Mökkipihan remontti – kuvat ennen & jälkeen

by Kerttu
Mökkipihan remontti – kuvat ennen & jälkeen

Tervetuloa kurkistamaan mökin pihaan!

Taustaksi alkuun muutama sananen: meidän mökkimme valmistui juhannukseksi 2019 eli nyt meillä alkaa kolmas mökkikesä. Oikeastaan voisi sanoa, että paikka on nyt valmis. Tai no jokainen mökkeilijä tietää, että projekteja varmasti riittää hamaan tappiin saakka, mutta perusasiat sekä sisällä että ulkona ovat nyt kunnossa.

Mökkipiha nyt: 

Mökkipiha viime syksynä: 

Nyt kun saimme mökkipihan valmiiksi,  olo on tosi onnellinen. Homma oli aika suuri ja teimme sitä osissa, jotta näemme mikä toimii ja samalla pystymme hallitsemaan kustannuksia.Meillä ei ollut pihasuunnittelijaa, vaan itse pohdimme ja opiskelimme, miten kokonaisuus kannattaa tehdä.

Projekti alkoi viime syksynä, jolloin tontille tuotiin kivituhkaa ja multaa pohjatöitä sekä maan muotoilua varten. Sekametsäpohjainen tontti oli hyvin rehevä, eikä pihassa ollut oikein paikkaa leikille, peleille tai muuten oleskelulle. Lisäksi tällä viikolla koimme kauhunhetkiä, kun kyy pääsi puremaan koiranpentuamme (luojan kiitos,  Jalo näyttäisi toipuvan täysin). Mutta selvää oli, että puskat saivat lähteä.

Nyt piha on paitsi viihtyisämpi, myös paljon turvallisempi sekä lapsille että koirille.

Viime syksynä: 

Viime syksyn maatyövaiheesta kirjoitin postauksessa Mökin maatyöt – pieni opas maa-ainesten tilaamiseen. Nyt oli vuorossa pintojen muotoilu sekä varsinaiset pohjustustyöt. Tavoitteena viihtyisä ja turvallinen, helppohoitoinen piha.

Kuntta sopii hyvin metsämaisemaan ja meilläkin sitä luonnostaan on mökin sivulla olevassa rinteessä. Kuntta on siis siirtovarikkoa / metsäpohjaa. Me tilasimme omamme Piiraisen kuntalta, joka toimittaa pääosin mustikka- ja puolukkavarpuista metsänpohjamattoa, jonka seasta löytyy yleensä myös kanervaa, variksenmarjaa, sammaleita ja joskus hieman jäkälääkin.

Viime syksynä: 

Kuntta sopii moneen eri kasvuympäristöön ja se muuntautuu nopeasti paikan luontaisen kunttakasvuston mukaiseksi. Pohdimme pitkään nurmikkoa, sillä se tarvitsee leikkaamista ja tavoitteena oli kuitenkin mahdollisimman helppohoitoinen kokonaisuus.

Toisaalta pihasuunnittelu lähtee liikkeelle siitä, millaisia toimintoja halutaan. Me toivoimme tilaa peleille, leikeille, oleiluun ja koiran kouluttamiseen, joten nurmikko on sellaiseen aivan paras vaihtoehto.

Nyt:

Mökin edustalle rinteeseen tuli kuntta ja alas tasoitimme noin 120 m2 nurmikkokentän.  Päädyimme siirtonurmeen, koska sen ansioista saimme pihan heti käyttöön. Siirtonurmi tilattiin Oravais Turfilta, joka toimitti laadukasta ja helposti asennettavaa nurmea. Hoidimme itse nurmen asennuksen.

Siirtonurmen asennus: 

Siirtonurmi asennetaan samana päivänä, kun rullat toimitetaan. Homma ei ole vaikeaa, palat painetaan tiukasti yhteen ja saumojen paikkoja vaihdellaan, jotta ne eivät jää näkyviin.

