Pehmeitä poimintoja – tätä odotan aatolta

by Kerttu

Kaupallinen yhteistyö: Ellos 

Loma oli aivan ihana, mutta niin kuin tavallista, kotiinpaluu erityisen mukavaa. Lapset avasivat innolla useamman luukun joulukalentereistaan ja aloimme suunnitella seuraavien jouluvalmistelujen askeleita. Mutta millaisia perinteitä meillä kuuluu joulun aikaan?

Pöytäliina Bodil 

Jouluaatto alkaa riisupuurolla. Kerron teille salaisuuden; meillä manteleita riittää kaikille lapsille! Kertokaahan, miksi puuroa muuten välttelevät lapset rakastavat joulupuuroa?

Lautasliinat Bodil 

Uskon, että tunnelmalla on suuri merkitys siihen, miltä ruoka maistuu. Kaunis kattaus on puoli ruokaa ja koko perhe arvostaa ruuan nättiä esille laittamista.  Pöytäliinalla ja kankaisilla lautasliinoilla saa juhlavuutta ja pellavaiset liinat toimivat kauniisti myös ilman silittämistä.


Pyyhkeet Frida

Rakastan myös joulusaunan tunnelmaa. Miten niin arkinen ja tavallinen asia tuntuukin jouluna erityiseltä? Joulusaunaa ennen on parasta  käydä ulkoilemassa, ehkä haustausmaalla tai pulkkamäessä. Kaapista kaivetaan esille pehmeimmät ja ylellisimmät pyyhkeet ja kauneimmat laudeliinat. Joulusaunaan kuuluu jokaisen itse valitsema saunajuoma, joka nautitaan kiireettömästi jäähyllä mukavaan kylpytakkiin kääriytyneenä.


Kylpytakki Elin

Joulupukki vierailee meillä jo iltapäivällä. Näin saamme lapsilta jännityksen purettua ja loppuilta meneekin rennoissa merkeissä. Päivänvalon kaikottua sytytetään kynttilät ja ja jouluvalot tuomaan tunnelmaa iltaan.

Koristerengas Ella, jossa led-valoköynnös

Kynttilänjalka Estelle

Jouluruuan jälkeen luvassa on mukavaa ja leppoisaa yhdessä oloa. Minulla ei ole kummempia lahjatoiveita, mutta lämpimät sukat ja uusi kirja tulisivat takuuvarmasti käyttöön jo jouluaattoiltana.

Edgar seinävalaisin 

Vaikka loma katkaisi hieman hyggeilyä, on ollut helppoa sujahtaa joulun odotuksen tunnelmaan. “It’s the most wonderful time of the year” lauletaan joululaulussakin ja se on hyvä pitää mielessä, että joulu tulee vähemmälläkin hössötyksellä ♥


ALEKOODI! Postauksen tuotteet sopivat sekä omaan joulukotiin, että lahjaksi. Saat koodilla 403462 alennusta 30 % kalleimmasta normaalihintaisesta ostoksesta, koodi toimii myös brändituotteisiin ja huonekaluihin! Koodi on voimassa 31.12.2019 saakka.

Saatat pitää myös

Jätä kommentti