre-nalle <3 Uskon, että tavaroiden pakkaaminen muuttoautoon on kova paikka. Mutta nyt sitten vain sitä officea sisustamaan 😉

Reply
Heidi 11 joulukuun, 2014 - 11:08 pm

Juu, nyt on seisomatyöpiste vuosi sitten kotoa muuttaneen vanhemman tyttären huoneessa. Ostin Ikean moottoripöydän ja se on tosi hyvä tilauksia pakatessa ja muutenkin. Mies siirtää kitarat ja vahvistimet nyt nuoremman tytön huoneen nurkkaan.
t. Puulelu-Heidi, jolla tuli tänä syksynä viisikymppiä täyteen.
http://www.isoisanpuulelut.fi
”vanhus viisissäkymmenissä” (ks. alla). Hehhehhehh

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 joulukuun, 2014 - 9:29 pm

Paljon onnea syntymäpäivien johdosta! Toivottavasti muistit juhlia 🙂

Reply
Heidi 12 joulukuun, 2014 - 11:07 pm

Vietin synttäripäivää Pieksämäellä Osmon hölkässä juoksemalla -juu ei maratonia -vaan kympin:D:D:D

Kerttu / Modernisti Kodikas 14 joulukuun, 2014 - 4:05 pm

Tuohan on mitä mainioin tapa juhlia 🙂

Heli 10 joulukuun, 2014 - 9:21 pm

Voi ihana kirjoitus! <3
Kyllähän sitä tulee aika ajoin mietitttyä että miten nopeaa vuodet kuluu ja tuntuu että mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä nopeampaa vuodet vain liihottavat… ja pelko siitä että pian ne lapset ovat aikuisia ja itse se "vanhus" joka on yli viisissäkymmenissä! 😀 Olisi kiva kun joku aina vähän väliä koputtaisi olalle ja muistuttaisi kun itsellä on liian kiire että rauhoitu ja nauti tästä hetkestä! Se on vaikeampaa kuin luulisi. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 joulukuun, 2014 - 9:34 pm

Kop, kop Heli! Nyt sua on koputettu 😀 Nauti ihanista, suloisista pienistä tytöistäsi. Ei ole kiire minnekään 🙂

Reply

Jätä kommentti