*
*
Eilen oli pitkästä aikaa päivä, jolloin tunsin pääseväni kaiken kiireen päälle seisomaan ja pienellä polkaisulla sitä nitistämään. Tähän tunteeseen vaikuttaa varmasti monta seikkaa, mutta yksi oivallus tuntui erityisen hyvältä. Meidän vauvapallerostamme on tullut 1,5 vuotias taapero ja nyt kaikki pienen lasten vanhemmmat korvat hörölle: urbaanilegenda ”kyllä se helpottaa” pitää oikeasti paikkansa. Meillä pääsääntöisesti nukutaan yöt, lapsi haluaa itse syödä ateriansa ja välillä jopa uppoutuu pieniin leikkihetkiin ilman äitiä. Vapautuvalla ajalla saatan päästä ripustamaan pyykit tai kuten eilen, avaamaan uunituoreen sisustuslehden sohvannurkassa keskellä kirkasta päivää.
*
*
Poikamme on ollut minulle hieno opettaja ja selvästi tarvitsin tällaisen lifestyle-gurun elämääni. Hän on neuvonut minua hidastamaan ja keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, piirtämään mutkat suoriksi ja sietämään sotkua. Tyttären kanssa jaamme samanlaisen nopean temperamentin, mutta voi tätä pientä poikaa. Hitaasti, rauhassa ja tutkien otetaan maailmaa haltuun. Eikä siinä voi silloin äitikään hosua tai seuraa temperamentien yhteentörmäys. Ei ole aikuisen asia alkaa henkisesti törmäilemään yksivuotiaan kanssa.
*
*
Olen saanut toisen lapsen syntymän jälkeen blogini kommenttilaatikossa useamman kerran ”sulla on niin helppoa”-palautetta. Se on oikeasti tuntunut kurjalta. Kukaan ei voi koskaan tietää, millaista elämää toinen elää, eikä ainakaan tällainen kevyt sisustus- ja lifestyleblogi ole ikkuna toisen arvosteluun. Jälkeenpäin voin sanoa, että hyvin tässä on vedetty ja joustettu, mutta on ollut päiviä, jolloin fiilis on ollut toinen.
*
*
Suurin tekijä pikkulapsiarjen jaksamisessa ja kaiken keskeneräisyyden sietämisessä on ollut muutaman läheisen tuki sekä vertaistuki, jota olen saanut samassa elämäntilanteessa olevilta ystäviltä. Kun laittaa itku kurkussa viestiä, että hermo palaa tai hulluksi tulee ja toinen vastaa tsempein, eikä tuomiten.
*
*
Ei ole tarkoitus kuulostaa dramaattiselta ja isossa mittakaavassa kaikki on ollut aina hyvin. Kotona olevan äidin mittakaava ei vain aina ole sama, kun vaikkapa maailman nälänhätää tutkivien asiantuntijoiden. Jaksaminen, innostuminen ja onni ovat niin subjektiivisia kokemuksia. Yksi iso juttu on ollut myös töiden alkaminen, se antaa oivaa vastapainoa kotielämälle. On hieno tunne, kun voi edes yhtenä päivänä viikossa aloittaa jonkun homman ja tehdä sen valmiiksi keskeytyksettä.
*
*
Viikonloppunahaasteena heitän ilmaan: Entäpä jos kysyisit ystävältäsi tai sukulaiseltasi, mitä oikeasti kuuluu? Vaikka juuri siltä pienten lasten äidiltä, jolla näyttää olevan homma mainiosti hanskassa. Tai siltä kiireiseltä uratykiltä, jonka luksustahuokuvia työmatkoja tekisi mieli kadehtia.
Älä ainakaan somen perusteella oleta jo tietäväsi, miten hänellä menee. Vaikka pinnan alla ei kuohuisikaan, niin viesti ei takuulla mene hukkaan.
