Viime aikoina olen pohtinut paljon unelmakoteja ja kotiunelmia. Onko tässä sellainen talo, jossa haluamme asua vuosikausia? Olemme tämän itse rakentaneet ja suunnitelleet, eikö sen pitäisi olla juuri täydellinen? Taidan olla krooninen unelmoija, joka jaksaa pyöritellä vaihtoehtoja kuin harrastuksekseen. Onneksi vastapainona on kuitenkin vankka realismi sekä myös kyky kiintyä seiniin. Tämä talo on niin rakas, että tuntuisi kamalalta muuttaa pois, vaikka uusi koti olisi ihana ja jollain tavalla parempi.
Pian olemme asuneet tässä neljä vuotta. Pihassa alkaa olla suuret linjat valmiina ja alueella on loppunut raksa-aikojen rasittava rekkaralli. Kotikaupat ovat aina vahvasti tunteisiin meneviä, oli muuton syy mikä vain. Sitten toisaalta ajattelen, että meillä on vain yksi elämä. Pitäisi uskaltaa elää unelmien mukaan, tehdä ratkaisuja ja tarttua mahdollisuuksiin. Niinhän sitä sanotaan, että yleisemmin katuu tekemättömiä kuin tehtyjä asioita.
Oma maku on aika tiukka ja harjaantunut. Rakentamalla saisi varmasti omanlaisen kodin, ehkä sen puuttuvan yhden lisähuoneen ja muutamia muita toiveita. Valinnat saisi tehdä alusta pitäen ja tehdä viimeistä yksityiskohtaa myöten juuri omannäköistä jälkeä. Näen jo sieluni silmin keittiön valinnat, tiedän millainen lattia olisi passeli ja miltä kylpyhuone näyttäisi. Unelmointi on niin kevyttä ja helppoa, mutta samaa ei voi sanoa varsinaisesta rakennusprosessista. Ensin pitäisi löytää kriteereihin menevä tontti mielellään läheltä nykyistä kotia, jossa viihdytään. Sitten kilpailutukset, pankkineuvottelut ja tuhannet pienet ja suuret valinnat.
Entä jos täydellinen talo tupsahtaisikin myyntiin valmiina? Lähes kaikki olisi kohdallaan, vaikka kompromisseitta sitä ei siltikään selviäisi. Oma myyntiin ja kohti unelmaa? Entä jos oma ei menisikään kaupaksi? Tai menisi ja sitten se unelmatalo myytäisiinkin jollekin toiselle ja itse jäät ihmettelemään. Niin monta kysymystä ja riskipaikkaa, joita ei välttämättä ole valmis ottamaan. Sillä pelissä on paljon enemmän kuin talo, kyseessä on koti.
Mietin, miksi ihmisen mieli vaeltaa ja haluaa jotain uutta, vaikka kaikki on hyvin? Onko se levottomuutta vai vain kykyä unelmoida? Onko siellä muita kroonisia kotiunelmoijia?
Koleana kevätaamuna on hyvä laittaa takkaan tuli, pistää perheen pienin torkuille ja vetää henkeä. Mikä tässä on kiire valmiissa maailmassa?
19 Kommentit
Täysin samanlaisia ajatuksia täälläkin pyöritellään. Se on kykyä unelmoida. ?
Vierivä kivi ei sammaloidu, niinhän sitä sanotaan 🙂
Minä unelmoin siitä, että voisimme asua nykyisessä kodissamme mahdollisimman pitkään – vähintään siihen asti, että lapset muuttavat pois kotoa.
Olemme itse suunnitelleet talon yhdessä arkkitehdin kanssa, ja olisihan siinä joitakin kohtia, joita nyt osaisi tehdä toisin. Mutta rakastan väljyyttä, hyviä säilytystiloja, korkeaa huonekorkeutta ja huonejakoa eli perusasiat ovat todellakin kunnossa. Lisäksi siitä on tullut perheeni koti nyt reilun 5,5 vuoden aikana.
Sisustuksen muuttamisesta sen sijaan haaveilen kyllä. Unelmoin pääseväni eroon kaikista olohuoneen kalusteista ja sisustavani olohuoneen ihan toisella tavalla. Ruokapöytä ja -tuolit ovat toinen ikuisuusprojekti, mutta kaikki aikanaan ja pikkuhiljaa. Kaikkea ei voi saada eikä kannatakaan saada aina heti. Onneksi unelmointi ja haaveilu on ilmaista eikä se ole keneltäkään pois.
