Tunteikas vierailu Ensi- ja turvakotiin

by Kerttu

Hyvä keski-ikä luodaan jo lapsuudessa, kertoo vuosikymmeniä kestänyt Lapsesta aikuiseksi-suomalaistutkimus, josta julkaistaan tänään kirja. Lapsen koulumenestys tai perheen sosiaalinen tausta eivät määrää tulevaisuutta, vaan siihen vaikuttaa lapsen kyky itsesääntelyyn.

Vahva itsesäätely edistää koulutuksessa ja työelämässä selviytymistä, parisuhdetta, terveyskäyttäytymistä ja yhteiskuntaan jäsentymistä sekä persoonallisuuden rakentumista joustavaksi, kertoo professori Lea Pulkkinen Jyväskylän yliopiston tiedotteessa.

Pienestä se on ponnistettava, eikä varhaislapsuuden kokemuksia voi saada takaisin. Suurin merkitys lapsen itsesääntelyn kehitykselle on se, kun lapsi saa kasvaa hyväksyvässä ja lämpimässä ilmapiirissä. Meidän kiireinen arkemme on toisen lapsuus.

Vanhemmuus ei ole helppo laji. Se on luottamus- ja kunniatehtävä, joka alkaa sinä päivänä kun raskaustestiin piirtyvät ne kaksi viivaa. Kokonaisvaltaiset tunteet onni, ilo, väsymys, huoli ja toiveikkuus kulkevat mukana päivästä toiseen.

On hetkiä, jolloin vanhemmuus ottaa enemmän kuin antaa. Ja silloinkin pitää jaksaa, sillä kyse ei ole aikuisesta vaan lapsesta. Elämän käsikirjoitus ei kulje aina ennaltatoivottuja polkuja. Joskus omat voimat tai osaaminen loppuu, joskus vauvan syntymä on enemmän katastrofi kuin onni. Silloin tarvitaan apua.

On paikka, jossa on aina ovet auki. Siellä autetaan, otetaan vastaan lämmöllä vaikka keskellä yötä. Laitetaan yliväsyneet äiti ja vauva nukkumaan ja opetetaan kädestä pitäen kuinka perunoita keitetään ja vaippa vaihdetaan. Näytetään, mikä merkitys on sylillä, lämmöllä ja läsnäololla. Kuunnellaan huolet ja murheet, tehdään suunnitelmia elämään ja annetaan siipien vahvistua. Niin sen pienen vauvan, kuin myös vanhemman, joka saattaa olla lähes yhtä avuton elämänsä suurimman tehtävän edessä.

Se paikka on Ensi- ja turvakoti.

Vuodenvaihtessa päätin, että tästä vuodesta tulee hyvän tekemisen vuosi. Olin tutustunut Keski-Suomen Ensi- ja turvakotiin erään valaisinkohun seurauksena vuonna 2014 ja jo silloin ajattelin, että heidän kanssaan olisi hienoa tehdä enemmänkin yhteistyötä.  Se lämpö ja intohimo, jolla töitä siellä tehdään teki suuren vaikutuksen.

Koska yhdessä saa enemmän aikaan, pyysin kaksi suurisydämistä äitiä ja bloggaajaa apuun. Minishow:n Melinan ja Pieces of Miracles-blogin Essin kanssa päätimme kerätä Ensikodista sinne ensimmäiseen omaan kotiin lähteville perheille pienet lahjat.

Eihän tämä olisi onnistunut ilman yhteistyökumppaneita, jotka halusivat lähteä mukaan hyväntekeväisyysprojektiin. Meille syntyi ajatus lahjakassista, jossa on kauniita, käytönnöllisiä ja ilahduttavia tavaroita, joita vauva-arjessa tarvitaan. Lopputuloksena syntyi 26 kassia, yhden arvo noin 100 euroa. Kassit eivät ole keskenään identtisiä, vaan Ensikodin henkilökunta voi tarpeen mukaan antaa sopivan lahjan perheelle. Lisäksi toimitimme ammeita ja hoitoalustoja yhteiseen käyttöön.

Kiddex Oy

Kiddex Oy on vuonna 2008 perustettu laadukkaiden ja vastuullisesti tuotettujen lastentarvikkeiden maahantuontiyritys. Lapsiperheeseen iloa ja yhteisiä hetkiä tuovia tuotteitamme. 

Pono Design

Pono Design on syntynyt kahden pienen lapsen äidin intohimosta, suunnitella ja valmistaa tyylikkäitä ja käytännöllisiä vaatteita. Tuotteet ovat pelkistettyjä ja lapsellisen suloisia, jotka istuvat myös aikuisille.

Herttala

Uusi ihana lifestyle-myymälä Jyväskylän Vaajakoskella. Palveluihin kuuluu myös second hand-kauppa, erilaiset kurssit ja stailaus- ja somistuspalvelut. 

Babyshop

Lastenvaatteiden ja tarvikkeiden verkkokauppa. Inspiroi tarjoamalla eksklusiivisen ostoskokemuksen, parasta asiakaspalvelua ja hyvän sekoituksen laadukkaita tavaramerkkejä.

Raskauskeiju

Raskauskeiju.fi on äitiyden-, odotusajan- ja lastentarvikkeiden erikoisliike netissä. Suomalainen perheyritys ja toimitukset tapahtuvat suomesta käsin.