*
20 Kommentit
Hienoja ajatuksia Kerttu (taas kerran). Some voi kyllä usein antaa väärän kuvan siitä, mitä henkilölle oikeasti kuuluu. Jaksamista meille kaikille arjessa (joka on välillä turhan kiireistä ja stressaavaa), ja rentouttavaa viikonloppua ?
Kiitos Paula ja samoja ajatuksia sinne! <3
<3 <3 <3
Sydämet sinnekin Suvi <3
<3
<3 Sanna
Pienen vauvan väsynyt äiti kiittää postauksesta.:) Aamukolmesta asti on täällä valvottu, uni kun ei aina tule enää yöheräämisten jälkeen silmään. Mutta ehkä tämä tosiaan joskus helpottaa.
Mukavaa viikonloppua sinulle!
Oi voi, kyllä se helpottaa! Yövalvominen yleensä viimeistään siinä vaiheessa, kun yötarjoilut loppuvat. Tsemppiä sinne ja jos vauva on ainokainen, nuku hänen kanssaan päiväunia <3
Itse seurailen kyllä ahkerasti blogeja ja instagramia, mutta itse somea päivittele. Mutta silti helppo samaistua tuohon, että pintapuolisesti helppo kuvitella toisten elämän olevan ”aina helppoa ja täydellistä” ja oman sitten jotain ihan muuta. 😉
Luulen, että minut perheeni kera niputetaan helposti tuohon ”aina helppoa ja täydellistä” kastiin. Itse olen luonteeltani suht positiivinen ja suhtaudun vastoinkäymisiinkin luottavaisin mielin enkä valita omista asioistani. Silti meidänkin perheellä on omat ongelmamme ja huolemme, mutta niistä selviämme.
Jotenkin vain ihmisten on vaikea hahmottaa, että KAIKILLA meillä on omat ongelmat ja hyvät asiat. Kenenkään elämä ei ole täydellistä tai ongelmatonta. Kaikki vain ei jaksa tai halua jakaa niitä huonoja asioita ollenkaan.
Tämä kommentti voisi olla minun kirjoittamani, kiitos neito! Jokaisella on taakkansa ja ne ovat eri kokoisia, mutta onneksi myös oma asenne vaikuttaa siihen, miten jaksaa <3
Voi ei! kyllä minä olen rivien välistä osannut pariinkin kertaan lukea, että ei se vauva-arki aina niin helppoa ole. Ei tulisi mieleenkään panna tollaista kommenttia <3
Ihanaa syksyä täältä Ruotsista!
Kiitos Jonna! Kyllähän välillä riveillä ja rivien välissäkin olen jakanut palasia vauva- ja taaperoarkea. Ihanaa ja välillä raskasta aikaa <3 Ihanaa syksyä sinne Ruotsiin, kiva kuulla että minulla on lukija naapurimaassakin!
Kyllä on taas viisaita sanoja! Itse havahduin someharhaan kun kuulin ystävän vakavasta sairaudesta. Ei kukaan tule varmasti Facebookiin ensimmäisenä huutelemaan sairauksistaan tai väsymyksestään. Ei pitäisi olettaa, että some on elämän tositarinoita. Sitä, mitä oikeasti kuuluu.
Kiitos Kati! Just näin 🙂 Eikä somen tarvitsekaan olla paikka, jossa vuodatetaan kaikki murheet, itse ainakin pidän tämän mielelläni hyväntuulisena ja kepeänä. Mutta se ei tarkoita sitä, että joskus elämässä ei olisi muitakin sävyjä. Kuten ystäväsi tapaus osoitti, henkilökohtainen kuulumisten vaihto on kuitenkin se ainoa ja oikea tapa pysyä oikeasti tärkeiden ihmisten elämästä kartalla <3
Mielestäni se ei ole lukijan ”vika” millainen mielikuva hänelle muodostuu blogin pitäjän elämästä. Kyllä meistä moni osaa ihan varmasti ajatella, että se toinenkin puoli elämästä löytyy, mutta jos blogissa kerrotaan esim. mahtavasta miehestä, osallistuvista isovanhemmista, kodin ylläpidossa auttavasta siivoojasta, niin toisenlaisessa tilanteessa elävä voi oikeasti ajatella ”helppoahan sun on”. Eikä sitä tarvitse kateudella todeta.