Sisustus elää varmasti elämänvaiheiden, vuodenaikojen ja trendien myötä läpi elämän. Mutta ymmärrän hyvin, mitä ajattelet! Itse suunniteltuun taloon syntyy tunneside ja onhan koti aina koti <3
Mutta ilman unelmia, ei saavuta mitään. 🙂 pitää osata unelmoida, että voi jatkaa elämässään ja nauttia asioista, joista pitää. Kaikkia unelmia ei aina tarvitse saavuttaa ja on hyvä miettiä unelmiaan hetken.
Olen sitä mieltä, että nykymaailma aiheuttaa hieman sitä ”tyytymättömyyden” tunnetta omaan kotiin, sisustusvalintoihin jne. Kaikki on niin herkästi saatavilla ja nähtävillä, niin helposti tulee vertailtua omaa toiseen. Tietenkin on aina tilalliset syyt, kuten teillä se huoneen puuttuminen. Toisaalta olen sitä mieltä, että ihmismieli on hieman vierivä kivi -tyyppinen ratkaisu. Vaikka rakentaisitte uuden, sen täydellisen, parin vuoden päästä huomaisit jotain uutta ja sisustusratkaisuihin haluaisit jotain toisenlaista. Sisustus kerrostuu vuosien saatossa ja se muokkaantuu, vaikka olisikin kuinka harjaantunut.
Olet täysin oikeassa Heli! Aina sitä keksii uusia projekteja, haaveita ja tavoitteita, toisaalta se on minulle merkki siitä että on elossa 🙂
Ainainen unelmoija ja omien, nykyisten nurkkien veivaaja. Laskeskelin, että asuttu on taloa 20 vuotta ja erilaisia seinäpintoja (maalattuja tai tapetoituja ) on kertynyt yhteensä parikymmentä. Eli joka huoneessa on useampi tyyli nähty vuosien saatossa. Verhoja, ilman verhoja, ruokapöydän tuoleillakin on ollut neljät eri huput. Mutta kun itse tekee ja tykkää tehdä niin mikäs siinä ?.
Ihana vaan, että saa tehdä omaan rakkaaseen kotiin muutoksia. Unelmat vaan pitävät mielen virkeänä, kaikkia ei tarvitse toteuttaa, mutta joitakin kyllä 🙂
Siis ihanko totta? Että rakkaudella tehty talo ei täytä niitä unelmia mitä 3 v sitten oli? Nyt meni kyllä kahvit väärään kurkkuun,sorry. Nuorten talonrakennus-villitys-buumissa ei ole mitään loppua. Ihmettelen miten taloja nousee kuin sieniä sateella ja omistajat ovat himpun verran yli 30 ja sit myyntiin ja taas uutta rakentamaan. Muistan 90-luvulla kun korot olivat 14%, eipä naurattanut. Ketkäs silloin rakensi, juu rikkaat johtajat. Talossa on maksamista ja pitäisi myös elää, nauttia, matkustella, saatika sitten kun lapset kasvavat ja vaativat entistä enemmän. Katso tulevaisuuten ja jäitä hattuun nyt Kerttu. =) Teillä on IHANA koti =)
Tämä olikin enemmän yleistä pohdintaa unelmista. Talomme on suunniteltu noin 6-7 vuotta sitten, jolloin meillä oli vain yksi lapsi ja työni oli myös hyvin erilaista. Nyt kun perhekoko on kasvanut ja toimin myös yrittäjänä, huomaan että kaipaisin työhuonetta tai omaa tilaa sille. Myös siskoni on muuttanut Norjaan ja saa nyt ensimmäisen lapsensa, olisi ihanaa jos hän perheineen voisi olla meillä pidempiäkin aikoja lomilla ja siksi haaveilen myös vierashuoneesta. Työ- ja vierashuone voivat olla toki sama tila. Mutta tässä siis muutama syy, miksi unelmat myös muuttuvat matkan varrella. Koti on toki ihana ja täällä on hyvä olla, mutta haaveilla saa ja niistä voi myös puhua 🙂
Mäkin olen unelmoija. Unelmointi on mielestäni iso osa elämää 🙂 Meillä on kiva koti, mutta silti vilkaisen Etuoven päivittäin ja piirtelen pohjia ja mietin seinien värejä. Eikä sen tarvitse tarkoittaa mitään. Haaveetkin muuttuvat. 10 vuotta sitten haaveilin hirsitalosta maaseudulla, nykyään lähinnä keskusta-asunnosta jugendtalossa 🙂
