Matkalle lähteminen on yleensä aina pienimuotoinen stressi. Edellisenä iltana kaikki ovat fiiliksissä ja todetaan, että ei siinä kauaa mene, kun aamulle heitetään kamppeet kassiin ja lähdetään.
Aamun koitteessa ensimmäiset hikipisarat valuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun yhdet uimahousut ovat tehneet mystisen katoamistempun. Miksi ihmeessä jätän pakkaamisen aina viime tippaan? Miksi meillä on kaikki hukassa?
Tunnelman kiristyessä loput tavarat ja vaatteet valitaan ”varalta” ja ”eihän sitä tiedä, jos…” – kategorioista. Lähdön hetkellä eteisessä seisoo nelihenkinen perhe ja kolme matkalaukkua (kaksi niistä pieniä, mutta se on heikko selitys). Hmm.. olemme siis menossa kahden yön reissulle!
Perheen istuessa autossa palaan vielä sisälle ja järjestelen tavarat paikoilleen, pyyhkäiset vessantasot ja oikaisen petauksen.
Vihdoinkin, perhe huokaa palautteen, kun kampean eväsbanaanien kanssa etupenkille. Kamppeet kyytiin, turvavyöt kiinni ja autonnokka kohti päämäärää. Ensimmäisessä risteyksessä jo hymyilyttää, huh mikä show saatiin aikaiseksi! ”Ensi kerralla kyllä pakataan hyvissä ajoin. ” Ihan varmasti.
Matkalla katsellaan auton ikkunasta taloja. ”Onpas hassussa paikassa koti, tie menee melkein takapihalta.” ”Ihana unelmatalo, tuonne kyllä muuttaisin ”. Huomaan avaavani jossain tylsistymisen vaiheessa Etuoven ja selaavani myynnissä olevat kohteet läpi. Entäs tontit, mitäs onkaan tarjolla!
Matkalla katselen taloja ja mietin, millaista niissä olisi asua.
Kotimatkalla haaveilu on saanut uusia tasoja. ”Kyllä se oma sali pitäisi olla, tulisi liikuttua enemmän!” Haaveilen lasiovista, marmoritasoista ja siitä, että teini-ikäiset lapset voisivat asua yläkerrassa. Ohiajavat mopopojat saavat mielikuvituksen laukkaamaan, enää kymmenen vuotta, niin meidänkin pihassa on tuollaista pörinää. Autotalli se olla pitää.
Kun auto pysähtyy kotipihaan, huokaisen. Tuttu avain kääntyy tutussa lukossa. Nostelemme laukut sisään kodinhoitohuoneen ovesta ja silmäilen läpi huoneet. Parin päivän hotellielämän jälkeen koti tuntuu avaralta, raikkaalta ja rakkaalta. Onpa hyvä, että tuli laitettua paikat lähtiessä kuntoon. Ihanaa olla kotona! Onpas täällä kivan näköistä!
Mitäs höpsöjä sitä on tullut suunniteltua, mietin hissukseen, kunnes puoliso toteaa saman ääneen. Minnekä sitä ihminen omasta kodistaan lähtisi, näin rakkaasta varsinkaan. Joskus kuitenkin pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle.
Kunnes taas koittaa seuraava reissu. Mitä jos…!