Moderni makuuhuone

by Kerttu

Mukavaa maanantaita!

Näihin kuviin olen oikeastaan ensimmäisen kerran saanut vangittua makuuhuoneemme tunnelman, kiitos lainassa olleen Canonin EF 16-35mm f/2.8 L II USM-objektiivin. Ihan huikea laite sisustuskuvaukseen ja nyt tekisi mieli hankkia samanlainen ihan omaksikin.

makuuhuone-1-3

Makuuhuoneessa ei ole oikeastaan sisustuksellisesti tapahtunyt uutta. Katossa killuu Louis Poulsenin -vintagevalaisin, se on tosi mieluinen ja tarjoaa häikäisemättömän valon. Päiväpeittoa petaan vain harvoin, sillä pikkuvauva ja pesulassa pesetettävä silkkipäiväpeitto ei ole se kaikkein käytännöllisin yhdistelmä. Onneksi nätit lakanat voi jättää hyvin esillekin, näissä kuvissa on Annon Ruutu-petivaatteet.

makuuhuone-1-2

Vauvalla on blogin kautta lainaan saatu Vaavi-ensisänky, tosin nyt toimme makkariin jo ison pinnasängyn. Pikkuherra kun on ottanut sellaisen kasvuspurtin, että peiton kanssa meinaa olla tässä sängyssä ahdasta. Pyörien ansioista se palvelee kuitenkin päiväkäytössä muualla kodissa vielä kuukauden tai kaksi. Eamesin DSW-tuoli ja HAY:n Loop-naulakko viihtyvät nurkassa.

makuuhuone-1-4

Koska olen pahimman luokan tyynypyörittäjä, kokeilin roosan värisiä Linumin tyynyjä yhdistettynä harmaisiin ja valkoisiin tekstiileihin. Tunnelmasta tuli mukavan pehmoinen, olematta kuitenkaan röyhelöromanttinen.

makuuhuone-1-5

Tässä kuvassa näkyy myös seinällä oleva televisio. Ei ehkä sisustuksellisesti se kaunein elementti, mutta ei se minua kyllä liiemmin häiritsekään. Itse katson telkkaria tosi vähän, mutta joskus on kiva katsoa uutiset tai joku sarja pötkötellen ennen nukkumaan menemistä. Tv:n paikka suunniteltiin tähän jo rakennusvaiheessa ja kaikki johdot menevät seinän sisällä. Kuvan matto on ollut meillä jo yli kymmenen vuotta. Välillä suunnittelen makuuhuoneeseen erilaista mattoa, mutta tuo valkoinen puuvillamatto on kevyt ja helppo puistella.

makuuhuone-1

Nyt toivotan oikein mukavaa uutta viikkoa! Täällä on edessä ainakin kyläilyjä ja pihahommia. Viime syksyllä laitetun asfaltin reunalle pitää istuttaa nurmikko, joten lapion heilutusta tiedossa. Lisäksi juhlasuunnittelu käy kuumana, koska kesäkuun alussa juhlitaan poikamme nimijuhlia.

Avautuiko makuuhuoneen sisustus paremmin näistä laajoista kuvakulmista? 

Ps. Olethan huomannut, että Blogilista lopettaa? Voit seurata blogiani Bloglovinissa / Facebookissa / Instagramissa Twitterissä / Pinterestissä

Saatat pitää myös

17 Kommentit

Anna toukokuu 11, 2015 - 11:22 am

Mulla aukesi ihan uusi valokuvausmaailma sisustusasioissa laajakulmaobjektiivin avulla. Välttämättä laajiksen ei tarvitse edes olla noin isolla aukolla, kuin tuo sinulla lainassa ollut; laajoihin sisustuskuviin piisaa pienempikin aukko, jos vain on valoa tai ulkoinen salama. Tuppaavat nuo isolla aukolla olevat olemaan tosi kalliita… Tuo teidän seinien väri on kyllä kaunis, muistanko oikein, että se oli ns. “5 %:n musta”?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas toukokuu 12, 2015 - 8:03 pm

Täytyy vähän vertailla ja suunnitella, millainen objektiivi olisi minulle optimaalisin. 6D on täyskennoinen kamera, joten kaikki objektiivit eivät siihen käy. Mutta laajempaa kuvaa olisi kuitenkin saatava 😀 Makkarin seinän sävyyn olemme olleet tyytyväisiä, tuo mukavan rauhallista tunnelmaa huoneeseen.