Sugar Helsinki

Sugar on vastuullisiin lifestyletuotteisiin sekä -palveluihin keskittynyt uuden sukupolven PR-toimisto. 

Pilkkeitä

Rakkaudesta sisustamiseen,  hyvään ruokaan ja leivonnaisiin, käsitöihin ja kaikkeen kauniiseen. Piia teki vauvoille villasukkia ja pipoja. 

Minna Bakes

Minna bakes syntyi rakkaudesta käsillä tekemiseen, visuaaliseen suunnitteluun ja makeaan. Minna bakesin tuotteissa yhdistyvätkin kaunis ulkonäkö, herkullinen maku sekä parhaat mahdolliset raaka-aineet luomuvaniljasta belgialaiseen suklaaseen.

Pienikamari

Pienikamari on persoonallinen ja kodikas leluihin ja sisustamiseen keskittynyt kulmakauppa Jyväskylän keskustassa. Jyväskylän helmiä. 

Finlayson

Kodin tekstiileihin erikoistuneet Finlaysonin arvot kertovat kaiken oleellisen: ajattelemme itsenäisesti,  alemme suvaitsevaisia, olemme rohkeita, olemme maailmasta ja asioista kiinnostuneita. 

Raikastamo

Raikastamon juomujuomat  voi bongata parhaista kahviloista ja kaupoista maanlaajuisesti.

By Nina Only

Jyväskyläläisen taiteilija Nina Steffanssonin upeita taidekuvia. 

Kehystämö-Galleria Patina

Kehystämö Galleria Patina on  kehystysalan yritys, joka harjoittaa ammattitaitoista kehystämistä, galleriatoimintaa ja taidemyyntiä. Galleria Patina on valoisa, avara yli 40-neliöinen näyttelytila Kehystämö Galleria Patinan yhteydessä. 

Confetti Palokka

Kotileipurin ja juhlien järjestäjän aarreaitta. 

Veimme lahjakassit perille ja samalla pidimme pienen herkkihetken. Minna bakes leipoi kuppikakkuja  asukkaille ja henkilökunnalle, Raikastamo tarjosi mehua ja limppareita ja Ella´s Kitchenilta saimme vauvoille ja lapsille luomuhedelmäsoseita.

Se hetki oli mieleenpainuva.

Minusta on kuvaavaa, että paikan nimi on Ensi- ja turvakoti, sillä niin kodinomaiselta tunnelma vaikutti. Slogan ”me olemme täällä sinua varten” heräsi eloon.

Työn tarkoitus on ehkäistä ennalta perheväkivaltaa sekä auttaa ja hoitaa perheväkivallasta kärsiviä ja kriisitilanteissa olevia perheitä sekä yksittäisiä perheenjäseniä. Siellä tuetaan vauvan ja vanhempien ensiaskelia silloin, kun uusi perhe tarvitsee apua vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden oppimisessa. Apua löytyy myös silloin kun elämä tarjoaa haasteita esimerkiksi masennuksen, väsymyksen tai lasten tapaamisen vuoksi.

Resurssit ovat niukat ja pienet lahjamme ja tarjoilut otettiin kiitollisena vastaan. Tiesitkö, että Ensi- ja turvakotiin voi lahjoittaa hyväkuntoisia leluja ja vaatteita tai toimintaan voi lähteä mukaan vapaaehtoisena? Yritys tai yksityishenkilö voi liittyä yhteisö- tai kannatusjäseneksi 40 euron vuosimaksulla.

Tästä tuli hyvä mieli ja sehän riittää. Suurkiitos vielä Melinalle, Essille ja kaikille yhteistyökumppaneille lahjoituksista!

Saatat pitää myös

6 Kommentit

Iina / MouMou 16 kesäkuun, 2017 - 8:53 am

Hyvä te! Olette tärkeällä asialla, ensikoti myös. <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 17 kesäkuun, 2017 - 9:35 am

Kiitos Iina! Ihan huikeita ammattilaisia töissä tuolla Ensikodissa 🙂

Reply
Minnea 16 kesäkuun, 2017 - 10:47 am

Koskettava kirjoitus, ja niin tärkeä asia <3 Ihanaa!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 16 kesäkuun, 2017 - 8:43 pm

Kiitos Minnea, tämä oli itsellenikin hyvän mielen projekti <3

Reply
Sanna 16 kesäkuun, 2017 - 12:35 pm

Hieno Juttu! Olen itse asunut tuolla ensi kodilla elämäni ensimmäiset kuukaudet, tie vei sitten adoption kautta uuteen perheeseen. Aikuisiällä olen tehnyt paljon yhteistyötä ETU:n kanssa. Ihanaa Kerttu, että olet järjestänyt luksus-kahvihetken ja tarpeellisia lahjoja asiakkaille. Ja ehkä jotain vähän tarpeetontakin, sillä semmoisella asialla mikä on toiselle ihan arkipäivää, voi olla valtava elämysarvo jollekin toiselle. Ihanaa ?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 16 kesäkuun, 2017 - 8:43 pm

Kiitos Sanna ihanasta kommentistasi! Ja hienoa kuulla, että olet saanut hyvää hoitoa Ensi-ja turvakodissa aikanaan. Lahjakasseissa oli monenlaista, myös sellaista pientä arjen extraa, joka toivottavasti tuo hyvän mielen saajalleen <3

Reply

Jätä kommentti