Yhtä juhlaa koko viikonloppu

by Kerttu

Esikoinen täytti yhdeksän. Syntymäpäivänsä seuraavana päivänä hän tokaisi, että nyt alkaa tuntua ihan oikeasti isolta. Häntä katsoessani voin allekirjoittaa saman;  tavat jolla keskustelemme, vitsailemme ja myös kinastelemme ovat selvästi muuttuneet. Pikkulapsesta on kasvamassa esiteini, jolla on omia ajatuksia, periaatteita ja tahtoa. Ja sellaisen äiti minä saan olla, onhan se mahtava juttu!

Myös toiveet juhlien suhteen olivat muuttuneet ja tämä oli ensimmäinen vuosi kun hän ei halunnut isoja kaverisynttäreitä. Sen sijaan syntymäpäiviä juhlittiin parhaan ystävän kanssa elokuvissa (tytöt vietiin ja haettiin leffateatterin ovelta, isot tytöt eivät tarvitse kuulema enää aikuista mukaan) ja yökyläilyllä.

Sukulaissynttärit sentään vietettiin. Niihin ei sovittu mitään erityistä teemaan, mutta Confetista ostamani suloiset  merenneito-servetit loivat hempeän värimaailman.

Meillä iso lähisuku ja kun kutsumme lähimmät, on siinä jo parikymmentä henkeä kasassa. Lasten synttärit ovat hauska perinne saada lähimmät yhteen kokoon, vaikka usein käy niin että itse hössöttää keittiössä suurimman osan ajasta.

Tarjoiluiden kanssa otin tapani mukaan aika iisisti. Itse tehdyt suolaiset piirakat (kinkku-paprika ja feta-tomaatti) ja pätkismuffinit, täytekakku Minna bakesilta, sipsejä, vesimelonia, karkkia ja keksiä. Aikuisille kahvia, lapsille pillimehua ja limpparia.

Oma mekkoni sai Instagram storyssa vilahtessaan monta kyselyä. Se on kesän alelöytö Kapp Ahlista, Vintage story-mallistoa. Mietin sitä ostaessa, tuleeko valkoiselle mekolle käyttöä, mutta tänä kesänä todellakin on tullut! Valkoinen pitsi ja kevyt päivetys ovat kyllä mainio yhdistelmä. Hiuksia en kommentoi muuten kun sanomalla, että tuli vähän kiire ja kampaaja on perjantaina!

Tyttären kesäsynttäreissä on se hyvä puoli, että terassille voi myös kattaa. 150 cm halkaisijaltaan olevan pyöreän Yhdessä-pöydän ääreen mahtuu helposti kahdeksan ihmistä ja terassin pöydän ääreen kuusi. Loput löytävät paikkansa olohuoneesta ja terassin kahvipöydältä ja tokihan sitä voi kahvitella vähän vuoroissa.

Vähäiset koristeet ostin Confetista ja vähän kaihoisti katsoin lasten juhlien koristevalikoimaa. Tuntuu haikealta, että tyttären osalta prinsessa- ja Frozen-juhlat ovat jo ohi. Lasten kanssa päivät ovat joskus pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Onneksi pieni poika perheessä takaa sen, että teemajuhlien aika ei ole kokonaan mennyttä.

 

Esikoisen syntymäpäivinä salaa saa juhlia myös oman äitiydensä vuosijuhlaa. Yhdeksän vuotta on samaan aikaan ikuisuus ja silmänräpäys. En tiedä kumpi on näiden vuosien aikana enemmän kasvattanut toista enemmän, minä häntä äitinä vai hän minua tyttärenä.

Vaikka joskus tuntuu, että aika saisi hidastua tai vaikka pysähtyä hetkeksi kokonaan, en siltikään niin toivoisi. Siitä kolmikiloisesta pienen pienestä vauvasta on tullut topakka neiti ja palan ilosta ja rakkaudesta nähdä, millainen hänestä vielä tuleekaan. Onneksi vielä saan kulkea vierellä, ihan lähellä, aika mukavan taipaleen.

No niin, nyt julkaisen tämän postauksen ennen kuin menee ihan pillittämiseksi. Äitiys, se on elämän takuuvarmasti paras vuoristorata. Yhdellä rannekkeella kaikki tunteet! ♡

Soundtrack : Maarit: Lainaa vain 

Ps. Viime vuoden panda-teemajuhlat täällä.

Saatat pitää myös

19 Kommentit

Kirsi 6 elokuun, 2018 - 7:09 pm

Ihana postaus ?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 7 elokuun, 2018 - 3:22 pm

Kiitos Kirsi, ilo kuulla että pidit <3

Reply
Kirsi 6 elokuun, 2018 - 7:55 pm

Ihana teksti ja voin niiiin samaistua tuohon fiilikseen! Onnea neidille ja koko perheelle!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 7 elokuun, 2018 - 3:22 pm

Lämmin kiitos ja onnittelut menevät perille! <3

Reply
Tiina 6 elokuun, 2018 - 8:14 pm

Taas niin ihanasti ja kauniisti kirjoitettu teksti! Sinun postauksia lukee aina niin mielellään, kiitos! ?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 7 elokuun, 2018 - 3:23 pm

Suuri kiitos kannustavasta palautteesta <3 Antaa kummasti iloa ja intoa kirjoittaa!

