Älä unohda itseäsi

by Kerttu

Kaupallinen yhteistyö: Lääkärikeskus Aava

Mitä sinulle kuuluu, kysyy ystävä kahvikupin äärellä. Alan kertomaan lasten, mieheni ja työpaikkani kuulumisia, kunnes ystävä keskeyttää; ei Kerttu, kysyin mitä sinulle kuuluu.

Pitää ihan pysähtyä miettimään, että mitä minulle kuuluu arjen pyörityksen keskellä. Aika vaikea kysymys. Kun karistetaan pois lapset ja työt, mitä jää jäljelle?  Mitä ajattelen ja tunnen, mistä haaveilen, miten vietän omaa aikaa?

Jokainen tarvitsee omaa aikaa, eikä se tarkoita sitä, etteikö nauttisi niistä ihmisistä ja asioista, joita ympärillä yleensä on. Minulle vauvavuodet ovat olleet ainoita aikoja, jolloin en ole kaivannut yksinoloa. Tai silloinkin kaipasin, mutta symbioosi oli kaipuuta vahvempi.

Omalla ajalla tarkoitan hetkiä, jolloin kukaan ei vaadi, odota tai toivo minulta mitään. Hetkiä, jolloin saan joko vain olla tai tehdä jotain sellaista, mitä en normaaliarjessa voi tehdä.

Alkuvuonna päätin taas, että on aika panostaa omaan hyvinvointiin. On niin helppoa valahtaa siihen samaan kierteeseen, jossa ei ehdi, raaski tai osaa lähteä työpäivän jälkeen liikkumaan. Päätin, että kuuden viikon ajan varaan kaksi arki-illan tuntia treenamiselle. Arvatkaa miten kävi? No ei yhtään mitään! Ainoa vaikutus oli se, että kotona oli hyväntuulisempi ja energisempi äiti ja vaimo. Omasta hyvinvoinnista huolen pitäminen on panostus koko perheen hyvinvointiin.

Arki pysyy balanssissa hyvällä suunnittelulla. Näin sunnuntaisin varataan puoli tuntia seuraavan viikoin speksien läpikämiseen. Se on minusta tylsää mutta pakollista, olisin niin mielelläni rouva Hulda Huoleton.

Ensin katsotaan läpi miehen työvuorot ja minun mahdolliset työmatkani. Sen jälkeen lukitaan paikoilleen harrastukset ja liikuntahetket, kaikki se mitä on viikon aikana tarkoitus tapahtua. Sitten mietitään, ketä ja milloin pitää kyyditä ja kuka kuskaukset hoitaa. Näiden jälkeen luodaan karkea runko viikon ruokalistalle, jotta kaupasta lähtee edes suunnilleen tarvittavat ainekset matkaan (kiitos Marttojen reseptipankki!). Viikko-ohjelmaan varataan myös koti-iltoja, ne ovat yhtä tärkeitä kun harrastuksetkin. Lopuksi ripotellaan kaikki extra (mitä varusteita tarvitaan jne).

Tämä käsinsuherrettu viikkokalenterini sai kauniimman ilmeen taitavan Oblik.fi-blogin Jutan käsittelyssä. Nyt ei tarvitse enää joka viikko piirtää kalenteria, vaan voi vain tulostaa nätin pohjan ja kirjata sinne menot. Jos uskot, että tästä voisi olla apua teillekin koko perheen menojen hahmottamisesta, voit ladata sen itsellesi TÄSTÄ.

 

Mun elämä – koska siitä tuli näin aikataulutettua?

Joskus kaipaan spontaania arkea. Sitä kun tuli töistä kotiin ja sai katsoa leffan tai lähteä vaikka extremporena keilaamaan. Tekemään asioita, jotka  sillä hetkellä huvittavat.