Mökin toiselle sivulle tuli alue singeliä, johon tulee pieni hyötypuutarha. Tässä kuva viime syksyltä: 

Ja tässä nyt: 

Saunan  takana on monitoimipelikenttä, joka vielä viimeistellään tekonurmella, koripallokorilla ja sulkapalloverkolla. Uskon, että kentälle tulee paljon käyttöä.

Kulkuväylät ovat kivituhkalla ja olimme suunnitelleet niihin puisia kävelypolkuja, mutta ehkäpä jätämmekin ne noin. Ovat luonnollisen näköiset ja kauniit ihan noinkin.

Siirtonurmen ja kunhan asennus olivat lopulta vain loppusilaus.

Piha tarvitsi vielä tasoituksen ja kuntan alle asennettiin hiekkakerros ja siirtonurmen alle multa. Kaikki pohjatyöt sekä kuntan asentamisen ostimme Piiraisen viherpalvelulta, joka hoiti homman ammattitaidolla kahden miehen voimin neljässä päivässä. Työn jälki on erinomaista ja heitä voin sydämestäni suositella.

Mökkipihan remontti – kuvat ennen & jälkeen

Sisäänkäynti mökille viime syksynä: 

Sisäänkäynti nyt: 

Ajoväylä erotettiin pihapiiristä viime syksynä rakentamalla pihalta löytyineistä luonnonkivistä muuri. Viimeistelimme trampoliinialueen hiekalla ja sen ympäristön siirtonurmella.

Etupiha ennen: 

Etupiha nyt: 

Nyt kun suuret linjat ovat kunnossa, huolehditaan kuntan ja nurmen kastelusta. Meitä ei siis tänä kesänä sadepilvet haittaa!

Olemme todella tyytyväisiä ja onnellisia lopputulokseen. Pihapiiri varmasti elää luonnon mukana, eivätkä nyt laitettujen alueiden rajat pysy näin selkeinä. Minusta se on vain hyvä juttu, piha on luonnollinen osa luontoa ja toisinpäin.

Mökki ja piha puhuvat nyt samaa kieltä ja kokonaisuus toimii. Kustannukset varmasti kiinnostavat muita pihanlaittajia, mutta ihan tarkkoja euromääriä en osaa kertoa. Kokonaisuus parin vuoden aikana kaikkineen lienee noin reilussa 20 000 eurossa, kun mukaan ottaa myös rannan kustannukset.  Pihaa on muotoiltu, maa-aineksia tuotu ja nyt tehtiin vielä pinnat kuntoon ja useaan vaihteeseen on tarvittu ammattilaisia. Olemme yrittäneet tehdä valintoja kustannustehokkaasti, mutta ei tämä ole mitään halpaa puuhaa. Toisaalta nämä ovat rakentamisen kustannuksia, jotka ovat mukana kiinteistön arvossa.

Hintatietoja:

  • Kuntta asennettuna noin 20 e / m
  • Siirtonurmen hinta  3 e / m2 (hinta riippuu monesta asiasta, kannattaa siis kysyä tarjous)

Nyt on aika nauttia kesästä ♥ Mitä pidät lopputuloksesta?

Saatat pitää myös

16 Kommentit

Niina 13 kesäkuun, 2021 - 1:25 pm

Kävelypolut kannattaa ehdottomasti jättää noin, ovat kauniit ja luonnolliset. Meidän mökillä kun kävelypolut on puiset, hieman pientä perfektionistia häiritsee rannalta ja muilta hiekkaosuuksilta kulkeutuva sora puisille osuuksille. Ja kun kulku niille on näiltä hiekkaosuuksilta eli kiviltä ei voi välttyä, naarmuuntuu ja kuluu ne myös todella nopeasti!

Reply
Eija 13 kesäkuun, 2021 - 1:54 pm

Hei! Kylläpä Kainuun tyttöä ilahdutti lukea, että kunta tuli kainuulaiselta yrittäjältä!

Kuntta sopii tosi hyvin tummaan mökkiin. Kaikki muukin näyttää upeeta. Miten tuo kivituhka kantautuu jaloissa sisälle?

Reply
Heidi 13 kesäkuun, 2021 - 4:35 pm

Kiitos, että kirjoitit pihahommista hintaluokkineen, tosi kivalta ja ympäristöön istuvalta näyttää kokonaisuus.

