Enemmän extempore-elämää

”Mitä teette huomenna aamupäivällä? Nähdäänkö meillä tai teillä, tuon suklaakakkua!”

Parhaat jutut syntyvät usein extempore. Kun tapaamista suunnittelee kalenteri kädessä, menee yhteisen ajan löytämiseen helposti päiviä tai viikkoja.  Ja sellainen tapaaminen, joka on ollut jo viikkoja kalenterissa, haiskahtaa aina asteen verran virallisemmalta. Silloin suunnittelee ruokalistaa ja leipomuksia ja puunaa edellisen illan vähintääkin vessoja. Mutta kun tapaaminen loksahtaa paikoilleen pienellä varoitusajalla, otetaan väistämättä vähän rennommin.

Tällä suloisella kokoonpanolla on ilo nähdä. Melinan poika on kuukautta vanhempi kuin meidän vauvamme, joten elämäntilanteet natsaavat just eikä melkein. Tyttärillä menee parin vuoden ikäerosta huolimatta leikit loistavasti yhteen. Ei tule mieleen juuri mitään sympaattisempaa, kuin nämä topakat isosiskot hoitamassa pikkuveljiään.

Eilisen päivän ohjelmassa oli myös neuvolakäynti ja kyllähän se oli tuo poikanen, joka kävi neuvolan vaakaan paukuttelemassa hyviä lukemia. Kasvutahti on ihan uskomaton, herra on kuusi viikkoa ja kuusi kiloa. Liian pieniä vaatteita on jo laatikollinen. Sniif, missä on minun pieni vastasyntynyt vauvani?

Hmm, mainitsinko jotain herkuttomasta linjasta..? No sen säännöt tavallaan vähän tarkentuivat eli jos on kylässä tai meillä on  vieraita, niin sitten saa ottaa. Mutta yksin ei herkutella, eikä ilman syytä. Nih, että tiedätte 😀

Lasten kanssa elämässä pitää olla sopivasti rutiineja ja joustavuutta. Kun tietty runko säilyy päivissä, on helppoa tarttua hetkiin. Toisaalta meillä lapset ovat tällä hetkellä siinä mielessä helpossa iässä extempore-lähtöihin, että viisivuotias ei enää nuku päiväunia ja vauva nukkuu taas missä vain.   Elin pitkään illuusiossa, että kotona ollessani en tarvitse juurikaan kalenteria. ”Kyllä meille käy”, oli yleisin kommenttini erilaisiin suunnitelmiin, kunnes jossain vaiheessa tajusin bookanneeni päivään yhtä sun toista menoa. Tässäkin on hyvä olla kultainen keskitie: kiva että on touhua, mutta väliin pitää jäädä myös leppoisia kotipäiviä.

Tänään onkin juuri sellainen rauhallinen kotipäivä.  Illan tullen varmaan taas totean, että olipas touhukasta ja miten aika kuluikin taas niin nopeaan!

Ps. Sisustusbloggaajana kuvaan useimmiten huonekaluja ja tavaroita. Selailin blogiani taaksepäin ja jäin kaipaamaan kuviin enemmän elämää ja  ihmisiä.  Mitä mieltä sinä olet, onko tällaiset arkiset ja elämäntäyteisemmät postaukset kiva lisä blogiini?