Kotimme kolmas Pappelina

by Kerttu
Olen täysin myyty ruotsalaisille Pappelina-matoille. Kaksi vuotta sitten ostin ensimmäiset Pappelinani Sisustuksen Koodista. Keittiössä meillä on mustavalkoraitainen Bob-matto, joka hurmaa helppohoitoisuudellaan. Paikka on juuri se kriittisin koko keittiössä; saarekkeen ja jääkaapin välissä. Tässä siis puretaan ostoksia, etsitään ruokatarvikkeita ja ennen kaikkea kokataan. Maton voi heittää 30 asteeseen  konepesuun ja se kuivuu pikavauhtia. 

Toinen Pappelinamme on nimeltään Vera ja sijaitsee kosteissa tiloissa, tullaanhan pukuhuoneeseen suihkusta tai saunasta märin jaloin. Materiaali on hyvin pehmeää ja miellyttävää. Kaikista muista kokeilemistani muovimatoista poiketen Pappelina pysyy myös paikallaan. Se on muovimatto, joka ei näytä tai tunnu siltä. 

Terassin laatoituksen myötä tuli ajankohtaiseksi hankkia uusi matto sisäänkäynnille. Halusin jonkun aika huomaamattoman, joka ei peitä kaunista laattaa. Matto kuitenkin stoppaa näppärästi pahimmat hiekanmuruset, joten ihan ilman mattoakaan ei olisi ollut hyvä olla. 

Kotimme kolmas Pappelina lähti mukaan Messujen yöstä Hannasin putiikista, jossa oli klo 23.30 alkaen kaikki tuotteet -40 %. Montaa Pappelinaa ei enää ollut jäljellä, mutta nappasin kärppänä tämän  raitamaton valkoisen ja harmaan väreissä. Hyvä löytö, parempi mieli 🙂 
Näitä mattoja on kyllä helppoa suositella! Onko sinulla kokemuksia Pappelinan matoista? 

Saatat pitää myös

26 Kommentit

Iisa 10 elokuun, 2014 - 3:45 pm

Olen myös täysin myyty pappelinalle! Meillä näitä mattoja on pukkarissa ja vessassa.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 elokuun, 2014 - 9:03 pm

Samoilla linjoilla siis mennään! Itse asiassa unohdin, että meilläkin on vessassa Pappelina, joten meillä on niitä yhteensä neljä 🙂

Reply
Maru/Nuapurissa 10 elokuun, 2014 - 4:28 pm

Minäkin olen Pappelinan tarpeessa. Eteisessä minulla olisi täydellinen paikka mustavalkoraidalliselle pappelinalle.. Muovimaton päältä mahtuisivat myös ovet näppärästi auki – mitkään muut matot eivät tilaan mahtuisikaan.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 elokuun, 2014 - 9:04 pm

Se onkin muuten hyvä puoli, että matto on tarpeeksi matala. Toimii ovien kanssa 🙂

Reply
Elli 10 elokuun, 2014 - 5:46 pm

Pappeliina on minulle aivan uusi tuttavuus. Tyylikkäitä ja yksinkertaisen kauniita. Onko keittiön maton matsku myös muovia? Saako näitä ihanuuksia ollenkaan puuvillatrikookuteisina?:-)

P.S. Joko design-arvonnan voittaja on selvillä?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 elokuun, 2014 - 9:05 pm

Pappelina on nimenomaan muovimatto, mutta yllätyt miltä sen materiaali tuntuu! Se on todella pehmeä ja miellyttävä. Desigarvonnan voittaja julkistetaan huomenna 🙂

Reply
Kaisa J 10 elokuun, 2014 - 6:07 pm

Pappelinoja olen nimenomaan Hannasissa minäkin ihaillut ja haaveilen noista raidallisista eteiseen. Ovat kuitenkin oman budjetin ulkopuolella, joten pitänee vaan jatkaa ihailua ja hypistelya ja haaveilua 🙂 Tyylikkäitä ovat!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 elokuun, 2014 - 9:09 pm

Jospa sinullekin osuisi joskus hyvä tarjous kohdalle. Nämä ovat kyllä niin ajattomia ja kestäviä mattoja, että ovat säästämisen arvoisia 🙂