Reply
KaroliinaG 13 kesäkuun, 2021 - 5:18 pm

Upea! Selkeä ja yhteensopiva kokonaisuus. Kiva kun kustannuksiakin avattiin.

Reply
Annika 13 kesäkuun, 2021 - 5:58 pm

Todella kaunis piha! 🙂

Reply
Annikki 13 kesäkuun, 2021 - 5:59 pm

Selkeä ja kaunis kokonaisuus ja olette todella hyvin osannut ajatella kaikkia toimintoja 😍.

Reply
Maija 14 kesäkuun, 2021 - 6:44 am

Kaunis piha ja kokonaisuus! Jättäisin polut noin, kuten nyt ovat. Mietin tosin itsekin kuinka kivituhka kulkeutuu kenkien tai jalanpohjissa sisälle? Iso kiitos, että kerroit kustannuksista. Oma mökkipiha kaipaa heinikon ja pusikoitumisesta myötä remonttia ja täältä sain uutta inspiraatiota. Hyvää kesää!

Reply
Johanna 15 kesäkuun, 2021 - 12:00 pm

Hienon näköinen piha! Meillä kunttaan on tullut heiniä. Aluksi ihan kivan näköisiä, mutta ei enää. Kitkeminen on hankalaa. Samoin hiekka-alueen siistinä pitäminen työlästä. Ihan Helppohoitoinen mökkipiha ei enää ole, mutta tänä kesänä aion kokeilla hiekalla rikkaruohojen liekitystä.

Reply
Anneli 15 kesäkuun, 2021 - 12:53 pm

Kuinka ekologista tuollaisen kunttapohjan siirtäminen on paikasta toiseen? Eikö se kuitenkin revitä jostain Itä-Suomen metsistä ihmisten pihoille? Tätä seikkaa moni ei tule ajatelleeksi, kun suunnittelee pihaansa.

Reply
Kerttu 15 kesäkuun, 2021 - 6:17 pm

Moikka! Kuntta nostetaan (pelastetaan) metsästä hakkuille meneviltä alueilta eli tämän vuoksi ei metsäpohjaa tuhota.

Reply
Hanna 16 kesäkuun, 2021 - 1:50 pm

Hieno kokonaisuus. Meillä meneillään vanhan mökkipihan kunnostus, johon mietitty kivituhkakäytäviä, jossa osittain liuskekivilaattoja askelkivinä. Mietityttää vain tuo kivituhkan kulkeutuminen kengissä.. teillä vielä vähän kokemusta, mutta onko kantsutunut paljon sisälle?

Reply
Siina 4 elokuun, 2021 - 6:46 am

Hei
Hieno piha ja upea mökki.
Saisiko kuvia miltä piha näyttää näin ensimmäisen kesän jälkeen? Oletteko olleet tyytyväisiä piharatkaisuihin?
Itsellä vastaava urakka alkamassa.

Reply
Kerttu 4 elokuun, 2021 - 6:56 am

Moikka! Kiitos paljon <3 Piha näyttää aikalailla samalta kun näissä kuvissa, tekonurmikenttä peleihin valmistui heinäkuussa ja se on oikeastaan suurin muutos. Voisinkin tässä syksyllä vielä tehdä mökiltä pihapostauksen 🙂 Olemme tosi tyytyväisiä kokonaisuuteen!

Reply
Topi 13 marraskuun, 2021 - 10:48 am

Vanha piha oli paljon kauniimpi.

Reply
Kerttu 14 marraskuun, 2021 - 3:05 pm

Kiitos mielipiteestäsi, Topi 🙂

Reply
Anja 7 helmikuun, 2024 - 3:02 pm

Meilläkin on ollut harkinnassa, olisiko aika hankkia siirtonurmi ammattilaiselta mökin pihalle. Todella hyvännäköiseltä näyttää tämä teidän piha, kun siihen on asennettu siirtonurmi. Täytyy sanoa, että tosi miellyttävä järvimaisema avautuu teidän mökiltä.

Reply

Jätä kommentti