Keskipäivän armoton aurinko porottaa mustan mekkoni selkään ja tihennän askeleita jyrkässä ylämäessä. Taakse jäävät meri ja niiden takana siintävät vuoret.
Mietin, että joku saisi myydä kroatialaisille muutaman vokaalin, olemmehan Krk:n saarella Vbrnikissa. Onneksi pian olisi kielen päällä jotain muutakin kuin konsonantteja, sillä kävelimme kohti viinitilaa.
Lasi hikoilee ja niin minäkin. Hellepäivää helpottaa raikas tuulenvire viiniviljelmiltä. Vuosisatojen ajan viinin viljeleminen ja sen valmistaminen ovat olleet monin paikoin Kroatiaa lähes ainoa ihmisten tulonlähde. Yhä edelleen viinikulttuuri kukoistaa ja toki minä – ihan kulttuuri- ja oppimismielessä tietenkin – teen tämän tärkeän ekskursion. Lasi viiniä puutarhassa on vain mukava ekstra paikalliseen elinkeinoelämään tutustuessa, eikös niin!
Istrian niemimaata kutsutaan myös pikku-Italiaksi ja voin tämän sanonnan allekirjoittaa. Minut hurmasivat niin viinitarhat, oliivipuut, idylliset rappioromanttriset kylät ja historiaa havisevat kaupungit.
Vierailu siellä, missä viini kasvaa nostaa arvostusta illalliselle kohotetulle lasilleselle. Täällä Vrbnikin seudulla kannattaa maistaa alkuperäisviiniä Vrbnička žlahtina. Sitä on saatavilla lähes kaikista paikallisista ravintoloista sekä viinishopeista.
Kroatiaa ei suomalaisittain pidetä ehkä kummoisena viinimaana. Matkoilla on parasta kun pääsee sukeltamaan edes pikkuisen pinnan alle paikalliseen elämään. Kun kotimaassa viinirypäleitä näkee vain marketin hyllyssä, vaeltelu valtavilla viivasuorilla viljelmillä on suorastaan elämys.
Ainakin täällä (uskoisin, että on yleinen käytäntö), viiniä saa maistaa ilmaiseksi ja ostaa mukaan suoraan tilalta.
Siinä olivipuun lempeässä varjossa istahdimme hetkisen, kunnes matka jatkui takaisin lomatalolle. Vierailu viinitilalla oli kuin sukellus lomahuolettomuuden ytimeen; suosittelen piipahdusta paikallisilla tiloilla, jos Kroatiassa reissaat!