Näin rakensin helpon ja kivan arjen

by Kerttu
Näin rakensin helpon ja kivan arjen

Kaupallinen yhteistyö: Palokan kauppakeskus 


Arki. Neljä kirjainta, joita toiset rakastavat ja toiset karttavat. Arkinen on adjektiivi, joka myös jakaa tunteet. Sen kerrotaan tarkoittavan vaatimatonta, korutonta, keskivertoa ja tavallista. Kädenlämpöistä ihan kivaa, josta pitäisi päästä mielellään nopeasti eroon.

Minä voin sanoa rakastavani arkeani. Kaikessa tavallisuudessaan, se on elämäntäyteistä ja hyvää. Aina näin ei ole ollut. Kuopuksen synnyttyä on ollut aikoja, jolloin arki oli suorittavaa puurtamista ja olin väsynyt, mutta en kertonut sitä juuri kenellekään. Kun arki oli raskainta, ajattelin että vika on minussa. Yritän liikaa tai liian vähän. En tajua, miten hyvin asiat ovat. Koin syyllisyyttä ja sehän vain pahensi tilannetta. Toki olin silloinkin monella tavalla onnellinen, mutta yksinkertaisesti liian kuormittunut.

Näin rakensin helpon ja kivan arjen

Missä koti, siellä arki

Elämä helpottuu lasten kasvaessa ja järjestelimme myös asumista uudelleen. Uusi koti löytyi sijannilta, jossa kaikki on lähellä. Vapautin aikaa ison pihan ja talon hoidosta ja siirryimme kompaktimpaan asumismuotoon. Lähellä, kävelymatkan päässä löytyvät oikeastaan kaikki palvelut, joita arjessa tarvitsen.

Meidän lähin asiointipaikka on Palokan kauppakeskus. Se on kuin lähikauppa isossa koossa, jossa parinkymmenen liikkeen valikoimasta löytyy yleensä apu arjen tarpeisiin. Viime ajat ovat haastaneet kivijalkaliikkeitä, joten vastasin ilolla pyyntöön kertoa, kuinka lähikauppakeskuksen palvelut ovat helpottaneet arkeamme.

Kävelen tai hurautan autolla Palokan kauppakeskukseen useita kertoja viikossa. Läheiseni tietävät, miten surkea nettiostaja olen. En ehkä osaa ennakoidakaan riittävästi, mutta haluan nähdä, tuntea ja fiilistellä valintojani, ennen kuin kannan ne kassalle.

On ihana mennä Caffitellaan ja katsoa, mitä tänään on tiskillä tarjolla. Valmis ruoka tai noutokahvi ovat arjen luksusasioita, joista en ole tinkinyt poikkeusoloissakaan. Etenkään juuri nyt, kun hauskat asiat ovat niin kortilla!

Ruokaostokset haltuun

Ruokaostoksia teen mielelläni myös K-Citymarketissa, jossa uudistukset näkyvät hyvänä valikoimana ja palveluna. Ruokaostoksilla helpotan arkea tekemällä yhdet isommat ostokset viikossa. Tällöin pohdin viikon ruokalistan eli jokaiselle päivälle pääruuat, joita syömme. Usein omat lounaat etätyöaikana ovat helppoja keittoja, munakkaita ja salaatteja, joita pikkuisen varioimalla välttää kyllästymisen.

Koska kauppa on niin lähellä, ei täydennysten hakeminen haittaa arkea, päin vastoin tuo  vapautta ja joustoa.

Lapsiperhesäädön määrä on aina vakio

Jaahas, kurarukkaset rikki, kevätkengät pienet tai ei ainoatakaan paria ehjiä ja sopivia sukkia. Ai huomiseksi pitää olla musta t-paita kevätjuhlanäytökseen, enpä muistanut!

Usein myös lasten vaatteita pitää päästä sovittamaan ja se on ihana juttu, että palveleva erikoisliike Jesper  Junior löytyy ihan vierestä. Se on pelastanut aika monta akuuttia vaatekriisiä.

Lapsiperhesäädön määrä on vakio, mutta sen kuormittavuus muuttuu. Kun takana ovat unettomat yöt, korvatulehduskierteet ja eroahdistukset, ei pienestä hässäkästä hätkähdä. Lasten kasvaessa moni asia helpottuu ja meillä on onnellinen vaihe, molemmat ovat ihanassa iässä.

