Paljon puhutaan siitä, että lapsiperhe-elämä ei houkuttele uutta sukupolvea. Siitä, kuinka ihmiset uupuvat töissään ja arjessaan. Ja siitäkin, että elämä on helposti kiireistä ja suorittavaa puurtamista.
Ja kun kerron, että harrastavassa vuorotyöperheessämme turvaudutaan silloin tällöin valmisruokaan, saan yllättyä. Innostuneen vastaanoton lisäksi sain myös toisenlaista palautetta: valintani tuomittiin.
Tämän palautteen antoi ihminen, jolla ei ole omia lapsia ja on omien sanojensa mukaan keittiöalan ammattilainen. Hän tuomitsi valintani käyttää valmiita ruokia osana kiireisen arjen ravintoa. Myös muutaman samantyylisen kommentin sain blogiinkin: ”Jos ei ole arjessa aikaa tehdä ruokaa, niin joku on pielessä.”
Hämmentää.
Siis ihan oikeasti, on tosi ookoo mennä joskus sieltä, missä aita on matalin tai kiertää koko hiton aita.
Joskus halit ja sylit ovat tärkeämpiä kuin juuri keitetyt perunat. Välillä kiireessä priorisoidaan valmisruokaan, että koko perhe ehtii syödä yhdessä. Silloin tällöin kannattaa pyytää apua omaan arkeensa ihan vaikka vain siksi, että ehtii nähdä ystävää tai käydä lenkillä. Hyvä syy oikaista on myös se, että haluaa olla ihan rauhassa, ilman yhtään velvollisuutta.
Ei edes tarvitse olla kiireinen. On tosi ookoo olla välillä laiska, heikko tai väsynyt. Itse asiassa juuri silloin on täydellinen aika lämmittää valmisruoka.
Arjessa riittää jokaisella tasapainoilua. Jokaisella meistä on erilainen tie siihen pisteeseen, jossa nyt on. Voimavarat heittelevät, elämäntilanteet muuttuvat ja prioriteetit vaihtelevat. Haluan uskoa, että jokainen vanhempi tekee parhaansa. Uskon myös, että jokainen joskus oikaisee. Ja se on tosi hyvä juuri niin.
Jos toisen valinta on erilainen kuin oma, voi pohtia kaksi kertaa, tuomitseeko vai haluaako ymmärtää. Vai antaako ihan vain olla 🙂
Lempein terveisin, Kerttu