Sunnuntai ja lapsi nukkuu päiväunia. Aika tuntuu hidastuneen. Sytytän kynttilät, laitan kahvin tippumaan ja istun hetkiseksi alas. Astelen terassille, jonka lasit höyristyvät sisältä tulevan lämpimän ilman ansiosta. Koristearonia-aita on pudottanut lehtensä ja näyttää alastomalta. Tänä kesänä piha oli jo ihanasti pensasaidan suojassa.
Syksy ja sunnuntai, yhdessä ihania, mutta miksi näihin hetkiin liittyy ripaus haikeutta; yhden ajanjakson päättymisen tunnelmaa. Sosiaalisessa mediassa törmää ensilumikuviin ja tekee mieli huutaa, että ei nyt sentään vielä! Juuri olen päästänyt kesästä irti, nytkö pitäisi jo syksystäkin?
Ajatukset pörräävät, en meinannut saada eilen untakaan. Kaikki on ihan hyvin, mutta tähän vuodenaikaan minuun iskee helposti levottomuus. Mietin kaikkia niitä asioita, joita olisin voinut tehdä. Juoksemattomia lenkkejä, lukemattomia kirjoja ja keskusteluita, joita ei ehditä koskaan käymään. Ikävöin lapsuudenystäviä ja harmittelen perjantaisia juhlia, jotka jäivät välistä. Tekemättömiä töitä miettisin vasta huomenna.
Paperinen, perinteinen, painomusteelta tuoksuva Helsingin Sanomat tuntuu vähän juhlalliselta. Ajassa, jossa kirjat jäävät liian usein lukematta pidän kiinni tiukasti sanomalehdistä. Selaan uutisia ja uppoudun syväluotaaviin reportaaseihin, näitä rakastan Hesarissa!
Nostan hattua Paula Vesalaa #metoo – kampanjan hengessä puolustavalle Tuntematon sotilas-työryhmälle ja mietin, että tästäkin olisi voinut jotain sanoa. Ehkä olen liian syvällä väljähtyneeksi syytetyssä blogiskenessä, jossa asu- ja kotikuvat tarjoavat kepeää kertakäyttöviihdettä, mutta jättävät tunteettomaksi. Molemmat ovat olleet tämän viikon puhuttavia aiheita somessa.
Upea juttu, että Vesalan roolityö ja näyttelijänsuoritus saa ansaitsemaansa kunniaa. Kaija Koo sanoi perjantaisessa Vain elämää-jaksossa, miten tähtiartisteista jokainen haluaa kuulla se, että olet tosi hyvä! Siis kansan ihailemat, laajaa suosiota ja fanitusta osakseen saavat ihmisetkin janoavat kannustusta ja tunnustusta ihan niin kuin me kaikki muutkin. Voi kun muistaisi useammin kehua ja kiittää!
Tälläkin viikolla useampi bloggaaja on ilahduttanut minua omalla tyylillään; Muoti mielessä-blogin Anne toteutti unelmansa ja hyppäsi täysipäiväiseksi bloggaajaksi. Oblik-blogin Jutta suunnitteli minulle käyntikortit ja kirjoitti hyvän postauksen siitä, miksi muiden koteja pitää arvostella somessa niin kriittisesti. Melinan kanssa meillä 0li hauska syyslomareissu ja Tiiu ihastuttaa visuaalisella tyylillään ja rehellisyydellään, sillä esteetikolla saattaa mennä kauneus käytännöllisyyden ohi. Maru puolusti lasten oikeutta osallistua kodin sisustamiseen ja Suvin kanssa maku menee taas ihan yksiin, sillä haaveilin samoissa verhoista kun hän. Sanna otti napakasti kantaa designkopioita vastaan.
Inspiroivaa ja viihdyttävää, eikä yhtään väljähtynyttä!
Kahvi höyryää ja kääriydyn tiukemmin unelmanpehmeään Balmuirin kidmohair-vilttiin, jonka sain kiitoksena podcastista. Terassilämmitin tekee parhaansa pitääkseen tilaa lämpimänä ja tiedän, että nämä olivat viimeiset terassikahvit. Yhden aikakauden loppu, ajattelen dramaattisesti. Mutta samalla uuden alku.
