Näissä kuvissa on tarjolla harvinaisia herkkuja: luonnonvaloa, laajaa kuvakulmaa sekä ammattilaiskuvaajan näkemystä. Kesän kynnyksellä kotimme kuvattiin Kotivinkki-lehteen ja lopputulos oli nähtävillä lokakuun numerossa. Sain luvan julkaista valokuvaaja Jukka Salmisen otokset blogissa, joten jos lehtijuttu meni ohi, niin tunnelmiin pääsee tätäkin kautta mukaan. Varsinainen artikkeli kertoi modernin kotimme rakennustarinan ja ajatuksiani sisustamisesta. Kuten ennenkin todettu, innokkaan sisustajan kodissa tapahtuu puolessa vuodessa aika paljon uudistuksia. Keittiön osalta näkyvin muutos on tuolien vaihtuminen. Yksi iso muutos on myös valon määrä, voi kuinka kaipaankaan kevät- ja kesäauringon hehkua!
Keittiömme kiintokalusteet ovay L-muodossa ja kokkailu tapahtuu saarekkeella. Keittiön kaappien ovet ovat puolikiiltävät ja taso on mustaa kiveä. Kaappien päällä ja välitilassa on led-nauha tuomassa epäsuoraa valoa. Lisäksi katossa on lieden edustan kohdalla spotteja ja keittiön pöydän päällä Secto Designin Octo-valaisin. Pöytä on Iskusta ja sen koko on 140 x 140 cm. Välitilassa on suuri valkoinen laatta. Keittiö tarjoaa paljon säilytystilaa; kaksi korkeaa kaappia ulosvedettävillä koreilla, laatikostot sekä tasojen alla että saarekkeessa sekä rivistö yläkaappeja. Jos jotain tekisin tänä päivänä toisin, valitsisin täysin mattaisen kaapiston (ulkonäkösyistä, kiiltävä on hyvin helppohoitoinen) sekä ostaisin myös kylmäkoneet integroituina.
Näissä sisustuskuvauksissa kuvattiin koko koti, joten julkaisen lisää kuvia lähiaikoina! Näin sitä palattiin sielun syövereistä sisustukseen, lämmin kiitos kaikille ihanista kommenteistanne eiliseen postaukseen <3. Nyt toivottelen iloa iltaan, meillä on tänään tarkoitus nytkäyttää jouluvalmisteluita pari askelta eteenpäin!
(Kuvat: Jukka Salminen / Tiikerikuva)
22 Kommentit
Upeita kuvia, aivan ihana tuo valo! Ja on teillä vaan niin kaunis ja harmoninen koti <3
Kiitos Noora!
Upeat kuvat! Olin mielessäni jotenkin kuvitellut, että teidän ruokapöytä olisi nurkkauksessa, mutta tuosta laajemmasta kuvakulmasta näkyykin hyvin huoneiden sijoittelu.
Näistä kuvista hahmottaa tosiaan hyvin koko tuon tilan 🙂
Wau, hienolta näyttää!
Kiitos Sanna!
Hei! Tulipa tästä mieleen, että oletko tehnyt postausta teidän lattiavalinnoista? Miten teillä muuttuu laatta parkettiin yhtenäisessä tilassa? Onko jotain niksejä tähän 🙂
Moikka! Olen kyllä joskus tehnyt, ainakin maininnut lattia-asioita eri postauksissa. Meillä on siis laminaattilattia Egger EM3243 White Wood K-Raudasta ja eteisen laatta on Laattapisteen Collectionin ER Niagara Ivory. Tuossa yhdessä kuvassa näkyykin näiden risteysalue keittiön ja eteisen kohdalla. Lattiassa on malata, huomaamaton harmaa lista peittämässä saumakohdan.
Hienoja kuvia! Tuo kolmas on jotenkin uudenlainen minun silmiini, en muista nähneeni vastaavaa kuvaa, missä keittiö ja olohuone näkyy tuosta vinkkelistä.
Tuo kuvakulma on tosi haastava, mutta tuollaisella ammattilaisen kameralla näyttää onnistuvan hyvin 😉
Hienoja kuvia. Voi harmi kun en lukenut juttua Kotivinkistä.
Kiitos Elina! Nyt ei tätä lokakuun numeroa löydy enää kuin kirjastoista 🙂
Kivoja hieman laajempia kuvakulmia! Kaunista on!!
Kiitos Tiina!
Huh kuinka kliinistä (ruuista ja kukista huolimatta), ei kuule nyt blogisi nimi vastaa ollenkaan OSAA noista kuvista. Modernia on, mutta mielestäni ei kodikasta. Omaleimaisuus puuttuu.
Tyylikästä on ja tietyt pakolliset design-jututkin löytyvät, mutta…
Toivottavasti tälläiset ei-hehkuttavatkin mielipiteet ovat sallittuja.
Tottakai on sallittua jättää myös eriäviä mielipiteitä 🙂 Juuri kodikkuuden ja lämmön lisäämiseksi vaihdamme ruokapöydän tuolit. Tykkään kuitenkin modernista ja yksinkertaisesta tyylistä, vaikka huomaan makuni viime aikoina runsastuneen.
Ihana koti ja ihania kuvia 🙂 meiltä löytyy myös keittiöstä valkoiset kiiltävät kaapit ja musta kivi taso, itsekin näin jälkikäteen valitsisin kaapit mattaisena ja miettisin vielä jotain muuta tasoa vaikka tyylikäs onkin, on vain työläs pitää siistinä 🙂
Heippa Minna! Minusta kivitaso on taas superhelppo pitää puhtaana, sehän kestää kaiken kulutuksen ja on helppoa vain pyyhkäistä puhtaaksi. Kiitos paljon kommentistasi!
hei, mahtaako täältä jostain blogin uumenista löytyä teidän kodin pohjapiirrustus? kiinnostaisi sekin nähdä tässä oman kodin suunnittelutalkoissa ;D
Moi Tuulis!
Tarkkaa pohjapiirrosta emme ole julkaiseet, mutta kurkkaapa tämä postaus: http://divaaniblogit.fi/modernistikodikas/vastauksia-talon-suunnittelu-ja-rakentaminen/
Ompas kauniita kuvia! Jo tovin blogiasi lukeneena ja säännöllisesti seuraavana haluan todeta, että uskon vahvasti kotinne näyttävän niin juurikin teiltä (ja erityisesti sinulta) kuin olla voi. Näitä kuvia katsellessa silmä lepää. 🙂 Jotenkin niin tasapainoisen ja rauhallisen näköistä. Mukavaa joulun odotusta!
Olipas kaunis kommentti, suurkiitos Auroora! Tunnelmallista joulun odotusta teillekin 🙂