Mistä edes aloittaisin? Jos en alusta, niin ehkä lopusta?
Kotiinlähdön hetkellä näyttelen reipasta, vaikka tunnen kuinka rintaa pikkuisen puristaa. Touhuan lapset ovesta pihalle ja teen viimeisen silmäyksen ympärilleni kuin tarkistaen, että kaikki tavarat ovat mukana. Koti näyttää niin kauniilta, siellä on varmasti hyvä olla. Kurkistan vaunuissa nukkuvaa yksivuotiasta kummityttöä, joka kasvaa aina ihan liikaa siinä välissä kuin emme näe. Halaan siskoani ja kiitän kaikesta, käytän energiani kyynelten pidättämiseen. Pääsen auton takapenkille, jossa tyttäreni kysyy: ”äiti, miksi sinä itket?”
Sinne me pölähdimme neljä päivää aikaisemmin, juuri kun pahimmat keittiöremonttipölyt oli saatu pyyhittyä. Vaikka vitsailimmekin lentokentällä Helsingissä, että pitäiskö Oslon sijaan ottaa ensimmäinen vapaa lento jonnekin etelän kuumaan kohteeseen, en ikipäivänä olisi halunnut mennä minnekään muualle.
Siskoni perhe oli muuttanut uuteen kotiinsa, jonka maisemat saivat haukkomaan henkeä. Ulkoilimme ja urheilimme Holmenkollenin jylhissä maastoissa. Juoksin hullujen norjalaisten seassa, jotka vetivät käsittämättämällä vauhdilla rullasuksillaan ja tunsin olevani ihanasti elossa. Sain melkein lonkkani sijoiltaan (henkisesti se tuntui siltä) tekemällä porrastreenin hyppyrimäen portaissa.
Kävimme museossa ja eläinpihoilla, katsoimme kuinka serkut leikkivät keskenään. Joimme yhdessä aamukahveja ja söimme päivällistä, ruokaa rakastava isäntäväki taisi taas hemmotella meidät ihan pilalle. Kun olimme illalla laittaneet pienimmät nukkumaan ja pelasimme lautapelejä, näin kuinka tyttäreni silmät loistivat. Kummitädin kanssa ei ole kuin laatuaikaa.
Auton takapenkillä kerron, että nämä ovat hyviä kyyneleitä; rakkauden, ikävän, kiitollisuuden ja haikeuden. Sen, että välissä on yli 1000 kilometriä, meri ja kokonainen Ruotsi. Eniten kaipaisin sitä, että voisin vain piipahtaa. Juoda kahvit tai käydä lenkillä, hoitaa kummityttöä tarvittaessa. Olla lähellä kun hän kasvaa. Olla lähellä.
Ja toisaalta. Tiedän että siskoni on onnellinen Oslossa, kyllä hän kaipaa myös samoja asioita. Kaikkea ei voi saada, vaikka paljon saakin.