Tunnelmallista viikonloppua

by Kerttu

IMG_7882

Jännittävä, paljon uuden oppimista sisältänyt arkiviikko on saatu päätökseen. Olo on helpottunut ja tyytyväinen ja edessä on kaksi täysin vapaata ja suunnittelematonta päivää. Bloggaaminen täällä Divaanissa on saatu vauhtiin ja teen vielä pieniä viilauksia, mm. se suosikkiblogilista on tulossa sivupalkkiin. Kauppareissu on hoidettu ja jääkaapissa odottavat pitsatarpeet. Tänään otetaan ihan rennosti vain!

IMG_7894

Lokakuu ja syysfiilistelyt ovat täydessä käynnissä. Villasukat, kuppi kuumaa teetä ja takkatuli ovat parasta lääkettä pimeneviin iltoihin. Iloitsen myös pakkasöiden mukanaan tuomasta ruskasta, joka maalaa ikkunasta avautuvan maiseman hehkuvan keltaiseksi. Kesä on lopullisesti mennyt, mutta seuraava jo tulossa. Ja se tulee olemaan perheellemme taas täysin uudenlainen.

IMG_7889

Lampaantaljat ja neulostyynyt ovat löytäneet paikkansa, ne tuovat lämpöä ja tunnelmaa kotiin. Loka- ja marraskuussa niitä tarvitaan erityisesti, ennen kuin joulufiilistelyt alkavat. Mutta hei, toisaalta aika rauhoittavaa, että illalla voi vaan olla kotona, turvassa ja lämpimässä. Kesäiltoja kun ei ole tehty tuhlattavaksi sisällä.

IMG_7886

IMG_7880

Loppuun vielä yksi vinkki! Sain kesällä sähköpostia blogini lukijaltani Marjalta, hän halusi tuoda minulle Asuntomessureissullaan pienen tuliaisen. Itse en ollut sinä päivänä messuilla, mutta välikäden kautta sain pussukan. Kauniissa kassissa oli Syttis-sytytyspaloja, Marja varmasti oli lukenut edellisen talven takansytytyshankaluuksistani. Laitoin paketin kaappiin odottamaan takkakauden alkua ja nyt olen muutamana kertana testannut palloja. Aivan loistavia! Luontoystävällinen sytyttäjä palaa 10-15 minuuttia ja siinä ajassa ehtii syttyä jykevämmätkin halot. Suurkiitos Marja pyytettömästä lahjastasi, toit minulle valoa ja lämpöä myös ihan konkreettisesti 🙂

IMG_7907

Kaunista ja tunnelmallista viikonlopun alkua! Toivottavasti jokaisella on mahdollisuus edes jossain vaiheessa hengähtää hetki.

Saatat pitää myös

10 Kommentit

Elina.P lokakuu 3, 2014 - 5:19 pm

Mulla on kans ollut aina hankaluus saada takkaan tuli, nuo syttis sytytyspalat olis kyllä niin tarpeellisia uuteen kotiin (siellä kun saunakin sit lämpenee puulla).

Reply
modernistikodikas lokakuu 3, 2014 - 9:42 pm

Suosittelen lämpimästi! Näiden kanssa ei tarvitse hermoilla 🙂

Reply
Hanna lokakuu 3, 2014 - 6:22 pm

Kiitos, samoin sinne tunnelmallista iltaa!

Reply
modernistikodikas lokakuu 3, 2014 - 9:41 pm

<3

Reply
Sara lokakuu 3, 2014 - 6:28 pm

Syksyisissä illoissa on kyllä omat ihanat puolensa. Laskeutuminen ja rauhoittuminen viikonloppuun on kyllä enemmän kuin tarpeen todella raskaan työviikon jälkeen. Ennen Vain elämää -ohjelmaa on laitettava koti pikaisesti kuntoon, kynttilät palamaan ja pöydälle kivaa naposteltavaa. Ja oi, kuinka ihana, huomaavainen lukija! 🙂

Reply
modernistikodikas lokakuu 3, 2014 - 9:41 pm

Ihana Vain elämää-jakso oli, täällä tuli nyyhkittyä kynttilänvalossa. Tunnelmallista viikonloppua Sara!

Reply
maja lokakuu 3, 2014 - 6:47 pm

Samanlaista perjantaita vietetään myös täällä. Pitsataikina on kohoamassa ja tomaattikastike tuli juuri uunista. Tuo toinen M rakentaa takkapuukoteloa ja vasussa odottaa pari kiloa sytytyspaloja, joita rakas appiukkoni on muistanut tuoda tuliaisiksi joka kerta kyläillessään 😀

Reply
modernistikodikas lokakuu 3, 2014 - 9:40 pm

Ei huonolta kuulosta teilläkään 🙂 Nyt mahassa pienet pitsaoverit ja ripsarit silmillä Vain elämää-ohjelman jälkeen 😀 Classy!

Reply
S - Beauty of Life lokakuu 3, 2014 - 8:16 pm

Kaunis ele lukijaltasi <3. Oikein tunnelmallista iltaa. Täälläkin fiilistellään ihanaa viikkoa ja tulevaa viikonloppua :).

Reply
modernistikodikas lokakuu 3, 2014 - 9:39 pm

Kiitos S! Ihanaa viikonloppua sinnekin 🙂

Reply

Jätä kommentti