Viikon viimeinen arkiaamu alkoi kuten kaikki muutkin aamut: latasin kahvinkeittimen ja tuota elämän eliksiiriä odotellessa aloitin aamutoimet. Hetkeä myöhemmin huomaan, kuinka vaalea, upouusi kivitasoni lainehtii kahvia ja puruja: se kannu varmaan kannattaisi laittaa paikoilleen kun keittää kahvia.

Työpäivän jälkeen olin siellä, missä aika moni muukin suomalainen viettää perjantai-iltapäiväänsä: marketissa työntämässä valtamerilaivan kokoisia ostoskärryjä (varmasti saavat ostamaan enemmän). Ostoslistan lisäksi kurkistin sähköpostiini, jossa oli automattinen viesti Applelta: mieheni oli poistunut perhejaosta. Mitä lie säätää, ajattelin ja jatkoin navigointia hyllyjen välissä.

Sähköposteja alkoi tulla lisää. Tiliini liitetty sähköposti oli vaihdettu. Sitten vaihdettiin puhelinnumero. Lopuksi oma nimeni oli muutettu Banks Adamsiksi, jolloin alkoi olla jo todella kiire kotiin selvittämään asiaa.

En päässyt enää tililleni ja kaikki luotetut laitteet oli poistettu käytöstä. Apple ID oli oli todellakin kaapattu! Pikakonsultaatio Osloon siskon miehelle (OMG MY ACCOUNT IS HACKED!!) ja sen jälkeen puhelu tukeen. 45 minuutin jälkeen olimme saaneet erilaisten konstien jälkeen palautettua tilini ja poistettua ei-voivottu hyypiö linjoilta.

Oli 13. päivä perjantai. Epäonnen päivä.

Kaikista vastoinkäymistä huolimatta en usko epäonnenpäiviin ja siihen, että joku kalenterimerkintä tai tähtien asento vaikuttaisi siihen, mitä meille tapahtuu. Välillä vain tulee vahinkoja, tilanteet eskaloituvat tai oma huolimattomuus kostautuu. Ja onhan meillä myös huonoa tuuria, mutta yleensä sen vastapainona myös onnea.

Suhtaudun lempeästi taikauskoon ja saatan mielikuvissani sylkäistä vasemman olan yli, jos musta kissa ylittää tien. Saatan koputtaa puuta sen jälkeen kun totean, että ”meillä ei ole kukaan ollut pitkään aikaan kipeänä”.

Näissä tilanteissa tunnen konkreettisesti intuitiivisen ja analyyttisen ajattelun ristiriidan. En järjellä usko, että rituaali vaikuttaa mihinkään, mutta saatan silti niin tehdä. Varmuuden vuoksi ja pikkuisen leikilläni.

”Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita” on minusta epäreilu ilmaus, koska hyville ihmisille tapahtuu myös kurjia asioita.  Levinneet kahvit ja pöllityt salasanat eivät ole edes huonoa onnea, vaan huolimattomuutta. Onnettomuuksia tai sairauksia voi kohdata kuka vain.

Hyville ihmisille saattaa silti tapahtua hyviä juttuja keskimääräistä enemmän siksi, että ihminen levittää positiivisuutta tai auttamista ympärilleen. Kun olet itse kiva, myös muut ovat sitä sinulle. Ja silloin seuraa usein hyviä asioita ja pyyteetöntä myötäelämistä.

Siinä kyse ei ole juurikaan onnesta, vaan tavasta olla. Kivana oleminen on mielestäni tässä maailmassa aliarvostettua.

Perjantain 13. päivä jälkeen tuli lauantai 14. päivä, meidän hääpäivämme. Onhan siinä onnea, että saamme juhlia jo silkkihäitä.

Tasapainoinen ja onnellinen yhteiselo on yhtä lailla onnea, hioutuneita särmiä, sopiva yhteenkasvamista ja tilaa olla yhdessä ja erikseen. Onnea oli myös se sattuma, että ystävät olivat valinneet saman hääpäivän ja pääsimme omana hääpäivänämme häihin juhlimaan rakkautta.

Kun kahvi lainehtii arkiaamuna keittiön tasolla ja hermoilen, että nyt en kyllä ehdi minnekään, paikalle ei saavu prinssi valkealla ratsullaan, vaan tuttu ja turvallinen mies. Hän nappaa rätin ja siivoaa vaimonsa sotkut ja keittää vielä uudet kahvit.

Se on onnea se.