Kesäloman viimeisetkin fiilikset karistettu ja arki on rysähtänyt päälle oikein kunnolla. Tällä viikolla iltatyöt ja koulun vanhempainilta ovat aiheuttaneet sen, että arjen palapelin kokoamisessa on tarvittu niin anoppia, siskoa ja äitiä. Tekemättömien töiden lista alkaa venymään, aikataulut lipsumaan ja huono omatunto hiipii esimerkiksi omasta liikunnasta, kodinhoitohuoneen kaaoksesta ja herraties mistä.

Silloin on aika sanoa stop omalle mielelle.

Viime syksynä aloin tietoisesti opettelemaan huomion kiinnittämistä tilanteisiin, joissa kiire syntyy. Opettelin myös ein sanomista ja jatkoin elämänkestäviä harjoituksia balanssin etsimisessä. Kiirehuippuina huomasin, että on muutama hyvä neuvo, joiden kautta kiire pysyy kaverina eikä muutu viholliseksi.

♡ Kahden minuutin sääntö 

Meneekö hommaan alle kaksi minuuttia? Hyvä, tee se heti! Kaksi minuuttia voi olla ratkaiseva aamukiireessä ja usein huomaan hassaavani pariminuuttisia hermojani ehkä eniten kotona stressaavaan asiaan; tavaroiden etsimiseen. Siispä vie tavara paikoilleen, maksa lasku ja hoida homma silloin, kun on tyyntä eli kiireetontä.

♡ Kahden minuutin sääntö 2

Sama toimii onneksi myös toisinpäin. Joskus kun tuntuu, että mitään ei ehti, ajatukset juoksevat kehää ja aivot ovat kuin internetselain, jossa on yhtä aikaa kaksitoista ikkunaa. Juuri silloin, kun huomaa tekevänsä montaa asiaa yhtä aikaa tai takaraivosta nousee hermoistuneisuuden aalto, jätä kaikki niille sijoilleen.

Työpsylogian tohtori Helena Åhman sanoi luennollaan, että ihmiset aliarvostavat kunnollisen hengittämisen merkitystä. Kaksi minuuttia ilman mitään virikettä ja se aika käytetään hengittämällä syvään ja rauhallisesti. En todellakaan ole mikään mindfullness-guru, mutta fiilis rauhoittuu merkittävästi. Saatan töissä hipsiä vaikka vessaan tai kotona mennä terassille, otan pienen hetken syvään henkeä. Kokeilemisen arvoinen juttu, eikä maksa mitään.

♡ Aamu ilman somea

Usein muistutetaan, että illan viimeisinä tunteina ei kannattaisi tuijotella näytön sinivaloa. Tässä asiassa olen aika toivoton, onhan blogikirjoittamisen ja some-kavavien päivittämisen aika itselläni silloin, kun saan lapset nukkumaan. Kl0 21-23 menee usein koneen äärellä ja siitä hipsin umpiväsyneenä nukkumaan. Nukahdan hetkessä ja jos poika suo, nukun sikeästi aamuun saakka.

Tässä kohdalla on taas kiusaus heti tarkistaa, mitä maailmassa on tapahtunut, onko tullut kommentteja tai viestejä. Aivot saavat ensitöikseen annoksen sinivaloa ja kiireen tuntu hiippailee takavasemmalta.

Kun aamun ekat hetket keskittyy puhelimen sijaan siihen, mitä päivä tuo tullessaan ja mitä tavaroita kukin tarvitsee mukaan, saa koko päivä paremman startin.

♡ Mikä muuttuu, jos en tee tätä nyt? 

Kun tekemistä on enemmän kuin aikaa, on joko hutiloitava tai priorisoitava. Usein kysyn itseltäni, mikä muuttuu, jos en tee jotain suunnittelemaani hommaa juuri nyt. Odottaako sitä joku? Vaikuttaako se projektin etenemiseen tai kokonaisuuteen? Voisinko delegoida asian tai jopa unohtaa kokonaan?

Asiat loksahtavat yllättävän hyvin mittasuhteisiinsa, kun vain toteaa, että kaikkea ei ehdi. Jos vastaus on, että mikään ei muutu, homma voi huoletta siirtää to do-listan häntäpäähän.

Let it go, laulaa Disney-prinsessakin kokemattomuuden syvällä rintaäänellä.

♡ Kiire on tunne

Kiire on vain tunne pään sisällä. Se ei ole kuuluminen, eikä pysyvä olotila. Kiireessä ei ole mitään hienoa, kadehdittavaa tai tärkeää. Usein pitkittynyt kiire on vain huonoa suunnittelua.

Aikaa on. Usein pienten lasten kanssa se vain tulee käytettyä erilailla, kun vaikkapa aikana ennen lapsia tai heidän kasvaessaan. Minullekin tulee se hetki, että voin  lähteä extemporena lenkille tai kurvata töihin ilman päiväkodilla käyntiä.

Nyt on kädet, syli ja sydän täynnä. Ei ole sellaista kiirettä, jossa pää ei pysyisi kasassa tämän ajatuksen avulla.