Viiden tähden miniloma

Oma aika, parisuhdeaika ja perheaika. Kaikkia tarvitaan. Tämä elämänvaihe on se, kun kaksi ensiksi mainittua ovat todella kortilla. Oma aika on lähinnä töiden tekemistä ja liikuntaa, toki tärkeitä ja mieleisiä juttuja molemmat. Mutta sellaista omaa aikaa, jossa  vain on,  ei ole tällä hetkellä käytännössä ollenkaan. Omaa aikaa syntyy pienten lasten vanhemmille useimmiten niin, että toinen vanhempi hoitaa lapsia eli niin sanotulla ”läpsystä vaihto”-menetelmällä.

Yksivuotiaamme on vielä niin pieni ja vaativa, että tekemistä riittää siinä, että päivän aikana saa viisi kertaa ruokaa pöytään ja pois. Näissä väleissä kun ulkoillaan, pestään pyykkiä, viedään esikoista harrastuksiin ja siivotaan vähän akuuteimpia sotkuja, eikä paljon muuta ehdikään. Kotona ollaan, mutta mistään ”projektista” on turha haaveilla, turhauttava tilanne tekevälle luonteelle.

Parisuhdeaikaa syntyy niiin, että joku ulkopuolinen tulee ja hoitaa lapsia. Meillä isovanhemmat ovat arjessa ihanasti apuna, useimmiten silloin kun työasiat niin vaativat. Mutta että lähtisimme kahdelleen ihan muuten vain ulos? Kynnys nousee aika paljon korkeammalle. Vaikka toisaalta juuri näissä ruuhkaisissa vuosissa pitäisi pitää huolta siitä, että yhdessä ollaan muutakin kun lastenkasvatus- ja kodinhuoltotiimi.

Siitä se ajatus sitten lähti. Tarvitaan pysähtymistä arjesta, pysähtymistä toisen äärelle. Hetkiä, kun kukaan ei vaadi mitään, hetkiä jolloin saa puhua aloittamansa lauseen loppuun. Aikaa, jolloin ollaan yhdessä juuri niin kuin yhdessä oltiin, ennen kuin perheessä oli yhtään lasta. Sinä ja minä, me. Ettei tarvitse sitten viisikymppisenä miettiä, että olikos meillä jotain muutakin yhteistä kun nuo lapset.

Kun yhdistetään hemmottelu ja Helsinki, ensimmäinen mielleyhtymäni on Kämp*. Jyhkeä hotelli keskella kauneinta pääkaupunkiamme, jotenkin  mystinen ja mielenkiintoinen. Muistan usein Helsingin matkoillani katselleeni ikkunoista sisään kiinnostuneena. Liehuvat liput, ovien edessä odottava luksusauto ja viimeistellyt istutukset, ehkäpä sisällä on joku maailmantähti tai huippupoliitikko.

Kämp on Suomen ensimmäinen viiden tähden hotelli ja sen juuret juontavat vuoteen 1887. Se ei ole vain majoituspaikka, vaan pala Suomen historiaa, joka on nyt myös koottu kirjaksi. Historiikin kirjoittanut historiantutkija, professori Laura Kolbe muistuttaa, että Kämpiä voi tarkastella rakennustaiteen, sosiaalihistorian, ravintola- ja musiikkiviihteen, julkkiskulttuurin, ruoka- ja juomakulttuurin sekä yleisen tapakulttuurin näkökulmasta.

Uuvahtanut perheenäiti voi tarkastella Kämpiä palana jotain erilaista ja mieleenpainuvaa. Millaista onkaan astella samoja käytäviä, kun Madonna tai Suomessa vierailleet kuninkaalliset? Millaista on rikkomaton rauha tai huippuunsa hiottu palvelu? Mistä asioista syntyy viiden tähden luksus?

Niin, luksus. Sana herättää paljon mielikuvia ja tunteita. Ikävästi ajateltuna luksus on ökyilyä ja asioiden laittamista isolleen, näyttämistä ja näyttäytymistä. Vaikka toki Kämp voisi edustaa tätäkin maailmaa, mutta minusta myös mahdollisuutta elämykseen. Yö Kämpissä on viimeistelty kokemus, jossa yhdistyvät erinomainen asiakaspalvelu, asioiden sujuvuus ja viimeistely sekä estetiikka, johon sekoittuu viehättävällä tavalla menneiden aikojen glamouria ja tämän päivän oivalluksia.

Vaikka oma sisustusmakuni on moderni ja skandinaavinen, nautin Kämpin tyylistä alusta loppuun saakka. Sisustus heijastelee sen alkuperäistä loistoa tähän päivään muokattuna. Ihastun aina, kun valittu linja kantaa eteismatosta ovenkahvoihin ja astioista aulaan. Elegantti kokonaisuus  on hienoudestaan huolimatta lämminhenkinen ja mukava. Samaa voi sanoa koko hotellin tunnelmasta, joka ei ole kiinni asiakkaan statuksesta. Ei siis tarvitse olla tähti, vaan henkilökunnan ystävällisyys ja vieraanvaraisuus saavat tavallisen tallaajankin tuntemaan olonsa kotoisaksi.

Tiedättelö mikä oli luksusta? Kun rauhallisen kahdenkeskisen illallisen päätteeksi kävelimme valoisassa kesäyössä läpi Esplanadin puiston, eivätkä mielessä olleet murut keittiönpöydän alla, viikkaamattomat pyykit tai ne projektit, joita en ole edes voinut aloittaa. Askel oli kevyt ja mieli juuri siinä hetkessä. Tuhkimon lailla palasin hotelliin mielessäni elämän ehdoton luksusasia, pitkät yöunet. Aamulla herään täydellisestä hiljaisuudesta (ei rasahdustakaan koko yönä) ja täydellisestä hämäryydestä (toimivat pimennysverhot) klo 10.10 mieheni sanoihin; ”herää jo, aamiainen loppuu puolelta!”. Ei ole koskaan ollut niin ihanaa nukkua pommiin.

Ehdimme aamiaiselle, eikä kukaan antanut mattimyöhäisille pahaa silmää, vaan hyvää kahvia. Loma tuntui aivan liian lyhyeltä, mutta toisaalta juuri sopivalta. Anna tulla arki, meidän tiimimme on taas valmis ottamaan sinut vastaan!

Ps. Jos olet kokenut Kämpin tunnelman, niin jaa muistosi  Facebookissa tai Instagramissa tunnistella #hotelkamp_helsinki. Voit voittaa ylellisen yöpymisen kahdelle Premium-luokan huoneessa sisältäen aamiaisen. *Me saimme testata blogin kautta Kämpin tunnelmaa ja suosittelen sitä lämpimästi!