Se on totta, olen nyt 40 vuotta nuori!
Voi mikä ihana synttäripäivä minulla eilen olikaan! Jouduin juhlat kerran jo koronan vuoksi peruuttamaan ja silloin pohdin, että kyllähän se harmittaa, jos ei saa ystäviä koolle näin tärkeänä päivänä. Kun tilanne sitten alkoi helpottaa ja rajoitukset purkautuivat, päätin kuitenkin pitää pirskeet. Ja onneksi pidin!
Kameraa en kantanut mukanani, eivätkä tämän postauksen kuvat ole varsinaisia ”blogikuvia”, enemmänkin kännykkäräpsyjä. Päätin kuitenkin koota päivän yhteen tällaiseen rentoon, hieman päiväkirjamaiseen postaukseen.
Aamu alkoi onnittelulaululla ja sain perheeltä lahjan ja kortin.
Tämä lasten yhteiskortti nostatti silmäkulmaan päivän ensimmäisen tipan. Aivan ihana! Söimme yhdessä aamiaisen ja pakkailimme lasten mummolakamppeita ja meidän päivän juhlatarvikkeita.
Ensimmäisenä kävimme hakemassa Vehkannasta minulle seppeleen, sain sen lahjaksi. Lämmin kiitos. Se oli inspiraatiokuvan mukainen ja huikean kaunis, siro ja väriltään hennon vaaleanpunainen. Juhlieni dresscodena nimittäin oli kukkaseppele.
Sitten kaarroin Studio Aki Korpiselle hiusten laittoon ja meikkiin. On ihanaa hemmottelua saada ammattilaisen loihtima juhlalook ja onhan siinä sekin hyvä puoli, että se pysyy paremmin pitkän illan.
Odottelin omaa vuoroani aulassa, kun paikalle pöllähti Norjassa asuva siskoni kakun, ilmapallon ja kuohuvan kanssa. Aivan hurmaava yllätys!
Noora oli myös varannut kampaamoajan ja istuimme vierekkäisiin penkkeihin. Hän oli hakenut kauniin kesäisen kakun Laura Suhannolta.
Siinä me sitten kaksi foliopäätä istuttiin vierekkäisissä penkeissä ja herkuteltiin kakulla. Kurkin koko ajan sääennustetta, joka ei näyttänyt kovin mairittelevalta. Kesäjuhlissa keli on aina vähän riski ja vaikka meillä toki olisi illaksi myös sisätilat, toivoin kovasti, että ei koko iltaa tulisi vettä.
Kampaajalta lähdin kävelemään kohti hotellia Lutakossa. Pikkuisen vettä ripsi matkalla, sain onneksi sateenvarjon lainaan. Kun pääsin perille, niin taivas aukesi kunnolla. Sillä sekunnilla päätin lopettaa säästä stressaamisen, se olisi sellainen kun on. Miksi murehtia asioita, joihin ei voi vaikuttaa?
Vaihdoin vaatteet, puin seppeleen ja kurkkasin peiliin: ei haittaa olla nelikymppinen. Enemmänkin olen tuntenut syvää kiitollisuutta elämälle siitä, miten asiat juuri nyt ovat. Hyvillä mielin, sateen huuhtoessa katuja siirryimme satamaan.
Juhlia järjesteltäessä halusin, että kaikki olisi mahdollisimman rentoa ja huoletonta. Koska vesi on minulle rakas elementti, suuntasimme pienelle Päijänne-risteilylle, laivalla nimeltä M/S Päijänne. Sinne mahtuu kyytiin maksimissaan 45 henkilöä, meitä oli 35 ja se oli oikein passeli määrä sadesäällä. Laivan tunnelma on hauskalla tavalla vanhanaikainen plyyssisohvineen.
Tarjolla oli väriteemaan sopien Pinknik roseeta sekä Villa Conchi Cava Blush-kuohuviiniä (saatu synttärilahjana blogin kautta). Todella hyviä kesäviinejä ja plussaa vielä kauniista pakkauksista.