Lahjat, tuliaiset, arjen kauniit asiat

Olen vannoutuneita Marimekko-tyttöjä, sillä rakkaus brändiin kulkee jo kolmannessa polvessa. Mummolla oli Marimekon ihania kuoseja, äitini on usein pukeutunut Marimekkoon ja itsekin hurahdin siniseen unikkoon parikymppisenä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen Marimekko on luottokauppojani silloin, kun haluan ostaa lahjan tai tuliaisen. Nyt haaveilen Gratha-laukusta, liilasta unikkomekosta sekä vaaleanpunaisesta Flower-maljakosta.

Toinen kauniin arjen tuoja on Iittala, jonka outlet-myymälässä vierailen mielelläni. Onkohan se tämä kevät vai mikä, mutta vaalenpunaisen ja puuterin sävyt houkuttelevat erityisesti. Tällä kertaa etsinnässä ovat viinilasit mökille.

Iittalan outletista on mahdollista tehdä hyviä löytöjä, siksi piipahdan usein ihan kauppareissulla ihastelemassa. Toki tuntuu kotoisalta vierailla liikkeessä, jossa oma sisko on töissä. Myös vastapäätä oleva Pentikin Outlet on ehdottomasti vierailun arvoinen.

Tiedät, että energiat ovat hyvällä mallilla, jos harkitset perheenlisäystä

Haluatteko kuulla “salaisuuden”? Meidän koirakuumeemme on eskaloitumassa uuden perheenjäsenen hankinnaksi! Päätöstä on kypsytelty se pari vuotta, joka Hugo-koiran kuolemasta on. Olemme tarvinneet tämän ajan, ihan koko perhe.

Tajusin myös, että ajatuksen kypsyminen tarkoittaa oikeastaan konkreettisesti sitä arki on tasapainoista ja hanskassa. On voimavaroja ja halua ottaa perheeseen lemmikki, joka alussa vaatii paljon.

Palokan kauppakeskuksen Mustissa ja Mirrissä olemme käyneet fiilistelemässä tarvikkeita ja pohtimassa, mitä kaikkea uusi perheenjäsen tarvitsee. Toki aikaa voi mennä vielä paljonkin pennun saamiseen, tällä hetkellä rotusuosikkina on tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joiden kysyntä on kovaa. Saa vinkata pennusta <3

Minun arjessani lähipalveluilla on suuri merkitys. Viime viikonloppuna vein pojan parturiin Palokan kauppakeskukseen, jossa hän pääsi hiustenleikkaukseen ilman ajanvarausta. Saman katon alta löytyy kaksi parturi-kampaajaa, Hiustalo ja Studio AK.

Mökille lähtiessä nappasin Rustasta mukaan terassille muutaman täydennyksen sekä pari pikkupakkasen kestävää kesäkukkaa tuomaan iloa. Powerista löytyy apu kodinkonepulmiin, mutta myös yrittäjän arkisiin asioihin, jos tarvitaan vaikka uutta muistikorttia tai laturia. Elokuuussa otan kortin Fitness 24/7- kuntosalille, miten helppoa käydä treenaamassa kun sali on lähellä kotia. Tai siis uskoisin, että siitä tulee tosi helppoa 😀

Lähipalvelut ovat yksi hyvän, toimivan ja tasapainoisen arjen kivijalka. Ne tuovat joustoa ja helppoutta. Poikkeusoloissakin kaikki palvelut ovat toteutettu turvallisuutta vaalien. Arvostan kovasti yrittäjyyttä ja sitä, että meillä on tämä kaikki vieressä, käyttämällä palveluita ne myös säilyvät.

Loppuun vielä yksi hyvän arjen vinkki: näin sunnuntaisin kannattaa suunnitella seuraava viikko pääpiirteissään valmiiksi:

– ruokalista ja ostoslista kuntoon jaettavaan ticktick-aplikaatioon
– lasten harrastusviennit
– omat ja puolison treenit ja menot

Kun nämä tsekkaa sunnuntaina kuntoon, on uusi viikko mukavaa aloittaa. Ja arjesta tulee mukavaa ja helppoa.

Saatat pitää myös

Jätä kommentti