Niinä hetkinä palaan ajatukseen, mitkä asiat kiireeni aiheuttaa. Lapseni, joita olen sydän syrjällään toivonut ja odottanut. Kotityöt talossa, joka on unelmamme pohjalta rakennettu. Koulutustani vastaavat, ammatilllisesti haastavat, mielenkiintoiset päivätyöt sekä harrastukseni pohjalta syntynyt työ yrittäjänä.

Niin, asiat jotka stressaavat ovat niitä, joita olen tavoitellut. Kaikki onnellisen elämäni peruspilareita. Valittaminen taitaa olla aika turhaa, mutta silti niin inhimillistä ja joskus sallittuakin.

Tekee hyvää hahmottaa omaan ajankäyttöään. Mitkä ovat arvojasi ja näkyvätkö ne kalenterissa? Niin usein kerrotaan perheen, ystävien ja terveyden olevan ykkösprioriteettejä, mutta kalenteri kertoo jostain muusta. Kauniit ajatukset ja tavoitteet eivät riitä, tarvitaan ajanhallintaa ja valintoja itselle tärkeiden asioiden puolesta.

“Olisi mahtava, mutta nyt ei pysty”. Huomaan löytäväni sanat yhtä useammin huuliltani. Pienten lasten kanssa tärkeysjärjestys  löytyy onneksi aika helposti. Takaraivossa on tieto siitä, että kun lapset kasvavat, myös ajankäyttö muuttuu. Yhtäkkiä huomaakin, että aikaa on enemmän, kun ei tarvitse pukea, riisua, siivota, kokata, helliä ja huolehtia. Kun se päivä koittaa, ei halua huomata, että olin muualla silloin kun minua olisi tarvittu.

Ruuhkavuosissa ei saa unohtaa itseään. Pitää vain raivata hetkiä, jolloin muistaa hyvän tyypin sieltä pyykkivuorten ja paperikasojen keskeltä. Tehdä sitä, mikä innostaa, saa suupielet hymyyn ja akkuja latautumaan.  On aina helpompaa huoltaa toimivaa, kuin korjata rikkoutunutta.

Kahvikupin pohja näkyy ja pyyhin pullanmurut suupielestäni. Mitä sinulle kuuluu, ystäväni?

 

Saatat pitää myös

8 Kommentit

Emilia maaliskuu 5, 2017 - 2:58 pm

Olipa hyvä kirjoitus! Juuri näitä samoja asioita olen itsekin pohdiskellut paljon viime aikoina. Kuinka välillä tuntuu, että tämän kaiken ruuhkavuosiksi kutsutun keskellä jotenkin kadottaa oman itsensä. Kuinka kipeästi kaipaisi vaikka vain ihan pientä omaa hetkeä, jolloin kukaan ei vaadi minulta mitään ja saan olla olemassa vain itseäni varten. Ja vaikka tiedostankin tämän oman ajan tarpeen, kuinka helposti ja huomaamatta tinkii kuitenkin juuri siitä ja laittaa kaiken muun sen oman ajan edelle. Vaikka tietää, että ottamalla sitä aikaa välillä itselleen, jaksaisi taas niin paljon paremmin sitä kaikkea muuta. Vanhempana olemiseen liittyvät ristiriitaiset tunteet ovat ehkä hieman yllättäneet minut – ja ne tuskin loppuvat sittenkään, kun lapsi kasvaa aikuiseksi 😀 Poikani on lähes samanikäiken poikasi kanssa; kiitos aiemmassa kirjoituksessa olleista hyvistä vinkeistä tutista luopumiseen!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas maaliskuu 5, 2017 - 10:21 pm

Kiitos Emilia <3 Osuit ihan ytimeen! Eihän kyse ole esim. siitä, että ei haluaisi liikkua, mutta ei vaan malttaisi olla minuuttiakaan pois lasten luota työpäivän jälkeen. Mutta kokonaisuuden kannalta kuitenkin joskus on mentävä, otettava omaa aikaa ja panostettava itseensä ja jaksamiseen. Hyvin me vedetään ja toisaalta helppottaa tieto, että esim. jo kolmevuotiaan kanssa arki on piirun verran helpompaa. Jos ei ole kamala uhma 😀 Joko teillä jätettiin tutti pois?