Uudesta viikosta tulee juuri niin inspiroiva, kun itse tekee!
6 Kommentit
Aivan ihana postaus ja todella hyvin kiteytetty kuluneen viikon tunnelmat! <3
Mitä tulee blogien väitettyyn väljähtymiseen, niin itsekin koen vähän surua siitä, että kommentointi ja vuoropuhelu on laantunut blogien alkuvuosista. Mutta en jaksaisi lukea blogeista aina vain painavaa sanottavaa – tarvitaan myös sitä kevyttä höttöä, jonka parissa rentoutua. Siinä ei ole minusta mitään vähäteltävää. 🙂
Kiitos Suvi <3 Samaa mieltä olen, olisi ihana palata tässä asiassa ajassa taaksepäin 🙂 Toki se on itsestä kiinni, miten uskaltaa keskustelua herättää. Sisustusblogeihin sopii myös tunnelmointi ja kevyemmät aiheet, itsekin tykkään levähtää kauniiden kuvien ja kirjoitusten ääressä.
Kiitos Kerttu linkityksestä <3
Voi miten erilaiselta kaikki tuntuu, suosittelen ehdottomasti uskomaan itseensä ja kokeilemaan uusia asioita. En ole vielä edes päässyt alkuun ja olen ihan eri ihminen. Eikä minun aikaisemmassakaan työssä ollut mitään huonoa. Maailman parhaat työkaverit ja työ. Mutta joskus on ajateltava vain itseään – samalla jaksaa sitten ajatella enemmän myös läheisiään.
Kuuntelit sydäntä ja niin se pitää tehdäkin! Ja aina voi peruuttaa, jos uusi tie ei tunnukaan hyvältä. Olen varma, että pääset nyt toteuttamaan monta unelmaa <3
Hei!
Tunteet ryöpsähtävät usein, kun kuulee kritiikkiä, niin myös täällä lukijalla, koska minusta on ikävää, että Blogeja yhtäkkiä väitetään väljähtyneeksi tai kuvia kertakäyttöisiksi. Kuvien tarkoitus on luoda inspiraatioita ja tuoda hyvää mieltä lukijoilleen ja teidän useiden Bloggaajien, voisin sanoa myöskin ylläolevien kommentoijien Suvin ja Annen ja Kertun Blogit ovat juuri sellaisia. Katselen mielelläni kauniita kuvia ja luen tekstejänne ja niistä tulen hyvälle mielelle. Kaikkea tunnelmia en voi kotiini luoda, mutta ei se ole tarkoituskaan. Harmi, jos kaipaisitte enemmän lukijoiden kommentteja, näin omalta kohdaltani voin sanoa, että joskus jopa tärkeät ns. siivuutettavissa olevat työt kotona tai opiskelujen parissa saattaa olla vaarassa, kun uppoudun Blogien äärelle
: ) (päätoiminen työ hoidetaan kuitenkin ensin), mikäli vielä kommentoisin, niin voisin saada jo kotoväeltä ihmettelyjä, että äiti ei enää muuta teekään, heh! Haluaisin kuitenkin, että kommentissani olisi jokin idea.
Toivon teille kaikille ihania hetkiä ja tsemppiä Bloggaamiseen! Sen verran vielä, että ideoita Blogeista voi ammentaa myös päätyöhön, kuka milläkin saralla työskentelee, minä olen saanut niitä kaupan alalla toimiessani!
Hyvää syksyä!
Hei Carita ja kiitos ihanasta kommentista! Kommentoinnin ei itse asiassa ole välttämättä vähentynyt, mutta vuorovaikutus on hajaantunut useampiin kanaviin. Eikä todellakaan tarvitse lukijanana potea huonoa omatuntoa! Paras fiilis tulee siitä, kun samat tyypit palaavat uudelleen ja uudelleen lukemaan postauksia. Sitten kun siltä tuntuu tai on sanottavaa, jättää kommentin. Se ilahduttaa aina <3
Ihanaa syksyä sinullekin!