Modernisti kodikas
  • sisustus
  • mökkeily
  • tyyli
  • elämä & ajatukset
  • hyvinvointi
  • matkailu
  • esittely
  • yhteistyö
Modernisti kodikas
  • sisustus
  • mökkeily
  • tyyli
  • elämä & ajatukset
  • hyvinvointi
  • matkailu
  • esittely
  • yhteistyö

hyvinvointi

    hyvinvointi

    Tossua toisen eteen

    by Kerttu 22 maaliskuun, 2017

    Valoa, energiaa ja kuivaa asfalttia tänne, kiitos!

    Olen odottanut koko talven, että huhtikuun alussa starttaa juoksukoulu. En ole mikään talvilenkkeilijä, en tykkää hölkätä tuiskussa tai liukkaalla. Kevään tullen on niin hienoa päästä taas lenkkeilemään, kasvattamaan juoksukuntoa ja hakemaan sitä hyvää fiilistä, jonka saa vain raittiissa ilmassa liikkuen.

    Olen tässä vuosien varrella testannut hirmuisen liudan erilaisia tapoja motivoida itseäni säännölliseen liikuntaan. Toimivin konsepti on ehdottomasti pienryhmät, joissa sitoudutaan yhdessä tietyksi ajaksi tiettyyn tavoitteeseen. Näissä olen onnistunut aina, kun taas esimerkiksi omaehtoista kuntosaliharjoittelua en ole saanut pysymään päiväjärjestyksessäni alkuintoa pidemmälle.

    Pienryhmissä on parasta se, että jokainen tulee joukkoon aika samanlaisin odotuksin. Yhdessä treenataan kerran viikossa, muut harjoitukset tapahtuvat itsenäisesti ja joustavasti. Yhteisharjoitus pitää huolen siitä, että prosessin punainen lanka ja oma tavoite pysyy tiukasti mielessä. Pienessä ryhmässä haluaa pysyä mukana ja kehittyä yhteistä tahtia. Vaikka jokainen vastaa omasta tekemistään, saa yhteistyöstä tsemppiä ja iloa.

    IWELLOn valmennukset ovat minulle tuttuja entuudestaan, varmasti moni muistaa bloggaajien hyvinvointivalmennuksen. Vuosi sitten syksyllä karistin raskauskilot ja sain hurjan määrän uutta energiaa valmennuksessa, jota voin lämpimästi suositella. Myös hyvinvointivalmennuksesta alkaa uusi kurssi huhtikuussa.

    Oma juoksukoulutavoite on saavuttaa kymmenessä viikossa sellainen juoksukunto, että voin heittää kympin lenkin hyvällä fiiliksellä.  Täysin realistinen tavoite, eikä itseasiassa vaadi ihmeempää pohjakuntoa. Koska tykkään näköjään asettaa itseni julkisesti kiipeliin, IWELLO tarjoaa minulle kevään juoksukoulun ja lupaan kertoa teille, pääsenkö tavoitteeseeni ja jos en, myös ne kootut selitykset 😀 Toivottavasti niitä ei tarvita.

    Koska yhdessä tekeminen on tuplasti hauskempaa, olisi mukavaa jos Jyväskylän seudulta joku lukijakin innostuisi mukaan!

    Blogini kautta yhteistyössä IWELLOn kanssa nopeat ilmoittautujat saavat -10 % alennuksen juoksukoulun (199 e) tai hyvinvointivalmennuksen hinnasta (259 e). Lue lisää täältä JUOKSUKOULU tai HYVINVOINTIVALMENNUS. Laita ilmoittautumislomakkeelle  kohtaan ”toiveita valmennusta varten” teksti Modernisti kodikas, niin saat alennuksen. Alekoodi on voimassa kolme päivää eli la 25.3. saakka.

    Molemmat valmennukset alkavat 5.4. eli vielä ehtii kevätaurinko sulatella baanoja juoksukuntoon. Kuka innostuu mukaan?