Reply
Emilia maaliskuu 5, 2017 - 11:47 pm

Juuri niin! Arki-illat ovat niin kovin lyhyitä työ- ja hoitopäivän jälkeen, että ei malttaisi (ja jaksaisi…) kuin olla kotona, mutta kyllä se vaan hyvää tekee ottaa hetki itselleen. Tuo arjen suunnittelu on kyllä todella hyödyllistä ja varmasti vähentää stressiä. Meillä on käytössä jaettu sähköinen kalenteri, mutta tuota ruokalistojen parempaa suunnittelua voisi kyllä myös harkita.
Vielä ei ole luovuttu tutista; odottelemme “sopivaa” hetkeä, kun nyt on ollut paljon sairastelua ja muuta. Oikeasti suurin syy taitaa olla se, että minäkin “pelkään” sen olevan kovin hankalaa ja siksi ei ole tartuttu toimeen. Oli siis helpottavaa ja kannustavaa kuulla, että teillä se meni niin hyvin! Toivottavasti menisi meilläkin 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas maaliskuu 6, 2017 - 8:10 am

Kunhan lapsi on terve, niin ei muuta kun tuumasta toimeen. Meillä muutos on ollut todella suuri, ollaankin naurettu että kun “tuttikoomat” ovat hävinneet, poika on tosi paljon touhukkaampi ja tietenkin puheliaanpi. Ja kun tutin ottaa aamulla, on koko päivä ja yhdet päiväunet aikaa tottua ajatukseen, että sitä ei ole. Voimia ja tsemppiä sinne! ❤

Reply
Heli maaliskuu 5, 2017 - 10:56 pm

Ajatuksia herättävä kirjoitus! Niin usein sitä unohtaa itsensä kiireisessä perhearjessa! Tärkeää on oman ajan lisäksi pohtia mitä itse haluaa ja mistä unelmoi. Elämää on kuitenkin kiireisen lapsiarkivuosien jälkeenkin 🙂

Kiinnostaisi muuten kuulla, että millaista yhteistyötä teet Lääkärikeskus Aavan kanssa?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas maaliskuu 5, 2017 - 11:10 pm

Kiitos Heli kommentista! Kyllä, pakko vaan raivata aikaa itselle, vaikka se meinaa helposti unohtua. Toki tärkeintä on tasapaino ja joustaminen aina tilanteen mukaan.

Lääkärikeskus Aava on mukana erilaisia elämänvaiheissa ja -tilanteissa ja tämä oli juuri yksi esimerkki yhteistyöstä, joka oli todella mieluinen toteuttaa. Ei tarvitse luetella palveluita, vaan jaetaan aitoja kokemuksia.

Reply
Katja maaliskuu 7, 2017 - 3:34 pm

“Yhtäkkiä huomaakin, että aikaa on enemmän, kun ei tarvitse pukea, riisua, siivota, kokata, helliä ja huolehtia. Kun se päivä koittaa, ei halua huomata, että olin muualla silloin kun minua olisi tarvittu.” Niin hyvin kiteytetty asian ydin näissä lauseiss!. Joskus myös mietin, että jos elän vaikkapa 80 vuotta, siitä ajasta lapsiperhearkea on n. 20 vuotta. Aika paljon jää vuosia sille omalle ajalle. Mutta silti, niin inhimillistä on aina välillä vaikeroida arjen pyörityksen keskellä 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas maaliskuu 9, 2017 - 10:08 pm

Niinpä! Ja tuosta 20 vuodesta näitä “kädet ja syli täynnä”-vuosia on vain muutama ❤ Rakkaita, elämäntäyteisiä vuosia, vaikka välillä myös raskaita.

Reply

Jätä kommentti