Viikko uudessa kodissa

by Kerttu

Sitä ei voi olla hämmästelemättä, kuinka nopeasti ihminen sopeutuu ja kotiutuu. Viikko uudessa kodissa on mennyt nopeaan ja mukava arki on astunut myös uuteen osoitteeseen.  Asiat, joita muutoksessa erityisesti odotin, ovat lunastaneet paikkansa. On ollut supermukavaa pyöräillä töihin kahdeksan autoriippuvaisen vuoden jälkeen. Tässä taitaa pienenneiden asumisneliöiden lisäksi olla vuoden paras ilmastotekoni; autoa en tarvitse enää lähellekään päivittäin. Kaikki palvelut ovat niin lähellä.

Kaksi kerrosta tuntuu myös toimivalta. Yläkerrassa on olohuone, keittiö, eteinen, wc ja aikuisten makuuhuone. Illalla tai aamulla lasten nukkuessa yläkerrassa voi elellä huoletta ilman pelkoa jälkikasvun herättämisestä.  Toki nyt vielä rampataan kerrosten välillä normaalia enemmän, koska tavarat hakevat vielä osittain paikkaansa.

Pienentyneet neliöt yläkerran oleskelutilassa on myös tuntuneet kotoisilta. Kun toivoin muuton tuovan panostusta perheen yhteiseen aikaan, sitä tarjoilee myös yhteiset tilat. Sohvalla istuskeleva kun on paremmin läsnä vaikkapa ruokaa laittavan henkilön kanssa.

Tavarat vielä etsivät osittain paikkojaan. Tätä postausta varten olisin mielelläni kuvannut kotia kunnolla, mutta ponnekkaista etsinnöistä huolimatta en löytänyt muistikorttia. Kännykkäkuvilla siis mennään taas, mutta toisaalta: ehkäpä tämä rennompi tapa tuottaa blogipostauksia myös toimii. Kertokaa toki, jos kuvalaatu särkee silmiä. Toki pääpaino edelleen blogissa tulee olemaan järkkärikuvissa, mutta välillä näin.

Vanhat olohuoneen huonekalut sopivat tänne mainiosti. Myös HT Collectionin Como-sohva, jonka ensin pelkäsin olevan a) liian iso b) divaaniosaltaan vääränkätinen. Taulu vielä odottelee pääsyään seinälle.

Ehkä se suurin pelkoni – tuntuuko uusi talo kodilta – on osoittanut vääräksi. Tämä on ihana ja kodikas koti, paikka jossa on hyvä olla koko perheellä. Koti on siellä missä sydän, sanotaan.  Olkoon kuinka vain klisee, mutta niin totta.

Saatat pitää myös

11 Kommentit

Tuuli syyskuu 8, 2019 - 7:33 am

Kännykkäkuvistakin kyllä selviää, miten upea uusi kotinne on. Tuo unelmalattiasi ja mielettömät maisemat isoista ikkunoista luovat niin mielettömän taustan sisustukselle. Kiva nähdä vähän lisää, kunhan se muistikortti löytyy😁

Reply
Kerttu syyskuu 12, 2019 - 8:11 am

Kiitos Tuuli! Nyt on muistikorttikin tullut vastaan (vessan kaapista pussukasta 😀 ), joten pian pääsen kuvaamaan kotia lisää. Iloa päivään sinne!

Reply
Leena syyskuu 8, 2019 - 7:49 am

Kaunis ❤️

Reply
Kerttu syyskuu 12, 2019 - 8:12 am

Iso kiitos, Leena! <3

Reply
Emilia syyskuu 8, 2019 - 8:17 am

Ei todellakaan satu silmiin, kun kuvauskohde on niin kaunis :). Ja tuo ikkunasta avautuva maisema on aivan käsittämättömän upea! On kyllä ainutlaatuinen sijainti, kun saa tuollaisen maiseman ja kuitenkin lähellä kaikkea, mahtava löytö siis tämä teidän uusi kotinne!

Reply
Kolmen äiti syyskuu 8, 2019 - 2:30 pm

Upea maisema ja kaunista sisällä! Odotan jo kovasti lisää kuvia! Mitä muuten päätitte porealtaasta?

Reply
Sara syyskuu 8, 2019 - 12:38 pm

Ihania kuulla, että olette jo kotiutuneet viikossa. Kuvat näyttävät oikein hyviltä. Onnea uuteen kotiin!

Reply
Kerttu syyskuu 12, 2019 - 8:13 am

Kiitoksia Sara! Koti alkoi hyvin pian tuntumaan omalta ja pikkuhiljaa saadaa vielä tavarat paikoilleen, niin hyvä tulee 🙂

Reply
eeka syyskuu 8, 2019 - 6:27 pm

Kaunis koti ja ihanat maisemat avautuu ikkunasta! Pyörällä töihin pääseminen kuulostaa myös oikein hyvältä!

Reply
Merja syyskuu 9, 2019 - 7:37 am

Kalliolle kukkulalle rakennan minä taloni. Jostain syystä olen aina valinnut asunnon, vaikka pienenkin, ylimmästä kerroksesta näköaloilla. Asunnosta, josta näkee kauas on hyvä hengittää, aivan kuin olisi ilmaa enemmän. Luonto antaa ilmaisen ja erilaisen taulun joka vuodenaika. Ja, todellakin, voi taivas.

Reply
Kerttu syyskuu 12, 2019 - 8:48 am

Kiitos Merja! Sijainti on kyllä nyt oikein passeli ja ihana, kun siirtymät käy näppärään. Koti alkaa pikkuhiljaa löytää oman muotonsa ja tavarat paikkansa, mutta nyt ei ole enää kiire. Iloa sinne päivään!

Reply

Jätä kommentti