    22 maaliskuun, 2017 0 Kommentti
    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • hyvinvointiyhteistyö

    Älä unohda itseäsi

    by Kerttu 5 maaliskuun, 2017
    5 maaliskuun, 2017

    Kaupallinen yhteistyö: Lääkärikeskus Aava Mitä sinulle kuuluu, kysyy ystävä kahvikupin äärellä. Alan kertomaan lasten, mieheni ja työpaikkani kuulumisia, kunnes ystävä keskeyttää; ei Kerttu, kysyin mitä sinulle kuuluu. Pitää ihan pysähtyä…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • hyvinvointimatkailu

    Aamiaiselta huipulle

    by Kerttu 3 maaliskuun, 2017
    3 maaliskuun, 2017

    Miten ihana miniloma takana! Jyväskylä on näyttänyt meille harmaan puolensa, mutta onneksi fiilis on ollut sitäkin aurinkoisempi. Edellisessä postauksessa jaoin muutaman talvilomavinkin meille, jotka emme reissaa omaa kotikaupunkia kauemmaksi. Otimme…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • hyvinvointi

    Näin pääsin irti sokerikoukusta

    by Kerttu 26 tammikuun, 2017
    26 tammikuun, 2017

    Uusi vuosi tuo monelle ryhtiliikkeitä ja näin kävi myös minulle. Marras-joulukuussa unohdin oman hyvinvointini tai ehkä hoidin itseäni liikaa levolla ja suklaalla, vaikka kroppa ja mieli olisivat kaivanneet enemmän liikuntaa…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • elämä & ajatuksethyvinvointisisustus

    Vähän lempeyttä itselle

    by Kerttu 11 marraskuun, 2016
    11 marraskuun, 2016

      Tiedättekö, täällä päässä on ihan jäätävä kirjoitusblokki. Minulla on talo tyhjillään, pikkuinen vihko ideoita täynnä, kahvia kupissa ja päivän valoisin hetki käsillä. Olen odottanut tätä, haaveillut siitä, miten sormet…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • hyvinvointi

    Tekosyiden tappaja sinulle, joka et ehdi salille

    by Kerttu 24 syyskuun, 2016
    24 syyskuun, 2016

    Hyviä uutisia kaikille muillekin kroonisesta aikapulasta kärsiville!  Töiden alun jälkeen  on ollut haastavaa löytää aikaa kuntosalille ja se on tuntunut turhauttavalta, sillä säännölliseen liikkumiseen ja lihaskunnon kehittämiseen olisi intoa. Lenkillä…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • hyvinvointi

    Positiivisesti liikkeellä

    by Kerttu 19 elokuun, 2016
    19 elokuun, 2016

    Tiedättekö ne tyypit, joiden kanssa keskustellessaan alkaa pursuamaan ideoita ja ajatuksia?  Ne tyypit, jotka uskaltavat toteuttaa unelmiaan ja tehdä asioita, jotka eivät ole valtavirrassa? Ne tyypit, jotka seuraavat sydäntään, ajattelevat…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • elämä & ajatuksethyvinvointi

    Tyttöenergiaa ja yhdet helpot synttärijuhlat

    by Kerttu 15 elokuun, 2016
    15 elokuun, 2016

    Seitsemän vuotta äitinä ja yhtä monta erilaista syntymäpäivää on tullut nähtyä ja järjestettyä. On ollut prinsessateemaa ja Frozenia, leikitty aasinhäntää ja ongintaa. Tähän saakka olemme aina viettäneet juhlat kotona, mutta…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • elämä & ajatuksethyvinvointisisustus

    Oma Flow

    by Kerttu 13 elokuun, 2016
    13 elokuun, 2016

    ”Be a rainbow in someone else’s cloud” * * Ne pienet teot ratkaisevat. Lempeää lauantaita, satoi tai paistoi! *

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • elämä & ajatuksethyvinvointisisustus

    Keittiötrendit 2016

    by Kerttu 12 elokuun, 2016
    12 elokuun, 2016

    Tämän päivän trendikkäimmät keittiöt ovat eleettömän tyylikkäitä, mattapintaisia ja usein vetimettömiä. Aamiaiskaappi kätkee sisäänsä kahvinkeittimen, leivänpaahtimen ja arkiastioita, isot kodinkoneet integroidaan osaksi kaapistoa.  Yläkaappeja käytetään harkiten, työskentelyvalaisimet roikkuvat katosta tai ne…

    0 FacebookTwitterPinterestEmail
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • …
  • 12

Bloggaaja

Bloggaaja

Kerttu Pylvänäinen

Modernisti kodikas on sisustus- ja elämäntyyliblogi, jossa sukelletaan myös kuvien pintaa syvemmälle. Täällä inspiroidutaan kauniista ja hyvää mieltä tuovista asioista kuten modernin skandinaavisesta sisustamisesta, arjen estetiikasta, balanssin etsimisestä ruuhkavuosissa ja kesämökkeilystä.

