Miksi minä rakastan joulua?

Joulu. Yksi pieni sana niin täynnä tunnetta. Osa rakastaa, toiset karttavat viimeiseen saakka. Kun katselen tytärtäni koristelemassa kuusta,  mieleeni palaa perheemme joulu vuonna 1998. Minä, viisilapsisen perheemme esikonen, olin täyttänyt kesällä 18-vuotta ja nuorempi siskoni oli 14. Pienimmät sisarukseni, äitimme toisesta avioliitosta syntyneet lapset olivat  4, 6 ja 7-vuotiaita. Nuorin siskoistani oli siis aikalailla samanikäinen kun tyttäreni nyt. Syksy oli tuonut perheeseemme kauhean tragedian, kun nuorempien lasten isä kuoli onnettomuudessa. Monet asiat noista ajoista ovat unohtuneet, mutta kuten muinakin jouluina, siskoni kuvasi joulun viettoamme videokameralla. Videonauhalla on äiti, viisi lasta sekä kauniisti koristeltu koti.

Söimme joulupöydässä pitsaa, muistan että äiti lupasi, että saamme syödä mitä haluamme. Illaksi oli tilattu joulupukki, jonka tulo kesti ja kesti. Videolla näkyy ensin odotuksesta villiintyneet lapset. Puolta tuntia myöhemmin kolme pientä pellavapäätä tapitti ikkunasta ulos: ”miksi pukki ei jo tule?”. Jälleen puoli tuntia myöhemmin kolmikko on vajonnut sohvan uumeniin ja me ”aikuiset” eli siskoni ja äitini kanssa loimme toisiimme huolestuneita katseita. Ei kai  joulupukki tee ohareita juuri tänä jouluna?

Kello kävi. Vihdoin, pitkän odotuksen jälkeen ovelta kuului koputus, joka sai lasten suut nauruun! Joulupukki pahoitteli olevansa myöhässä, porojen kanssa oli kuulema jotain ongelmia. Hän tuli sisään ja jakoi lahjat. ”Tällaista minä olen aina halunnut”, hihkuu neljävuotias videolla saatuaan paketista My little ponyn.  Lasten ilo ja onni on hetkessä. Kun pukki tuli, ei ollut surua, eikä odotuksen tylsyyttä.

Niin siitä joulusta selvittiin, mutta pysyvät muistijäljet se on jättänyt. Vuodet vierivät, aika kului ja paransi haavoja. Nyt nämä pienimmätkin sisarukseni ovat jo täysi-ikäisiä, mutta silti jouluissamme on jotain samaa. Yksi on ja pysyy: perhe on elämän tärkein turvaverkko. Uusi vuosituhat toi perheeseemme uuden, maailman parhaan isähahmon ja hänen kolme poikaansa. Olemmekin aikamoinen hullunkurinen perhe ja nyt kun osalla meistä on elämänkumppaneita ja lapsia, joukkomme on vain kasvanyt. Jouluna on parasta kiireetön yhdessä oleminen, se että kaikki ovat kerrankin samassa maassa ja samassa osoitteessa.

Tänään on tasan kuukausi jouluaattoon. Perheen juhlaan, jossa saa pysähtyä sen tosiasian äärelle, että on valtavan onnekasta, että meillä on toisemme. Ihan sama, ovatko servetit sävysävyyn ja onko lanttulaatikon koostumus juuri niin kuin reseptikirjassa sanotaan. Joulu syntyy tarinoista ja niitä meidän perheessämme riittää <3. Jouluaattona käymme sytyttämässä kynttilät edesmenneiden sukulaisten haudoille ja nyt on minun vuoroni  kertoa omalle tyttärelleni, miksi kynttilöitä sytyttäessä silmät kostuvat.

Siksi minä rakastan joulua.