Reply
Gia / Coffee Table Diary toukokuu 11, 2015 - 11:39 am

Nätiltä näyttää ja uudella tavalla avautui! 🙂 Kivat nuo Linumin roosat tyynyt erityisesti. Meillä oli tuo sama Vaavi-sänky ja oli kyllä näppärä alussa pienen kokonsa ja pyöriensä ansiosta.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas toukokuu 12, 2015 - 8:04 pm

Kiitos Gia! Vaavi-sänky on kyllä tosi näppärä, meillä vauva viihtyy siinä päivisinkin mukavasti hereilläkin 🙂

Reply
Maru/Nuapurissa toukokuu 11, 2015 - 12:49 pm

Kivan näköistä laajakuvaa makkarista! Olen itsekin alkanut kaipaamaan vähän parempaa objektiivia, mutta piruvie ne on kalliita! Pitää odotella ainakin niitä veronpalautuksia, jotta tohtii uuden ostaa. 🙂 Satuin kyllä edellisenkin objektiivin löytämään nettikirpparilta melko edullisesti, sillä linssin omistanut puoliammattilainen halusi vielä hieman parempaa.

Kiitti muuten tiedosta, että blogilista loppuu. Pitääpä poistella se oman blogin sivupalkista. Toivottavasti säät suosii pihahommien suhteen – Kuopioon on ainakin luvatta koko viikoksi tosi kurjaa säätä! Voi plörö. Kivaa viikkoa kuiteskin sinne Jyppilään! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas toukokuu 12, 2015 - 8:05 pm

Joo, ovat kyllä kalliita! Itsekin mietin, että voisi vähän tiirailla sattuisiko jostain löytymään käytettynä 🙂 Blogilistan lukijat kannattaa ohjata muihin kanaviin, muuten jää pian kokonaan pois matkasta. Ja kelit ovat olleet ihan mainiot ja lapiohommatkin on jo hoidettu 🙂

Reply
Laura toukokuu 11, 2015 - 4:42 pm

Moi, mistä nuo yölamput ovat?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas toukokuu 12, 2015 - 8:13 pm Reply
Syhi / syhina-blogi toukokuu 11, 2015 - 5:28 pm

Täälläkin haaveillaan uudesta, laajemmasta objektiivista! Kyllähän tämmöisesta kuvasta saa ihan erilailla käsityksen koko tilasta 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas toukokuu 12, 2015 - 8:16 pm

Sanopa muuta! Ja kun pääsee näin laadukasta laitetta testaamaan, ei haluaisi olla enää ilman 🙂

Reply
emilia toukokuu 12, 2015 - 7:54 am

Huone näyttää rauhalliselta ja kauniilta! Olisin uteliaisuuttani kysynyt miten olet saanut sängyn pedattua noin nätisti? Onko teillä käytössä tuplapeitto? Meillä on miehen kanssa käytössä kaksi peittoa enkä saa niitä koskaan pedattua nätisti :/ vinkkejä kaipaan 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas toukokuu 12, 2015 - 8:19 pm

Heippa! Meillä tosiaan on tuplapeitto, joten se on helppoa vain vetää suoraksi. Tykkään myös puolipetauksista, mutta tämä suora peitto on kaikkein nopein vaihtoehto 🙂 Kahden peiton kanssa pitää vain asetella vähän enemmän. Onneksi myös rennot petaukset voivat näyttää tosi kauniilta!

Reply
Little Mrs Finland toukokuu 12, 2015 - 12:47 pm

Ruhoittavan ja rentouttavan näköistä. Tulee varmasti uni hyvin! Kun me rakensimme, ajattelin ensin laittavani jotain tummaa seinille ja tehdä huoneesta tummanpuhuvan. Onneksi mieli kuitenkin muuttui. Tosin niin myöhään, että nyt yhtä seinää lukuunottamatta kaikki seinät ovat valkoisia. Nyt olen saanut rauhassa miettiä mitä tehdä ja ideoita alkaa olemaan. Rakentamisesta on 6 kukkautta ja nyt alkaa kohta ensimmäinen “remontti”!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas toukokuu 12, 2015 - 8:20 pm

Kiitos paljon! Tuo onkin hyvä ajatus, että ensin asuu hetkisen ja miettii, mitä todella haluaa 🙂 Minäkään en osannut valita esim. tapetteja rakennusaikana.

Reply
Noora / Villakoiria ja kissankarvaa toukokuu 12, 2015 - 7:57 pm

Upeita kuvia saa kyllä tuolla objektiivilla! Olispa ihana itsekin saada joskus kunnon laajakuvia.

Mun blogissa on menossa arvonta, jossa palkintona on upea Jenni Saksa Designin koru, käy kurkkaamassa: http://villakoiriajakissankarvaa.blogspot.fi/2015/05/jenni-saksa-design-arvonta.html

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas toukokuu 12, 2015 - 8:20 pm

Kiitos vinkistä Noora!

Reply
Mari toukokuu 13, 2015 - 5:20 pm

Rauhallisen näköinen tunnelma…
Muistatko millä maalisävyllä makuuhuoneen seinät on maalattu? Kuvissa näyttäisi sävyltä jota itselleni haeskelen…

Reply

Jätä kommentti