Seuraa minua

Facebook Twitter Instagram Pinterest

Sisustus

  • Visuaalinen uudistus mylläsi sisintäkin – uutta tulossa 2025!

    30 joulukuun, 2024
  • Ihanat rippi- ja Prometheusjuhlat kotona ja vinkit järjestelyihin

    24 elokuun, 2024
  • Mikä on muuttunut ja miksi?

    14 toukokuun, 2024

Mökkeily

  • Mökkipihan muutos – kulkupolkujen laatoitus

    27 lokakuun, 2024
  • Mökkikausi takana – mitä jäi mieleen?

    22 lokakuun, 2023
  • Mökkikauden avaus – pääsiäinen 2023

    10 huhtikuun, 2023

Tyyli

  • Täydellinen t-paita ja muita Toive-asuja

    8 joulukuun, 2024
  • Riva Clothing kokemuksia – vaatekaapin vastuullisia kulmakiviä

    14 joulukuun, 2023
  • Asut kaikkiin menoihin – kevättä ja trendejä Sokkarilta

    7 huhtikuun, 2022

Elämä & ajatukset

  • Visuaalinen uudistus mylläsi sisintäkin – uutta tulossa 2025!

    30 joulukuun, 2024
  • Kolme tapaa maksimoida loman vaikutus

    26 heinäkuun, 2024
  • Positiivisuus voi olla tapa selviytyä

    6 huhtikuun, 2024

Hyvinvointi

  • Jos hyvinvointi on valinta – olet onnekas

    23 tammikuun, 2024
  • Ennakointia ja edullisia kilometrejä sähköautolla

    30 kesäkuun, 2023
  • Valon vaikutus mieleen

    12 helmikuun, 2023

Matkailu

  • Mielenrauhan lähteillä – työtä ja huvia auringossa

    4 joulukuun, 2024
  • Porvoo-vinkit: hotelli, luontopolku, kaupat, kahvilat, ravintolat

    14 heinäkuun, 2023
  • Kuninkaallisia tunnelmia

    23 toukokuun, 2023

Tagit

Ajatukset (118) arki (17) asuntomessut (17) blogi (7) blogihaaste (3) Elämä (381) Espanja (3) eteinen (5) hiukset (3) hyvinvointi (70) joulu (58) juhlat (23) jyväskylä (21) keittiö (32) kodinhoitohuone (3) kylpyhuone (7) lapset (35) lastenhuone (10) makuuhuone (18) marimekko (4) Matkalla (32) mielipide (14) muoti (7) mökki (81) olohuone (66) piha (20) Puutarha (26) rakentaminen (32) Remontti (6) resepti (11) ruoka (19) ruuhkavuodet (14) saunamökki (11) Sisustus (799) sosiaalinen media (5) syksy (14) takka (4) terassi (41) trendit (12) Tyyli (52) työhuone (3) uusi koti (26) vaatteet (20) Valaistus (5) vinkit (110)

Instagram

No any image found. Please check it again or try with another instagram account.

Arkistot

Bloggaaja

Modernisti kodikas bloggaaja Kerttu Pylvänäinen
Blogia kirjoittaa Kerttu Pylvänäinen, jolle koti on maailman tärkein turvapaikka.

Lue lisää

Suositut postaukset

  • 1

    Kolme tapaa maksimoida loman vaikutus

    26 heinäkuun, 2024
  • Mökkiprojektissa isojen valintojen äärellä

    8 maaliskuun, 2018
  • 3

    Visuaalinen uudistus mylläsi sisintäkin – uutta tulossa 2025!

    30 joulukuun, 2024

Viimeisimmät kommentit

  • Päivi: Visuaalinen uudistus mylläsi sisintäkin – uutta tulossa 2025!
  • Tuula: Visuaalinen uudistus mylläsi sisintäkin – uutta tulossa 2025!
  • Kerttu: Mielenrauhan lähteillä – työtä ja huvia auringossa
  • Kerttu: Mielenrauhan lähteillä – työtä ja huvia auringossa
  • Kerttu: Mielenrauhan lähteillä – työtä ja huvia auringossa
  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram
  • Pinterest

Cooked by Visual Friday


Takaisin ylös