Reply
Suvi / zubis corner 10 elokuun, 2014 - 7:32 pm

Meillä on Lisa-matto mustavalkoisena keittiössä ja superhyvä on. Ei ole tarvinnut koneessa pestä kertaakaan kun tahrat lähtee ihan vedellä huuhtelemallakin. Ihanasti lämmittää, laattalattia voisi ilman mattoa olla aika kylmä, mutta tämä muovimatto ei silti koskaan tunnu hiostavalta kuumallakaan kelillä paljaiden varpaiden alla. Koko hintansa väärti ja ostaisin Pappelinaa uudelleenkin, jos tarvetta olisi.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 elokuun, 2014 - 9:10 pm

Totta, ei aina tarvise laittaa edes koneeseen. Kätevää kun voi ihan rätillä pyyhkiä! Pappelinasta ei uskoisi, että materiaali on muovia, niin kivalta se tuntuu paljaiden varpaiden alla.

Reply
Anonymous 10 elokuun, 2014 - 8:46 pm

Ainoa mattokeittiössä, joka on vielä 3 vuoden jälkeen valkoinen. Enkä ole pessyt kertaakaan… Meillä kuvioton white/metallic white eli se kaikkein valkoisin. Aivan mahtava. T. Mymmelinäiti

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 elokuun, 2014 - 9:11 pm

Todellaki mahtava! Voisitko kuvitella, että joku muu matto olisi pysynyt valkoisena keittiön lattialla 3 v? 😀

Reply
Anonymous 10 elokuun, 2014 - 9:37 pm

Minakin olen ihastunut Pappelinaan, niin helppoja, mukavia ja kauniita! Ostin juuri ensimmaisen mattomme mokillemme keittioon (harmaa-valkoraidallinen, ihana!!) ja nyt laitoin tilaukseen seuraavat kylpyhuoneeseen ja vessaan. Tulee aina vain valinnanvaikeus, kun olisi niin monta ihanaa ja erilaista <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 elokuun, 2014 - 9:11 pm

Kuulostaa hyvältä. Olet tehnyt varmasti hyvät kaupat 🙂

Reply
Anonymous 10 elokuun, 2014 - 10:46 pm

Meiltä löytyy pappelinat eteisestä ja keittiöstä ja pikkumatto wc vaikka siellä ei sitä tarvittaisi. Nyt myös tyttäreni huoneesta ja makuuhuoneesta. Koska varastosta löytyy yksi ollut kesän terassilla ja huippu myös siellä. Aivan mahtavia ovat! Halpos versiot näille erottuvat kyllä..

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 elokuun, 2014 - 9:12 pm

Tässä on iso ero halpisversioihin. Yleensä muovimatot kun seilaavat pitkin lattioita ;D

Reply
S - Beauty of Life 11 elokuun, 2014 - 11:00 am

Pappelinat ovat parhautta! Meiltä löytyy kaksi ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen!! :))

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 elokuun, 2014 - 9:12 pm

Pappelinoilla taitaa olla ihan oma fanikerhonsa 😀

Reply
Casa Mimi 11 elokuun, 2014 - 2:37 pm

Meilläkin pahimmissa eli keittiössä ja eteisessä ja ihan mahtavia ovat. Ja tosiaan pehmeitä. Kokovalikoimaa lisää, niin voisi taas harkita uutta 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 elokuun, 2014 - 9:13 pm

Luulisi, että jossain vaiheessa valikomaan tulee uusia kuoseja ja kokoja. Ovat ne sen verran suosittuja mattoja 🙂

Reply
Anonymous 11 elokuun, 2014 - 7:22 pm

Meillä on vaan Hanna Korvelaa.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 elokuun, 2014 - 9:13 pm

Korvelan matot ovat upeita! Mutta en laittaisi niitä ulos tai kosteisiin tiloihin 🙂

Reply
Anonymous 14 elokuun, 2014 - 7:02 pm

No, ei tietenkään paperimattoja ulos tai kosteisiin tiloihin, vaan niihin Aquaa.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 19 elokuun, 2014 - 8:41 pm

🙂

Reply
Anonymous 19 elokuun, 2014 - 8:26 pm

Itse olen myös ihastunut Pappeliinan mattoihin. Ja ne todellakin pysyy paikallaan. Itse ostin niitä useamman kappaleen kesällä käydessäni Tuurissa . Siellä niitä myi VM-Carpet . Ne oli kakkoslaatuisia ja maksoi 35 euroa metri.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 19 elokuun, 2014 - 8:42 pm

Hyvät löydät olet tehnyt! Näitä ei saa kovin usein alesta 🙂

Reply

Jätä kommentti