Elämyksellinen Messujen yö

by Kerttu

Missähän oikein eilen olin? Välimerellä, lämpimässä kesäillassa? Keskellä kansainvälistä suurtapahtumaa musiikin, valotaiteen, iloisten ihmisten, desigin,  arkkitehtuurin ja täysikuun värittämässä illassa, mutta uskomattominta, että tämä kaikki tapahtui omassa kotikaupungissani Jyväskylässä. Messujen yötä voi kuvata vain yhdellä sanalla: menestys! 

Kun saavuin paikalle hieman klo 21 jälkeen, lipunmyyntijono kiemurteli satojen metrin mittaisena. Onneksi minulla oli lippu valmiina, joten pääsin saman tien sisään. Vaikka olen käynyt Asuntomessuilla useita kertoja, avautui alueesta toisenlainen puoli. Kesäillan optimaalisessa lämpotilassa oli mukava kiertää kohteita, mutta ennen kaikkea nauttia tunnelmasta. 

Näin paljon uutta. Yksityiskohtia, valaistusratkaisuja, sisustuksien syvyyttä. Päivänvalossa vaatimattomammalta näyttävä talo pääsi kirjaimellisesti loistoonsa tummenevaa yötaivasta vasten. 

Ihmiset olivat hyvällä tuulella, eikä kenelläkään tuntunut olevaan liian kiire mihinkään. Näin ennätysmäärä tuttuja, eikä ihme. Saattoipa olla, että neljän tunnin iltatapahtuma veti Äijälänrantaan  saman verran väkeä kuin normaali kahdeksan tunnin päivä Asuntomessuilla tähän mennessä. Ehkä jopa enemmänkin. 

Maailmanpylvään julkisivu muuttui pienoismaailmaksi, jossa yhdistyi valo, tanssi, musiikki ja video. Vasten lähes pilvetöntä taivasta näky oli vaikuttava. 

Messujen yö oli historiansa ensimmäinen. Menestyksen taustalla on varmasti monia syitä.  Kesä on ollut ennätyskuuma ja ihmiset ovat varmasti odottaneet viileämpiä säitä messuihin tutustumiseen. Perjantai-illan sääolosuhteet olivat taas juuri kohdallaan. Asuntomessut ovat varmasti myös kaivannut jotain uutta piristävää, onhan vanhalla tutulla konseptilla menty jo vuosikausia. Jyväskylä onnistui tapahtuman markkinoinnissa ja myös ohjelman rakentamisessa. 

Vaikka ajattelin, että vain pyörähdän tapahtumassa aistimassa tunnelmia ja suuntaan kotiin nukkumaan, olikin kello jo heilauksessa melkein yksi yöllä. Yö oli pimeä, terassit täynnä ja tyytyväinen puheensorina täytti messualueen kadut. Vastaan saattoi tulla mitä vain; dinosaurus, kävelevä orkesteri, tulitaiteilija tai ystävä, jota ei ollut hetkeen nähnyt. Kadut täyttyivät kohtaamisista. 

Messujen yö oli hieno kokemus. Ottavatkohan muut kaupungit tulevaisuudessa mallia Jyväskylän lanseeraamasta konseptista? 

Saatat pitää myös

17 Kommentit

Marikki 9 elokuun, 2014 - 11:47 am

Vaikuttaa tosi tunnelmalliselta tapahtumalta 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 8:57 pm

Oli kyllä! Yllätyin itsekin siitä, miten hieno juttu tämä oli 🙂

Reply
Suvi / zubis corner 9 elokuun, 2014 - 12:19 pm

Kuulostaa hienolta illalta ja erinomaiselta idealta, jota toivottavasti jatketaan tulevillakin messuilla. Kauniit kuvat olet taas ottanut.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 8:57 pm

Kiitos Suvi! Hämärakuvaus on ihan oma lajinsa, eikä mikään helppo sellainen. Mutta ilo on harjoitella 🙂

Reply
StyleC 9 elokuun, 2014 - 12:31 pm

Ihania tunnelmia: komppailen Suvia ja toivon että messujen yöstä tulee perinne, olisi kiva päästä itsekin käymään!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 9:17 pm

Toivotaan tosiaan, että muutkin kaupungit innostuvat 🙂

Reply
Korukopan Eija 9 elokuun, 2014 - 5:16 pm

Olin itsekin paikalla, ilta meni ihan hujauksessa! Erityisesti järven rannassa oli ilta-aika kaunista auringonlaskuineen.. Harmi vaan kun muutama kohde ei ollutkaan messuyössä auki ja siellä oli juuri pari joita olin odottanut..

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 9:19 pm

Olisi ollut kiva vierailla maailmanpylvässä, siellä maisema on varmasti huikea. Mutta hyvä näinkin 🙂 Joo, harmi etteivät kaikki kohteet olleet auki. Vaikka kyllä ymmärrän hyvin syyn miksi.

Reply
Anonymous 9 elokuun, 2014 - 10:27 pm

Nyt alkoi kiinnostaa miksi?? Alkoholinko takia??

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 10:42 pm

En usko, että alkoholin vuoksi. Itse olin autolla liikkeellä, enkä kiinnittänyt huomiota siihen, että alkoholilla olisi ollut edes kovin isoa roolia tapahtumassa. Itse messut ovat kova rutistus monelle esittelijäporukalle ja kyse voi olla yksinkertaisesti resursseista. Tämän tiedän varmaksi ainakin Talo Luckin kohdalla. Yksi tai kaksi esittelijää ei riitä suureen taloon ja koska töissä ollaan jo 30 pv ja 8 h päivässä, voi olla vaikeaa / liian kallista saada esittelijöitä paikalle. Auki oli kuitenkin 30 kohdetta ja aikaa vain 4 h, jokaiselle löytyi kyllä tarpeeksi kohteita kierrettäväksi Messujen yössä 🙂

Reply
kristiina kortelahti 9 elokuun, 2014 - 8:10 pm

Tunnelmaa, kauniita taloja ja tyytyväisiä vieraita!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 9:29 pm

Hyvin tiivistetty, Kristiina 🙂

Reply
Ulriikka 9 elokuun, 2014 - 8:39 pm

Vau, mikä tunnelma! Ilta-/yötapahtuma on kyllä loistoidea: itseäni ainakin kiinnostavat valaistusratkaisut niin sisällä kuin ulkonakin, ja niitähän ei kovin hyvin pääse päiväsaikaan tarkastelemaan.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 9:30 pm

Samaa mieltä! Tämä antaa messuille ihan uuden ulottuvuuden 🙂

Reply
Ruut 9 elokuun, 2014 - 9:21 pm

Tuolla mekin oltiin ja kyllä nautittiin!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 9:31 pm

Eipä törmätty! Vaikka messuillla on kyllä aika helppoa missata toinen, sen verran nähtävää ja porukkaa oli liikkeellä 🙂

Reply
Anonymous 11 elokuun, 2014 - 2:08 pm

Hei aurinkoinen Kerttu ja kiitos ihanasta blogista! Onko sinulta tulossa lisää kuvasaldoa toteutetuista valaistusratkaisuista ulkoapäin tai satutko tietämään jotain blogia missä voisi olla enemmän juttua aiheesta? Itseni pitäisi tehdä nyt pian päätöksiä millaisia ratkaisuja tullaan tekemään terassille, katokseen ja pihaan ja olen ihan ulapalla mistä voisin edes löytää kivoja inspiraatiokuvia :/

terveisin Maaret

Reply

Jätä kommentti