Kaupallinen yhteistyö: WWF ja Indieplace
Minulta kysyttiin, haluaisinko kirjoittaa kaupallisessa yhteistyössä WWF:n kanssa luontotestamentista. Siis mistä, testamentista! En ole suunnitellut kuolevani vielä pitkään aikaa, itse asiassa se on teema, jota en edes juuri ajattele. Elän vahvasti hetkessä ja toivon, että saan katsella tätä maailman menoa vielä vanhana mummona. Positiivinen suhtautuminen näkyy elämässäni useana huolettomana valintana. Ei avioehtoa, ei testamenttia, eikä juuri huolta huomisesta.
Tai toisaalta, on huolta huomisesta paljonkin. Ei niinkään omassa henkilökohtaisessa elämässä, mutta planeettamme näkökulmasta. Siksi ajattelin, että tartun tähän aiheeseen, joka tuntuu vaikealta ja kaukaiselta. Ehkäpä siitä pitää juuri siksi kirjoittaa.
Ilmastonmuutos on totta ja sen myötä teen luontoystävällisiä valintoja enemmän kuin ennen. Talvi on ollut leuto ja outo, huolestuttaa. Päijänteen Tehinselkä saattaa lainehtia vapaana ensimmäistä kertaa historiassa vapaana läpi talven. Tieteellisesti vahvistettuja ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia suomalaiseen luontoon on jo olemasssa.
Uudessa kodissa on ekologinen maalämpö, kierrätämme kotimme jätteet ja syön yhä enemmän kasvispainotteista ruokaa, hyötyliikun mielelläni ja yhtenä tärkeänä teemana, keskustelen lasten kanssa ympäristöasioista. Mökki on rakennettu kokonaan omavaraiseksi veden ja sähkön osalta. Toisaalta, lennän silloin tällöin, yksityisautoilen, syön myös lihaa, enkä todellakaan ole täydellinen mallikansalainen.
Ajattelen, että luontoystävällisyyden tulisi olla sisäänrakennettu arvo, vähän kuin tasa-arvo tai sananvapaus. Asioita, jotka kulkevat mukana elämässä, mutta eivät joka päivä huuda olemassa olostaan. Mutta huomaat, kun niitä uhataan. Ilmastomuutos-teema on pelottava, sillä tuntuu, että jos et tee elämässäsi 100 % valintoja se edellä, sinulla ei olisi oikeutta siitä edes puhua. Tätä tabua haluaisin rikkoa.
On tärkeää, että tekee jotain. Aloittaa jostain. Muuttaa jotain.
Me teemme joka päivä valintoja, joissa voi valita luonnon puolesta sen pikkuisen paremman vaihtoehdon. Menenkin tänään auton sijaan pyörällä. Syön työpaikkaruokalassa kasvisruuan. Ostan kotimaisia tuotteita mahdollisimman läheltä. Luin Rinna Saramäen 250 ilmastotekoa-kirjan, jolla pelastat maailman ja huokaisin. Kenenkään ei tarvitse suorittaa koko kirjaa, vaan poimia sieltä omaan elämään ja elämäntilanteeseen parhaiten soveltuvat asiat.
Pienikin teko on parempi, kuin ei tekoa ollenkaan. Toisaalta, kuten kirjassa sanotaan: “Pakko myöntää, että hyvinvointia tuottavien muutosten lisäksi ilmastonmuutos vaatii myös joitakin toimia, jotka ovat ikäviä, vaivalloisia ja kalliita”.
Kuolema ja testamentti. Kuulostaa ikävältä, vaivalloiselta ja kalliilta. Tietysti ajattelen, että kun aika on, niin omaisuuteni jaetaan lapsilleni, kuten varmasti suurin osa perheellisistä ihmisistä toivoo.
Mitä lapset ajattelevat, että vanhempi laittaakin siivun luonnolle? Vihreässä perheessä kasvaneena en olisi omalla kohdallani asiasta lainkaan yllättynyt, pitäisin sitä arvostettavana asiana. Jos elämänsä aikana on osallistunut hyväntekeväisyyteen, on tässä luonnollinen jatkumo. Mikäli ei, antaa luontotestamentti sille vielä sen viimeisen mahdollisuuden.
WWF:n ydintehtävä on säilyttää luonnon monimuotoisuus, joka ylläpitää kaikkea elämää maapallolla. Kyseessä on yleishyödyllinen ympäristöjärjestö. WWF:n Luontotestamentin idea on yksinkertainen: omaisuutensa voi testamentata luonnolle kokonaan tai osittain. Itse asiassa alarajaa ei ole eli summa voi olla hyvinkin pieni. Toisin kun perintö yleensä, tämä on verovapaa lahjoitus. Summa siis menee kokonaisuudessaan luonnon hyväksi. Varojen käyttö on läpinäkyvää ja lahjoittajien tahdon mukaista, luontotestamentissa voi siis toivoa, mihin raha kohdistetaan. Voit siis halutessasi määritellä, kohdistatko apusi vaikka Itämeren, suomalaiset metsän tai uhanalaisten lajien suojeluun. Voit myös jättää WWF:n asiantuntijoiden arvioitavaksi, missä tukeasi kulloinkin eniten tarvitaan.
Huh miten iso aihe, mutta niin ajattelemisen ja kirjoittamisen arvoinen. Huoli ei parane murehtimalla, mutta konkreettiset teot ovat keino hankkia myös mielenrauhaa. Tässä asiassa en koe mahdolliseksi ketään neuvoa ja itsekin jään pohtimaan asiaa. Varmaa on, että toivon, että lapseni ja heidän lapsensa saavat nauttia ainutlaatuisesta luonnostamme vielä kauan sen jälkeenkin, kun minusta on vain muisto.
Tutustu lisää Luontestamenttiin tästä.