Hupsis, otsatukka!

Nips ja naps. Useita senttejä kesän kuluttamaa latvaa putoilee kampaamon lattialle. Selaan vielä kännykästä muutamaa inspiraatiokuvaa, joissa on skarppeja otsatukkaleikkauksia. Tekisi mieli uskaltaa, mutta mitä jos sitten kaduttaakin?

Edellisenä päivänä pohdin asiaan Instagram Storyssä ja äänestyksessä suurin osa oli otsatukkaa vastaan. Perusteluita en toki kysynyt, enkä muutenkaan tee päätöksiäni yleisen mielipiteen perustella. Annetaan mennä, kasvaahan se takaisin, tokaisin kampaajalleni Anniinalle Peili Hiussali Silvennoisessa.

Suhtaudun ulkonäköasioihin aika rennosti. Jostain syystä juuri otsatukka on asia, joka pikkuisen jännittää. Mitä jos se ei sovikaan pätkän vertaa:  leikata aina voi, mutta kasvattaminen on sitten toinen juttu. Entä jos se on aina silmillä ja epäkäytännöllinen?

Kampaamosta lähtien olin vähän kahden vaiheilla, kannattikohan kuitenkaan. Nyt muutaman päivän otsis-elon jälkeen me olemme jo sujut toistemme kanssa. Antaahan se uutta ilmettä ja pehmentää mukavasti, varsinkin kun pidän hiuksia usein kiinni. Urheillessa pitää käyttää pantaa tai pinniä, jotta saa haituvat pois otsalta. Aamuisin voi hätätapauksessa pestä pelkän otsiksen lavuaarissa ja suihkauttaa kuivasampoota, nopealla freesauksella voi pikkuisen siirtää pesua.

Värisävy säilyi vaaleana ja sävytys hoidettiin raidoilla. Näin ollen juurikasvu ei ole niin jyrkkä, kun vaalennettu ja oma hius sekoittuvat. Siinä kampaajan tuolissa laskeskelin, että olen ollut Peilin asiakas Jyväskylässä jo 14 vuotta! Joitakin satunnaisia kertoja toki olen käynyt muuallakin, mutta aina palannut takaisin.

Hyvän kampaajan löytäminen on ihana asia. He tuntevat minut ja tyylini ja vuosien aikana on jaettu elämän tähtihetkiä häistä odotuksiin, työpaikan muutoksiin ja muistanpa senkin, kun kohta kuusi vuotta sitten kerroin, että olen perustanut blogin. Pikkuisen kyllä haastavaa uskoa, että kanta-asiakkaana on vierähtänyt jo noin pitkä tovi.

Elokuu on usein minulle uuden alku. Skarppi pää toki tarkoittaa muutakin kuin hiuksia, mutta jostainhan se pitää aloittaa.

Meidän viikonloppumme on mennyt ihan pikakelauksella. Perjantaina menimme heti töiden jälkeen mökille saunomaan ja uimaan. Eilen lauantaina piti päästä uusia hiuksia ulkoiluttamaan Satama festivaaleille ja yön nukuimme rakkaiden ystäviemme ihanassa saunatuvassa. Aamulla kymmenen aikaan heräsimme täydestä unesta oven koputukseen; aamiainen on katettu.  Sieltä anoppilaan hakemaan lapsia ja vielä iltapäivällä syntymäpäiväkutsuille. On siis eletty kuin viimeistä kesäpäivää!

Daniel Wellington-kello saatu blogin kautta. 

Niin se on elämä turvallisissa uomissa, kun otsatukan leikkaaminen on jännittävää puuhaa. Tiesitkö muuten, että minulla oli nuorena monta vuotta todella punainen tukka? Olen kokeillut myös tummaa ja nyt viime vuodet viihtynyt tässä vaaleassa, mutta aika luonnollisessa lookissa. Ihastelen nykytrendiä, jossa todella moni viihtyyy täysin omassa hiusvärissään. Minun täytyy vielä hetki odotella, että sävy maantie tulee muotiin.

Mitä mieltä olet otsahiuksista, oliko leikkaaminen hitti vai huti? Entä kuulutko siihen joukkoon naisia, jotka käyvät säännöllisin väliajoin sisäisen dialogin: ”kannattaisiko leikata otsatukka?”