Uusia kulmia

by Kerttu
Kuinka helposti sitä juurtuukaan omiin tottumuksiin? Laittaa niitä samoja ruokia (kiitokset muuten edellisen postauksen mahtavista resepteistä, ensi viikolla meillä syödään uusia makuja!). Sitä menee jumppatunnilla samaan kohtaan seisomaan ja valitsee saman mukin kaapista. Töissä huomaa lipsauttavansa ”näin meillä on aina tehty”, vaikka on omasta mielestään uudistuskykyinen ihminen. 

Entäpäs ne oman kodin kulmat ja nurkat? Valokuviin rajautuvat helposti samat kohteet ja kuvakulmat ovat ne tutut ja turvalliset. Kamera asettuu sellaiseeen kohtaan, jossa valo on suotuisin ja näkymä mieluisin. 

Välillä sitä pitäisi ihan tahallaan pitää ”väärinpäin”-päiviä, jossa ravistelelee omia luutuneita tapojaan ja käsityksiään. Koulutuksessa takarivin sijaan hakeutuisikin eturiviin ja pukisi housujen sijaan hameen. Ponkkarityttö jättäisi hiukset auki villeille kiharoille ja polkaisisi auton sijaan pyörällä töihin. Kaupasta ei saisi ostaa yhtään tuttua asiaa ja kirjastossa suuntaisi koskemattomille hyllyille. Haastaisi itseään katsomaan televisiosta jotain ihan outoa ja lempiradiokanavan sijaan valitsisikin jotain ihan muuta. 

Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Voisi tuntua oudolta ja epämukavalta, se on totta. Usein kuitenkin uuden oppimiseen pitää poistua mukavuusalueelta. Ehkäpä voisi löytää uusia makuja ja kokemuksia, saada uudenlaisia suosikkeja arkeen. Nähdä jotain sellaista, johon ei tutulla reitillä koskaan törmää. Rutiinit ovat tarpeellisia, ne sujuvoittavat arkea ja luovat turvallisuutta. Mutta varman päälle pelatessaan pääsee hyvin harvoin yllättymään. 

Kyllä se kulman muuttaminen kannattaa. Kuvasin hampaat irvessä vastavaloon ja ihmettelin heijastavia pintoja. Ärsyynnyin typeristä rajauksista ja omista fakkiutuneista tavoistani. Ei syntynyt mestariteoksia, mutta uusia ajatuksia senkin edestä.  

Virkistävää iltaa!
Ps. Hei, teitä on muutamaa vaille 900 Facebookissa! Milloinhan saadaan pyöreä luku täyteen? 

Saatat pitää myös

0 Kommentti

lanttuleikkuri 14 marraskuun, 2013 - 7:32 pm

se mikä ei tapa, se vahvistaa , sanoi jotkut viisaammat. Välillä on hyvä poistua oman mukavuusalueen ulkopuolelle, voi vaikka oppia jotain itsestään ja muista.

Mä ainakin tykkään susta 100 x, joten voin kuitata noi 100 puuttuvaa fb.n jäsentä.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 14 marraskuun, 2013 - 11:07 pm

Oi kiitoksia Lanttuleikkuri! Tarkoitin pyöreillä tuota 900, en vielä edes unelmoi tonnista 🙂

Reply
Saija /Tasapainoa tavoitellen 14 marraskuun, 2013 - 7:53 pm

Hyvältä näyttää näistäkin suunnista ja kiva nähdä teidän näkymä ulos. Meille on olohuoneeseen tulossa myös pariovet ja täällä mietin kovasti, että minkälaiset. En oikein ole ollut vitriiniovien ystävä, mutta kivasti ne avartavat tilaa ovien ollessa kiinni.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 14 marraskuun, 2013 - 11:12 pm

Kiitos Saija! Minä halusin tuollaiset mahdollisimman yksinkertaiset ovet, ei mitään krumeluureja. Yleensä ovet ovat auki 🙂

Reply
Syhi / Syhinä-blogi 14 marraskuun, 2013 - 8:18 pm

Olen myös kuullut että ihmisen luovin päivä on silloin, kun heti aamusta rikkoo rutiinit. Meneekin aamupalalle lähihuoltsikalle ja kurvaa muutaman mutkan kautta töihin 🙂 Postauksesi alussa olin ihan varma että saadaan kuva sohvalta pois päin, mutta ei ihan. Hyviä näkymiä näissäkin kuvissa, olet taitava valokuuvaja!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 14 marraskuun, 2013 - 11:14 pm

Keittiö ei tainnut olla kuvauskunnossa 😀 Mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa!

