Esikoinen täytti yhdeksän. Syntymäpäivänsä seuraavana päivänä hän tokaisi, että nyt alkaa tuntua ihan oikeasti isolta. Häntä katsoessani voin allekirjoittaa saman; tavat jolla keskustelemme, vitsailemme ja myös kinastelemme ovat selvästi muuttuneet. Pikkulapsesta on kasvamassa esiteini, jolla on omia ajatuksia, periaatteita ja tahtoa. Ja sellaisen äiti minä saan olla, onhan se mahtava juttu!
Myös toiveet juhlien suhteen olivat muuttuneet ja tämä oli ensimmäinen vuosi kun hän ei halunnut isoja kaverisynttäreitä. Sen sijaan syntymäpäiviä juhlittiin parhaan ystävän kanssa elokuvissa (tytöt vietiin ja haettiin leffateatterin ovelta, isot tytöt eivät tarvitse kuulema enää aikuista mukaan) ja yökyläilyllä.
Sukulaissynttärit sentään vietettiin. Niihin ei sovittu mitään erityistä teemaan, mutta Confetista ostamani suloiset merenneito-servetit loivat hempeän värimaailman.
Meillä iso lähisuku ja kun kutsumme lähimmät, on siinä jo parikymmentä henkeä kasassa. Lasten synttärit ovat hauska perinne saada lähimmät yhteen kokoon, vaikka usein käy niin että itse hössöttää keittiössä suurimman osan ajasta.
Tarjoiluiden kanssa otin tapani mukaan aika iisisti. Itse tehdyt suolaiset piirakat (kinkku-paprika ja feta-tomaatti) ja pätkismuffinit, täytekakku Minna bakesilta, sipsejä, vesimelonia, karkkia ja keksiä. Aikuisille kahvia, lapsille pillimehua ja limpparia.
Oma mekkoni sai Instagram storyssa vilahtessaan monta kyselyä. Se on kesän alelöytö Kapp Ahlista, Vintage story-mallistoa. Mietin sitä ostaessa, tuleeko valkoiselle mekolle käyttöä, mutta tänä kesänä todellakin on tullut! Valkoinen pitsi ja kevyt päivetys ovat kyllä mainio yhdistelmä. Hiuksia en kommentoi muuten kun sanomalla, että tuli vähän kiire ja kampaaja on perjantaina!
Tyttären kesäsynttäreissä on se hyvä puoli, että terassille voi myös kattaa. 150 cm halkaisijaltaan olevan pyöreän Yhdessä-pöydän ääreen mahtuu helposti kahdeksan ihmistä ja terassin pöydän ääreen kuusi. Loput löytävät paikkansa olohuoneesta ja terassin kahvipöydältä ja tokihan sitä voi kahvitella vähän vuoroissa.
Vähäiset koristeet ostin Confetista ja vähän kaihoisti katsoin lasten juhlien koristevalikoimaa. Tuntuu haikealta, että tyttären osalta prinsessa- ja Frozen-juhlat ovat jo ohi. Lasten kanssa päivät ovat joskus pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Onneksi pieni poika perheessä takaa sen, että teemajuhlien aika ei ole kokonaan mennyttä.
Esikoisen syntymäpäivinä salaa saa juhlia myös oman äitiydensä vuosijuhlaa. Yhdeksän vuotta on samaan aikaan ikuisuus ja silmänräpäys. En tiedä kumpi on näiden vuosien aikana enemmän kasvattanut toista enemmän, minä häntä äitinä vai hän minua tyttärenä.
Vaikka joskus tuntuu, että aika saisi hidastua tai vaikka pysähtyä hetkeksi kokonaan, en siltikään niin toivoisi. Siitä kolmikiloisesta pienen pienestä vauvasta on tullut topakka neiti ja palan ilosta ja rakkaudesta nähdä, millainen hänestä vielä tuleekaan. Onneksi vielä saan kulkea vierellä, ihan lähellä, aika mukavan taipaleen.
No niin, nyt julkaisen tämän postauksen ennen kuin menee ihan pillittämiseksi. Äitiys, se on elämän takuuvarmasti paras vuoristorata. Yhdellä rannekkeella kaikki tunteet! ♡
Soundtrack : Maarit: Lainaa vain
Ps. Viime vuoden panda-teemajuhlat täällä.