kaupallinen yhteistyö: Rusta

Ei tätä ensimmäisten lämpimien auringonsäteiden iloa voita mikään! Vaikka maassa oli vielä hieno lumikerros, on aurinko lämmittänyt jo upeasti ja saanut ajatukset karkaamaan kesään. Vietin viime viikon lähes kokonaan mökillä, ensin etätöissä ja sitten viikonlopun vietossa.
Ensimmäiset terassikahvit saivat sisustusvaihteen silmään. Suurimmat kalusteet meillä olikin jo hankittu, mutta halusin hieman täydentää terassin sisustusta.

Kävin Rustassa ostoksilla, sillä kaipasin kevyttä ja edullista pöytää ja tuolia terassille. Valikoima on nyt parhaimmillaan. Mökille kaipasin jotain rentoa ja jopa bohohenkistä terassitunnelmaa, sellaista huoletonta kesäfiilistä.
Antibes-kahvilapöytä oli juuri passeli kevytrakenteinen laskutaso terassille. Arvoin pitkään mustan ja vihreän välillä ja lopulta päädyin kauniiseen metsänvihreään. Ajattelin sen sopivan kauniisti ympäröivään luontoon.
Mökille kaipasin jotain rentoa ja jopa bohohenkistä terassitunnelmaa, sellaista huoletonta kesäfiilistä.

Olen mökillä usein sellainen puuhastelija, että en paljon malta olla paikoillani. En siis todellakaan raada tai saa koko ajan mitään järkevää aikaiseksi, mutta touhuilen kaikenlaista.
Minulla on usein myös kuvitelma, että mökillä ehdin lukea normaalia enemmän kirjoja, mutta sitten huomaan kuljettavani vaan niitä kirjoja kodin ja kaupungin välissä uudelleen ja uudelleen.

Siksi pidän tärkeänä myös ihan olla, siis ihan opetella olemista. Istahtaa alas kirjan ja kahvikupin kanssa tai vain kuunnella lintujen laulua. Etenkin nyt keväällä tuntuu, että saa seurata avaraa luontoa livenä, kun linnuilla on kova meininki päällä ja jäälautat liikkuvat virran mukana. Siinä sitä vasta kiirettä pitääkin, kun malttaa istua alas ja katsella, miten ruohikko kasvaa. Kevät on oikeasti ihmeiden aikaa.

Vinkki
Tee itsellesi ihana kevään tarkkailupaikka! Se voi olla parvekkeella, terassilla tai vaikka pihan nurkassa. Tarvitset vain mukavan tuolin ja Suomen kevään tuntien viltin. Omani on Rustan torkkupeitto, joka on kierrätettyä puuvillaa. Tuollainen sopivan rouhea, joka toimii myös piknik-vilttinä.


Pidän monikäyttöisistä kalusteista, tuota pikkupöytää voisi hyvin pitää sisällä sivupöytänä tai apulaskutasona. Samoin luonnonvalkoinen rahi toimii sekä sisällä että kuivana päivänä ulkona.
Riippumatto pääsi testiin terassilla, mutta kunhan tästä kevät vielä etenee, sen paikka on kahden koivun välissä. Ehkä ripottelemalla erilaisia lekottelupaikkoja tulee niihin hakeuduttua helpommin.

Huolettomasti terassilla: pieni materiaaliopas ostoksille
Suosin terassikaluisteissa mielelläni helppohoitoisia materiaaleja. Rustan terassikalusteet ovatkin valmistettu huoltovapaista ja kulutusta kestävistä materiaaleista, esimerkkinä jauhemaalatti teräs tai alumiini. Tekstiilit ovat onneksi helppo nostaa sisälle tai lasitusten suojaan, näin ne pysyvät puhtaana esimerkiksi siitepölystä.
– Aintwood on muovi-/komposiittimateriaali, joka muistuttaa maalattua puuta. Aintwood on kova, kestävä ja vettä
hylkivä materiaali, ja se on UV-käsitelty auringon aiheuttaman haalistumisen ehkäisemiseksi. Kestää lämpötiloja –
25 – +50 °C. Aintwood-kalusteet edellyttävät kuitenkin varovaisuutta lasitetuissa ulkotiloissa, joissa ei ole
ilmanvaihtoa, koska niissä kuumuus voi saada muovin pehmenemään ja menettämään muotonsa.
– Keinorottinki on muovinen materiaali, joka ei periaatteessa tarvitse lainkaan hoitoa ja joka kestää pohjoismaista
ilmastoa hyvin. Keinorottinki on UV-käsitelty, joten se ei haalistu, eikä se kuivu eikä murru niin kuin perinteiset
punotut tuotteet voivat tehdä.
– Textilene on synteettinen kangas, joka on valmistettu PVC-käsitellystä polyesteristä. Se on kestävä ja
vedenkestävä materiaali, joka hylkii hyvin hometta ja likaa. Lisäksi se on UV-käsitelty suojaksi auringon
aiheuttamalta haalistumiselta.
– FSC-merkitty akasia FSC:n (Forest Stewardship Council) metsätaloutta koskevia sääntöjä noudattavilta
sertifioiduilta yrityksiltä. Puiset kalusteet vaativat säännöllistä hoitoa, jotta ne kestävät pitkään. Akaasiasta
valmistettujen kalusteiden hoitoon suosittelemme akaasiaöljyä.

Tuoliksi valitsin Prag-tuolin, joka on helppohoitoista keinorottinkia ja siinä on jauhemaalattu teräsrunko. Se pärjäilee taivasalla, kunhan vain nostaa istuintyynyn sateensuojaan.
Nyt alkaa olla kaikki valmiina kesään. Meillä on mökillä monenlaista pihahommia suunnitteilla, mutta olemme päättäneet myös olla stressaamatta kaiken valmistumisesta. Suomen kesä on lyhyt, joten siitä haluamme myös nauttia.

Miten teillä on parvekkeen tai kesän sisustuksen laita? Joko on kevätaurinko on herättänyt sisustusinnostuksen myös ulkotiloihin?
Jos on tarpeita, niin kannattaa kurkistaa myös Rustan edullinen valikoima sekä ihanan inspiroiva kesäpiha, jonka avulla saa kukoistusta ja viherrystä parvekkeelle tai pihaan.

Ihania terassihetkiä toivotellen,
Kerttu