Etuovi on kyllä koukuttava paikka! Unelmat pitävät ihmiset elossa ja mielen virkeänä <3 Minäkin mietin jo aikaa, kun lapset joskus muuttavat omilleen. Kattohuoneisto kerrostalosta järvinäköalalla kuuloistaisi omalta jutulta 😉
Unelmoija täälläkin. ? Jokusen vuoden olen haaveillut rakentamisesta, mutta pk-seudun tontit ovat niin kalliita, että sitä on lykätty tulevaisuuteen. Edellinen kerrostaloasuntomme oli vain pari vuotta vanha. Sormet syyhysivät remontoimaan jotain, vaikka mihinkään ei ollut tarvetta. Nyt muutimme yllättäen -80-luvulla rakennettuun pt:n, jota on tarkoitus remontoida melkein kokonaan hiljalleen. Ja ai, että minä nautin!! Ajatus alunperin oli remontoida tämä ja jatkaa sitten omakotitaloon, joko valmiseen tai rakentaa uusi, mutta luulenpa, että remontointi on se meidän juttu. Minä tykkään suunnitella ja mies tehdä. Hiljalleen huone kerrallaan. Rakentamisessa ehkä tehtäisiin taas liian nopealla aikataululla ja kun kaikki olisi valmista, haluaisin varmasti taas uuden projektin. Mutta saas nähdä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Remontoinnissa on se hyvä puoli, että pääsee pikkuhiljaa tekemään muodonmuutosta omannäköiseksi. Varsinkin jos varasa pysyy kädessä, niin varmasti saa suurta iloa katsellessa kodin edistymistä. Jatketaan siis unelmoitia!
Mä selaan päivittäin meidän kaupungin myytävät asunnot, tiedän kaupungilla liikkuessa tarkalleen ne kivoimmat talot joista on kämppä myynnissä ja suunnittelen päässäni remontteja ihaniin, vanhojen talojen asuntoihin… Vaikka nykyinen koti on hyvällä paikalla, oivallinen pohjaratkaisultaan, pinnat on meidän makuun ja asumisoikeusasunto on tosi helppo asuttava 🙂 Mulle tuo on ainakin ihan selkeä harrastus siinä missä nykyisen kodin sisustelu tai koiran kanssa ulkoilukin. Ei mitenkään vakavaa vaan kivaa haaveilua.
Niinhän se on että yleensä sitä tilaa, mitä todellakin tarvittaisiin tulevaisuudessa, on hyvin vaikea edeltäkäsin edes tajuta. Ilman muuta todelliset tarpeet täytyy ottaa huomioon ja minä en todellakaan voi olla esimerkkinä siinä että aina olisin ollut juurillani, yhteen paikkaan jäänyt. Olisin todella huonona mallina, koska siellä missä on rakkaat ja tavarani on myös aina kotini. Minä jos joku olen muuttanut sinne ja tänne ja aina ollut kivaa. Eli kuuntele vain oman sydämesi ääntä *halaus*
Tuo mun edellinen postaus oli kyllä hiukka ”hapanimelää”, pohdiskelua, ei niinkään suuresti varteen otettavaa =D
Minusta lisätilan tarve on hyvinkin järkevä syy haaveilla uudesta kodista! ? Voisin hyvin muuttaa uuteen kotiin samalla alueella vaikka ollaankin itse tämä nykyinen rakennutettu. Ei olisi varmasti helppo muuttaa eli vaihtoehtona pitäisi olla jotain parempaa. 4mh kuitenkin on ja iso harrastetila ulkorakennuksessa, yksi asuinkerros ja muutaman sadan metrin koulumatka. Nämä eivät vanhassa toteutuneet vaikka koti muuten hieno ja uusi olikin. Ehdottomasti kohti unelmia, elämä on liian lyhyt miettiä olisipa pitänyt <3
Muusta en tiedä, mutta sinun Chihu on ihana
Kiitos paljon, ihana ja vaativa koiraherra <3