Mekko: Uhana
Laukku: Mulberry
Kengät: Minna Parikka
Hei, ei sada! Kun pääsimme liikkeelle, sadekin taukosi. Oli niin ihanaa nähdä ystäviä ja tuntui jopa hieman hassulta, että samassa veneessä oli mukana ystäviä eri elämänvaiheista. Harvoin saa sellaista joukkoa kasaan. Välillä piti ihan pysähtyä katsomaan ympärilleen, täällä nämä tyypit ovat siis minua juhlimassa. Kiitollinen fiilis.
Risteilimme Juurikkasaareen Säynätsalossa, jossa meillä oli ruoka. Aivan ihanat herkut olivat yrittäjäpariskunta Pasi ja Sirpa meille kattaneet. Alkuperäinen suunnitelma olisi ollut napata kakkukahvit mukaan laivaan ja nauttia ne kannella, mutta sään vuoksi pidensimme pysähdystämme.
Lähtiessä otimme ryhmäkuvan ja saattaa olla, että kuvaajan sormi jäi vähän linssin eteen 😀
(Oli myös onneksi onnistunut otos, mutta koska en ole kysynyt kaikilta julkaisulupaa, mennään tällä)
Sitten takaisin laivaan ja nokka (vai kokka=) kohti Jyväskylän satamaa jälleen. Tunnelma oli hersyvän iloinen ja laivan pienestä käytävästi tuli oiva tanssilattia.
Uskalsimme piipahtaa kannellakin. Juttelimmme toki myös iästä ja vanhenemisesta. Uskon vahvasti, että seuraava vuosikymmen on elämän parasta aikaa. Pyöreät vuodet jakavat elämän ”lohkoihin”, erilaisiin vaiheisiin.
Ensimmäinen vuosikymmen (0-10 v) on lapsuutta, toinen (10-20 v) nuoruutta. Kolmas (20-30 v) on oman paikan hakemista ja oman polun rakentamista. Kuka olen? Mistä haaveilen? Mitä työtä haluan tehdä? Millaisia perhetoiveita on? Neljäs vuosikymmen (30-40 v) on unelmien toteuttamista, aktiivisia tekoja omannäköisen elämän rakentamiseen.
Nyt alkavan vuosikymmenen (40-50 v) koen olevan vahvasti elämästä nauttimisen aikaa. Perusasiat ovat kunnossa, on koulutus, koti, perhe ja työ. Toivon, että terveyttä riittää ja saan elää ystävien ja läheisteni rinnalla sopivan turvallisesti seikkaillen. Elämä on oikeasti aika suuri ihme.
Se, että nelikymppisenä alkaa puhumaan itselleen ikävästi, on aika suurta elämän hukkaa. Okei, on juonteita, jossain muhkuraa tai makkaraa. Peruskunnon ylläpitäminen vaatii liikettä, enää ei saa univelkoja anteeksi. Mutta missään nimessä nyt olla vanhoja. On etuoikeus saada uusia vuosia. Uskon, että myös lempeä puhe itselle tekee elämästä paljon mukavampaa. En enää edes haluaisi kaksikymppisen elämää, miksi minun pitäisi näyttää siltä?
Laiva saapuu satamaan ja vettä ripottaa. Kerron, että minulla on hotellihuone ja päätämme lähteä sinne jatkoille. Muutamaa tuntia myöhemmin löydän itseni tanssimasta sviitin keskelle raivatulla tanssilattialla ystävät ympärilläni. Onni tuntuu pulppuavana rakkautena, kepeänä iloja ja hymynä, joka on liimautunut korvasta korvaan.
Kun päivä on vaihtunut seuraavaan ja viimeinen vieras halattu hyvästiksi, onnenkyyneleet levittävät rajaukset. Miten ihana ilta, ystävät ja elämä. On onnea olla tässä iässä, näiden ihmisten keskellä.
Elämälle kiitos, jatketaan!