Tänä viikonloppuna ovat tähdet olleet oikeassa asennossa. Monen viikon flussapiina hellitti viimein, kun tajusin huilia pari päivää. Mikä fiilis on saada energiansa takaisin! Olen tehnyt pikkuisen syksyn pihahommia, nähnyt ystäviä, palautellut mieleen mitä sana ”urheilu” tarkoittaakaan ja kerännyt inspiraatiota kotiin ja mökkiin koko takaraivon täyteen.
Meillä on ollut pitsaperjantai ja lohisoppalauantai. Olen touhuillut keittiössä enemmän kuin pitkää aikaan ja nauttinut ruuanlaitosta. Tunnustan, en ole kovin hääppöinen kokki.
Mieheni tekee meillä aika paljon arkiruokia ja itse keskityn lähinnä ruuanlaiton suunnitteluun. Yhä useammin huomaan selaimeni jääneen auki reseptisivulle, selaavani Glorian Ruokaa ja viiniä tai ravintolassa makuelämyksen ääressä pohtivani, kuinka ruoka valmistetaan.
Visioita paljon, mutta toteutuksia vähän.
Viime viikolla sain Hanna Gullichsenilta lahjana uuden Hanna G kokkaa-kirjan. Maailmankaikkeus oli synkronoinut parin päivän sairaslomani ja kirjalähetyksen saapumisen täydellisesti; kerrankin oli aikaa pysähtyä ja viipyillä kirjauutuuden parissa. Se taisi iskeä kuin tuhat volttia.
Kirjaa voi lukea kolmella tavalla. Aloitetaan uusavottomalle wannabe-kotikokille antoisasta neuvo-osiosta: yksien kansien välissä keittiö-suomi-keittiö – sanakirja!
”Näin kaupassa kannattaa käydä”
”Tässä välineet joita tarvitset”
Auts, laatikkomme pursuvat veitsiä ja lastoja, vähempi ja laadukkaampi todellakin riittäisi. Ei ole kerta tai kaksi, kun etsin vispilää, siivilää tai puolen litran mittaa, kun vesi jo kiehuu tai uuni piippaa valmiina. Kirja antaa kotikokille sen parhaan vinkin; keittiössä pätevät samat säännöt, oli kyseessä koti tai ravintola. Sotilaallisesta järjestyksestä hyötyvät kaikki.
Kirja pursuaa vinkkejä, joita on helppoa alkaa soveltaa omassa keittiösssä, vaikka oma bravuuri olisi makaronilaatikko. Toisaalta myös haastetta löytyy.
Toinen näkökulma ruokakirjan lukemiseen on se perinteinen eli reseptit. Niitä riittää helpoista haastaviin huipentuen neljän lajin menuun. Haaste on vastaanotettu! Muutenkin ohjeista löytyy paljon valinnnan varaa juuri kaltaisilleni, joilla mielikuvitus loppuu ruokakaupassa.
Kolmas näkökulma on Hannan tarina. Olen lukenut hänen blogiaan, kuunnellut podcastit läpi ja seurannut menoa Instagramissa, mutta silti kirja pääsi yllättämään. Raaka, riisuttu ja rehellinen lupaa kansikin, jossa päähenkilö katsoo kameraan ilman meikkiä.
Hanna Gullichsen on tahtonainen ja vahvistaa käsitykseni siitä, että aika monessa kainuusta ponnistaneessa on aimo annos x-factoria. Jotain tahdon, toiminnan ja taian yhdistelmää, joka alleviivaa, että sanakirja on todellakin ainoa paikka, jossa menestys tulee ennen työtä.
Kirja on elämänkertamainen sukellus siihen, kuinka Hannasta tuli kokki, millaista epävarmuutta hän on matkallaan kokenut ja toisaalta, millaista tukea hän on lähipiiriltään saanut. Kirja on omistettu kaikille, joiden usko on ollut koetuksella.
Luulen, että se on meille kaikille.
”Fiilis on lautasmallissani suurimmassa roolissa. Sillä täytetään ainakin puolet.”
Ruoka on elämässä aika isossa roolissa, sitä pitää saattaa pöytään noin viisi kertaa päivässä. Se luo pohjan hyvinvoinnille ja yhdistää ihmisiä. Hetki pöydän ääressä perheen kesken edes kerran päivässä on lähes pyhä, silloin punnitaan läsnöolon voima. Hyvä ruoka on tapa osoittaa rakkautta ja jokainen tietää, että isoäidin leipomasta pullasta ei vain kieltäydytä.
Hannan kirja ei lisännyt paineita keittiööni, vaikka tiedän, että minä ja keskinkertainen, mutta aivan liian laaja veitsivalikoimani emme ihan valmiita vielä kaikkiin resepteihin. Ei tarvitse olla velho keittiössä, että voi laittaa hyvää ruokaa ja nauttia matkasta.