Pala rauhaa – vierailulla Vanha Pappila hetkessä

by Kerttu

Aloitan kertomukseni epäkrologisessa järjestyksessä alla olevasta hetkestä. Istuimme tänä aamuna aamiaisella Ähtärissä Vanha pappila Hetkessä.  Olen uunituoreen sämpylän ja kahvikupposen äärellä huoneessa, jonka tuvassa on saattanut joku nauttia aamupalaansa jo vuonna 1874. Taustalla soi rauhallinen pianomusiikki ja tila huokuu harmoniaa.

Kuuntelen, kun  yrittäjä ja emäntä Kaisa kertoo Hetken tarinaa pariskunnalle viereisessä pöydässä. Hän kertoo, kuinka työuupumus sai hänet painajaisiin, joissa ajoi autolla, mutta ei nähnyt eteensä.

Hänestä ei pitänyt tulla pappilan emäntää, eikä hän muista koskaan erityisesti haaveilleen omasta majatalosta. Kaisa kertoo, kuinka hän Ähtäristä kotoisin olevan miehensä Juhan kanssa päättää mennä katsomaan Vanhaa pappilaa, taloa jonka hän tietää huutavan armotonta remonttia. “Matkalla toivoin, että paikka olisi kamala.”

He astuivat ovesta sisään ja Kaisa tunsi rauhan vyöryvän päälleen.  Hänen olkapäänsä laskeutuivat senttejä ja kireys hävisi, ympärillä olevan talon henki ja tunnelma kutsuivat vahvasti. Kaisa tiesi, että muuta vaihtoehtoa ei enää ollut. Päätös syntyi ja myöhemmin hänestä tuli Vanhan pappilan omistaja.

Samassa kirkastui visio: tästä on tultava paikka, jossa kaikki saavat oman rauhallisen hetkensä. Paikka, jossa kuka vain saisi hengähdystauon ympärillä olevasta maailmasta.

Kaisan olemus on rauhallinen ja hymyilevä, innostus poreilee ja silmät säihkyvät, kun hän juttelee. Hörppään kahvia kupistani ja nappaan servetin, koska liikutuksen, onnen ja ties minkä vanhan pappilan taian kyyneleet pukkaavat silmönurkkaan. Katson naista viereisessä pöydässä, hän on myös kuunnellut keskustelua toisella korvalla ja hänkin pyyhkii kyyneleitä.

Se onni, rauha ja harmonia, joka huokui siitä hetkestä on vaikeaa pukea sanoiksi. Se oli ihmeellinen hetki.

Edellisenä iltana tulimme paikalle Ähtärin eläinpuistovierailun jälkeen. Emme juurikaan tienneet muuta, kun että elokuusta huhtikuuhun kestäneen remontin jälkeen ovet ovat avattu niin yövieraille kun kahvila-asiakkaille.

Majoituimme yläkertaan huoneeseen nimeltä Romanssi. Sen tunnusmerkkeinä on hurmaava kukkatapetti ja jyhkeä hirsiseinä. Sisustus on rauhallinen, eikä huoneessa ole televisiota. Ylimääräiset virikkeet ja ärsykkeet ovat karsittu pois.

Äiti, mulla ei ole mitään tekemistä, parahtaa nuorimmainen ala-aulassa Kaisan kuullen. Emännän ilmeesssä häivähtää huoli, sillä kaikesta näkee, että hän tekee kaikkensa vieraiden viihtymiseksi. Löytyy pelejä, piirrustustarvikeita ja onhan alakerran yhteisessä olohuoneessa iso tv Netflixeineen.

Ihanaa, nautitaan siitä, että meillä ei ole juuri nyt tekemistä, vastaan kuopukselle. Kävellään kylälle hakemaan pitsat ja syödään ne yhdessä Hetken ruokasalissa. Ollaan, jutellaan, käydään kävelyllä. Se riittää meille.

Ja siinä oli tarpeeksi ja enemmänkin.

Vanha pappila Hetki ei ole vielä valmis, mutta puitteet ovat jo nyt kunnossa. Kahdeksan hieman erilaista huonetta tarjoavat matkailijoille mahdollisuuden yöpymiseen, josta on suurten hotelliketjujen tunnelma kaukana.  Aulasta löytyy myös pieni sisustuspuoti, josta voi tehdä löytöjä.

Kotimaan matkoilla kannattaa pitää silmät auki ja antaa mahdollisuuksia näille hurmaaville yksityisille majoitusvaihtoehdoille. Vanha pappila Hetki sopisi myös itsekseen tai puolison kanssa pidettävään “retriittiviikonloppuun”, jossa tärkeintä on rauhoittuminen ja aika.

Sitä nimittäin tuntuu olevan näiden seinien sisällä vähän enemmän kuin ulkopuolella. Aikaa, jossa havisee historia, rauhoittuu pulssi, lepää sielu ja löytyy elämän perusasiat.

Kiitos tästä hetkestä, me vaikutuimme koko perhe.

Kaisa kertoi, että pappilan ensivierailun jälkeen autopainajaiset loppuivat. Eräänä yönä uni taas alkoi, mutta nyt hän pystyi siinä sanomaan miehelleen, ettei näe kunnolla ja nyt on pysähdyttävä.

Ja niin hän pysähtyi.

Saatat pitää myös

10 Kommentit

Irkku kesäkuu 27, 2019 - 7:54 am

😍😥❤️

Reply
Kerttu kesäkuu 29, 2019 - 5:07 am

Ihana paikka <3

Reply
Merja kesäkuu 27, 2019 - 12:44 pm

Onpa kaunis paikka. Makuuhuoneesta taidan varastaa hieman inspiraatiota omaan kotiin.

Reply
Kerttu kesäkuu 29, 2019 - 5:08 am

Moi Merja! Todellakin toimii myös sisustusinspiraationa <3

Reply
Laura kesäkuu 27, 2019 - 5:56 pm

Voisin lähteä Ähtäriin ihan vain tuon paikan takia. Ihana <3

Reply
Kerttu kesäkuu 27, 2019 - 7:06 pm

Luulen, että minunkin on vielä palattava tuonne joskus yksin 24 tunniksi latautumaan <3

Reply
Laura kesäkuu 29, 2019 - 12:55 pm

Ihana kertomus, sai täälläkin palan kurkkuun❤️ Ja vau mikä paikka täällä meillä Etelä-Pohjanmaalla, todellakin täytyy mennä vähintäänkin herkkuhetkelle. Mahtavaa kun tällaisista uskalluksen lopputuloksista saamma nauttia me muutkin 😍

Reply
Julia heinäkuu 1, 2019 - 2:13 pm

Ihana paikka, kaunista!

Reply
Kerttu heinäkuu 3, 2019 - 5:44 am

Tämä on todella kaunis ja tunnelmallinen paikka <3

Reply
Poletti heinäkuu 9, 2019 - 11:18 am

Kiitos tästä vinkistä! Tämän vinkin perusteella mekin yövymme Vanhassa Pappilassa Romanssi-huoneessa, kunhan ensin olemme käyneet moikkaamassa pandoja. Tuskin maltan odottaa, että pääsemme tuonne huilaamaan ja hengähtämään!

Reply

Jätä kommentti