Reply
Liina / VillaILONA 14 marraskuun, 2013 - 9:51 pm

Onpa kiva saada uusia kuvakulmia. Ja voi että, tuo Eames vaan täydentää teidän olohuonetta ihan älyttömän hyvin!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 14 marraskuun, 2013 - 11:14 pm

Kiitos Liina! Eames on meillä kuin kotonaan 🙂

Reply
Cherry 14 marraskuun, 2013 - 10:00 pm

Kiva teksti! Hienoja kuvakulmia, ja kappas vain, silmäni osuivat myös hienoihin verhoihin! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 14 marraskuun, 2013 - 11:15 pm

Kiitos Cherry! Olen ollut tyytyväinen Marimekon verhoihin 🙂

Reply
Jonna 14 marraskuun, 2013 - 10:14 pm

Onpas tosi kiva saada nähdä kuvia uusista kuvakulmista 🙂 Kauniin näköistä teillä.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 14 marraskuun, 2013 - 11:15 pm

Suurkiitos Jonna!

Reply
piipadoo 14 marraskuun, 2013 - 10:27 pm

Kivalta näyttää tästä uudestakin kuvakulmasta! 🙂 Ja hei, lauantaina ihan uusia livekuvakulmia, jännää! 😉

-piia

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 14 marraskuun, 2013 - 11:16 pm

No todellakin saadaan 🙂 Kivaa nähdä pian!

Reply
Anonymous 14 marraskuun, 2013 - 10:54 pm

Kivoja uusia kuvakulmia tosiaan! Meillekin tulossa pariovet,ja samanlaisia ollaan ajateltu. Mietin vain et riiteleekö tuollainen moderni lasiovi valkoisen paneeli/lautaseinän kanssa,joka tulee oviseinälle..?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 14 marraskuun, 2013 - 11:17 pm

Kiitoksia! En usko, että näin yksinkertainen ovi riitelee minkään kanssa. Näin ainakin äkkiseltään ajattelisin 🙂

Reply
Erja / Ihmeidentekijät 14 marraskuun, 2013 - 11:29 pm

Selkeää ja yksinkertaisen tyylikästä. Sinulla on kaunis olohuone 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 15 marraskuun, 2013 - 3:08 pm

Suuri kiitos Erja!

Reply
Anonymous 14 marraskuun, 2013 - 11:36 pm

Hauska nähdä kuvia eri suunnasta olohuonetta, jopa vastavalon kuvat ovat onnistuneet hyvin 🙂

Olin itse juuri eräässä koulutuksessa, jossa kouluttaja suositteli kokeilemaan kerran viikossa töissä ”nurin kurin” -päivää. Työskentelen siis päivähoidossa ja asioiden käänteisesti tekeminen saattaa kuulemma nostaa esiin yllättäviä piirteitä lapsista ja varmasti myös meistä aikuisistakin. Luulenpa, että tällaisen päivän jälkeen palaa mielellään takaisin tuttuihin rutiineihin, mutta villeistä kokeiluistahan voi syntyä myös uusia loistavia ideoita! Sisustuksen suhteen tekisi ainakin minulle varmasti hyvää heittäytyä toisinaan vähän rohkeammaksi 🙂

heini

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 15 marraskuun, 2013 - 3:09 pm

Vastavaloon kuvaamista pitää vielä opetella, mutta uskalsin kuitenkin kokeilla jotain uutta 🙂 Välillä pitäisi olla ihan villi ja unohtaa kaikki vanhat kaavat 🙂

Reply
katja 15 marraskuun, 2013 - 10:43 am

Minä tykkään enemmän ja enemmän jokaisen uuden kuvakulman myötä teidän kodista. Kaunista!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 15 marraskuun, 2013 - 3:09 pm

Kauniisti sanottu, kiitos Katja!

Reply
Anonymous 15 marraskuun, 2013 - 11:18 am

Moi kaikille!
Onko ideoita, kun pitäisi rakentaa olohuoneeseen pieni ylimääräinen huone johon mahtuisi sänky ja pieni tietokonepöytä. Miten sen saisi parhaiten toteutettua ettei näyttäisi laatikolta

ansku

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 15 marraskuun, 2013 - 3:10 pm

Heippa Ansku! Kuvauksesi on nyt niin suppea, että on aika vaikeaa antaa mitään vinkkiä 🙂 Ehkä jokin sermi tai kevyt väliseinä voisi toimia?

Reply
Joanna 15 marraskuun, 2013 - 12:03 pm

Hyvin kirjoitettu Kerttu! Heitin sulle kaamoshaasteen, käy kurkkamassa!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 15 marraskuun, 2013 - 3:10 pm

Kiitoksia haasteesta Joanna!

Reply
Onnen Omenia 15 marraskuun, 2013 - 10:11 pm

Joko uudelle taljalle ja tähdelle on löytynyt paikka? 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 15 marraskuun, 2013 - 11:41 pm

Heh! No olisit tullut moikkaamaan 🙂

Reply
Onnen Omenia 16 marraskuun, 2013 - 9:39 am

Meinasin kyllä, mutta jänistin 😀 Eikä ollut kyllä tarkoitus urkkia ostoksiasi, mutta se tähti oli niin iso, että sitä ei voinut olla huomaamatta 🙂

Reply

Jätä kommentti