Asut kaikkiin menoihin – kevättä ja trendejä Sokkarilta

by Kerttu
Asut kaikkiin menoihin – kevättä ja trendejä Sokkarilta

Kaupallinen yhteistyö: Kauppakeskus Sokkari


Olen niin kaivannut sitä fiilistä, kun vapaapäivänä saa lähteä kaupungille, hoitaa asioita, käydä syömässä tai kahvilla ja nähdä ihmisiä. Sellaista ihanan tavallista osaa arvostaa taas entistäkin enemmän.  Minulle kivijalkaliikkeet ovat tärkeitä, koska usein haluan saada palvelua ja nähdä tai sovittaa tuotetta ennen ostopäätöstä. Jos olen autolla liikkellä, parkkeeraan yleensä Sokkarille. Se on keskellä kaikkea ja yleensä saan saman katon alta kaiken tarvittavan.

Tällä kertaa vien teidätkin Sokkarille ja ennen kaikkea keväisen pukeutumisen teemaan. Ensi viikonloppuna nimittäin vietetään Sokkarin Shoppailut-tapahtumaa, jossa saan ilon ja kunnian toimia jälleen kerran juontajana. Oma tyylini on aika vakiintunut, joten oli hauskaa antautua jälleen stailattavaksi. Sain päälleni kolme kevääseen sopivaa asua, yksi rentoon vapaa-aikaan, yksi töihin tai arkimenoihin ja kolmas juhlaan. Mikä on suosikkisi?

Asut kaikkiin menoihin – kevättä ja trendejä Sokkarilta

Asu nro 1: Kasuaalisti kaupungilla
Melli EcoDesign: Leinikki-tunika
Sokos: Dr. Martens maiharit
Sokos: Marimekkon Karla-laukku
Stadium: Everest-toppaliivi 

Jyväskyläläisten puhekielessä Sokos on ollut Sokkari jo iät ja ajat.  Nyt tämä nimi on annettu koko kauppakeskukselle, jossa on yhteensä 28 palvelevaa liikettä, Sokos tietenkin yhtenä niistä.

Ensimmäisessä asussa nautin kupposen kuumaa Caffitellassa.  Vaatteet ovat  yhdistelmä Sokoksen ja Melli EcoDesignin valikoimaa. Asu rakentuu kauniin, uutuuskuosisen leinikki-mekon ympärille. Mellistä olenkin kirjoittanut jo aikaisemmin, löydät jutun täältä.   Melli EcoDesign on jyväskyläläinen brändi, jonka kankaat ovat Suomessa valmistettuja ja myös vaatteet ommellaan Suomessa.  Jos tykkää mini me-leikittelystä omien ja lasten vaatteiden kanssa, Melliltä löytyy ihania vaatteita molemmille.

Asuun tuo lämpöä Stadiumin toppaliivi, joka on tämän hetken trendivinkki. Sopii hyvin monenlaisiin asuihin ja tuo asulle vaihtelevuutta ailahtelevien kevätsäiden mukaan. Jalassa klassikkokengät eli Dr Martensin maiharit, valkoinen väri luo keväisen kepeää fiilistä. Laukku on Marimekon Karla, rento pussukka, jonne mahtuu hyvin tavaraa.

Asu numero 2: Rennosti kotiin ja vapaa-aikaan

Asu Stadiumilta: 
Soc-neule

Soc-neulehousut
Soc-liivi
Everest-toppaliivi
Soc-tennarit 


Erilaiset neuleasut ovat nyt tosi in ja en ihmettele, mukavuus ja joustavuus ovatkin olleet päivän sanoja jo viimeiset pari vuotta. Neulehupparin ja -housujen kanssa voi kerrospukeutua, jolloin asusta tulee ”puetumpi” ja sitä on helppoa säätää moneen menoon ja säähän. Tässäkin asussa testasimme samaa toppaliiviä ja toimi erinomaisesti. Valkoiset tennarit kuuluvat kevääseen ja kesään, jos niiden harmaantuminen harmittaa, niin taikasienellä voi tehdä ihmeitä puhdistuksessa.

Soc on Stadiumin oma merkki ja sillä on treenivaatteiden lisäksi myös paljon tarjontaa vapaa-aikaan.


Asu nro 3: Kesään ja juhlaan

Asu Sokokselta: 
InWear-mekko
Tamaris korkkarit 
Markberg nahkalaukku

Kesällä on aina juhlia ja ihastuin heti tähän naiselliseen Inwearin mekkoon. Se on laskeutuva ja unelmankevyt päällä ja vyötäröllä olevien nauhojen avulla sen voi muokata juuri omalle vartalolle istuvaksi. Mekosta löytyvät kaikki kesäiset lempivärini lempeän maalauksellisena kuviona.

Kengissä on hieman menneiden vuosikymmenten tunnelmaa. Samaan hempeän siniseen sävymaailmaan yhdistettiin myös klassinen nahkalaukku, jossa on mukana myös pitkä hihna. Pidin mekosta tosi paljon ja valitsin sen myös lauantaiseksi juontoasuksi. Ihan koko päivää en varmasti jaksa korkokengillä seisoa, mutta onneksi mekko näyttää kauniilta sirojen tennareiden tai ballerinojen kanssa.

Olisi kiva kuulla, mikä asuista on sinun suosikkisi? Tai minkä voisit nähdä vaikka itselläsi?

Kuvissa olevat vaatteet ovat -20 %  Sokkarin Shoppailuiden ajan. Ja talohan on täynnä erinomaisia etuja, käy kurkistamassa ajantasaiset tiedot Sokkarin sivuilta.  Olen juontajana tapahtumassa lauantaina 9.4., tule moikkaamaan, jos olet liikkeellä!

meikki: Anu / Lancôme
kuvat: Riikka Niemelä

Saatat pitää myös

4 Kommentit

Leena 7 huhtikuun, 2022 - 3:48 pm

No wau, ihan mahtavia kuvia. Upea malli, kaniita kuvia. Niin ja asusuosikki on number one. Voisin haluta itselleni myös. Noi valkoiset Martensit on coolit tälleen 40+ ikäiselle kuin itse. Toppaliivi houkuttaisi myös.

Reply
Rauha 7 huhtikuun, 2022 - 7:18 pm

Tämä mekko kiinnostaa

Reply
Tuula Virtanen 8 huhtikuun, 2022 - 2:58 am

Vaikea valita parasta asukokonaisuutta, kun kaikki ovat niin kauniita, kuten mallikin. Jos joku pitää valita niin mekko, toppaliivi yhdistelmä.

Reply
Tiina 10 huhtikuun, 2022 - 4:01 pm

Tosi kivoja asuja kaikki, mutta erityisesti livenä kun näin tuon juhlavan mekko-asun sinulla, nousi se suosikiksi:).

Reply

Jätä kommentti