Reply
Muuttuva kotini Päivi S 6 elokuun, 2018 - 8:23 pm

Ihana teksti <3 Toisaalt harmi kun lapset kasvaa niin äkkiä, mutta kiva kun näkee että ne pärjää elämässä ja selviää monesta asiasta ilman vanehmpiakin. Mie olen meinannut jo monta kertaa, etten pidä syntympäiviä enää…mutta tammikuussa syntynyt nuorimmainen tytön juhlia juhlittiin kaveri porukalla nyt toisen kerran nyt kesällä. No, juhlat järjestin kaupan tekosilla ja hyvin upposi kaikki ja aikaa meni reilu tunti juhlien järjestämiseen. Koskaan ei ole juhlia liikaa ja monesti arki on niin kiireistä, niin kiva nähdä kesällä kaikkia kavereita sitten kerralla ja pitää hauskaa yhdessä. Onnea sinne kovasti 9-vuotiaalle reippaalle neidille <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 7 elokuun, 2018 - 5:13 pm

Kiitos Päivi! Kyllä minäkin mielelläni juhlia järjestän, eikä aina kannata niin hössötä etuokäteen. Nytkin mietin juhlien jälkeen, että mitä järkeä on siivota ennen, kun joka tapauksessa joutuu taas jälkikäteen siivoamaan 😀

Reply
Katja 6 elokuun, 2018 - 8:23 pm

^ komppaan Tiinaa yllä, tänne tulee aina mielellään lukemaan postauksia, kun tietää tulevansa entistä paremmalle tuulelle. Onnea siis nuorelle neidolle (ja äidille kans!) 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 7 elokuun, 2018 - 5:13 pm

Kiitos Katja, niin ihana kuulla! <3 Onnittelut menevät perille!

Reply
PM 6 elokuun, 2018 - 9:23 pm

Kaunis kirjoitus, äitiys ❤️
Sitten asiasta kukkaruukkuun tai ainakin sinnepäin…Mikä kasvi teillä on aitana? Tiheä, hyvä näköeste! Tuossa terassikuvassa siis taustalla näkyy.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 7 elokuun, 2018 - 5:14 pm

Suurtkiitos PM!

Aita on koristearonia. Tosiaan tuolla takapihalla on tosi tiheä, mutta etupihalla näky on toinen. Aika paljon pitää muistaa katkoa oksia kasvuvaiheessa, jotta saa noin tiheän 🙂

Reply
Karoliina 6 elokuun, 2018 - 9:52 pm

Ihana teksti! Tekstissä on kaikki se mitä olen itsekin viime aikoina ajatellut, mutta en olisi osannut pukea sitä näin hyvin sanoiksi! Erityisesti kolahti ”lasten kanssa päivät ovat joskus pitkiä mutta vuodet lyhyitä”?

Viime aikoina olen lukenut blogiasi ahkerammin, siinä on jotain aiempaa mielenkiintoisempaa, kiitos blogistasi!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 7 elokuun, 2018 - 5:16 pm

Hei Karoliina ja kiitos superihanasta palautteesta! Tässä kroonisessa aikapulassa ihana kuulla, että koet että jutut ovat mielenkiintoisia. Ehkä se, että varsinainen sisustaminen jää välillä vähemmälle, nostaa muita teemoja (kuten elämä 😉 paremmin esille. <3

Reply
Mona 6 elokuun, 2018 - 10:43 pm

Tyttönne vaikuttaa niin mahtavalta ja nokkelalta tyypiltä, mitä insta-storyjen kautta on vilauksen saanut nähdä. Onnittelut siis hänelle ja muullekin perheelle. ? Ihana kirjoitus. ❤️

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 7 elokuun, 2018 - 5:16 pm

Kiitos Mona! Neiti on kyllä tosi topakka tapaus, hauska nähdä millainen hänestä tulee isompana. Toivottavasti aina säilyy se pieni pilke silmässä <3

Reply
Hanna 7 elokuun, 2018 - 8:53 am

Ihana kirjoitus äitinä olemisesta ja lasten kasvusta! Samoilla ajatuksilla ja lähes haikeudella valmistaudun täällä pian koittaviin esikoisen 18-vuotispäiviin. Kuinka siitä selviänkään… Onnea 9-vuotiaalle neidille ja samanikäiselle äidille ❤

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 7 elokuun, 2018 - 5:18 pm

Kiitoksia Hanna! Lämpimät onnittelut siellä pian täysi-ikäistyvälle esikoiselle, voi tuo aika on varmasti aika ihmeellistä, kun ollaan jo astumassa aikuisuuteen. En tiedä, miten siitä kuivin silmin selviää? Vai joko sitä odottaa sitä kuuluisaa omaa aikaa, kun lapset muuttavat ja lähtevät opiskelemaan? 😀

Reply
Riitta 8 elokuun, 2018 - 12:02 pm

Vau millaiset juhlat! Onnittelut! Mekkosi on taas tosi upea!
Näin mummona saan minäkin nauttia lastenlasten juhlista ??

Reply

Jätä kommentti