Miksi täytyy heti puolustautua? Miksi osa blogin pitäjistä ei tunnu kestävän vastalauseita? Tätä ei aina lukijana ymmärrä, kun lukee kommentointiketjuja.
Hei Kitty! Sinulla on pointtisi ja allekirjoitan sen myös. Omassa blogissa olen välillä raaputellut pintaakin syvemmältä, eikä kaikki ole aina vain auvoista ja ihanaa, vaikkakin olen onnellinen ja kiitollinen.
Postaus oli myös kannanotto yleensäkin someen kuulumistenvaihtokanavana, monesti ystäviltä unohtuu kykyä kuulumiset ihan oikeasti, kun vain seurailee kahvikuppikuvia sosiaalisessa mediassa. Ja mikään ei kuitenkaan korvaa sitä henkilökohtaista kontaktia.
Otan vastaan monenlaista palautetta blogissani, mutta välillä myös koen oikeudekseni ”puolustautua” tai oikaista väärinkäsityksiä. Eipä se aina ole viisasta. Oikeastaan isossa mittakaavassa henkilökohtaiset postaukset ovat juuri niitä, joista ”sanomista” tulee, mutta jotenkin koen tärkeäksi kirjoittaa muustakin kuin tyynynpäällisistä 🙂
Löysin vasta ihanan blogisi! Aivan ihana taulu sinulla! Saako, kysyä sen alkuperää? 🙂
Olen jo seuraavassa vaiheessa: Lapset lentäneet pesästä ja vaikeavammaisen lapsen äitinä yritän haparoiden opetella ns. tavallisempaa elämää, esim. unirytmin löytymistä, nyt kun saisi vihdoin nukkua.
Elämän varrella meille annetaan erilaisia ja erikokoisia tehtäviä/taakkoja, kukin kantaa niitä omien voimavarojensa mukaan. Elämä on opettanut monesti näkemään, mitä ihmiselle oikeasti kuuluu, myös someverhon taakse.
Hei ja kiitos! Taulu on Minja Revonkorven tilaustyö meille, tästä vanhasta postauksesta löydät lisää tietoa: //www.idealista.fi/modernistikodikas/2013/05/11/taulu-taiteilija-ja-tarina/
Voimia sinulle uuteen elämänvaiheeseen <3 Toivottavasti pääset pian huokaisemaan ja rentoutumaan, saamaan unia takaisin. Hattuni nousee sinulle korkealle, olet varmasti tehnyt äitinä suuren ja vaativan työn.
Löysin blogisi aikoinaan ihan sattumalta, ihastuin kotiinne ja tapaasi kuvata ja kirjoitella asioista. Täytyy myöntää, että blogisi on yksi niistä seuraamistani blogeista jota todella luen. Moni blogi on sellainen, että niitä seuraa ihan viihdemielessä, mutta sinun blogikirjoituksilla on oikeasti merkitystä, syvyyttä ja omaan ajatusmaailmaani yhteneviä ajatuksia. Blogikirjoituksesi osuu niin usein asioihin, jotka olisivat kuin omasta päästä ja omasta elämästä. Osaat kirjoittaa arjen asioista todella kauniisti ja koskettavasti, pehmeästi ja viisaasti. Harvoin kommentoin silti mitään, ja kirjoituksesi siitä, että ihmiset kysyisivät toisiltaan mitä heille oikeasti kuuluu, herätti ajatuksen siitä, että voisi joskus myös sanoa positiiviset asiat ääneen, kun sille on aihetta. Kiitos sinulle että jaat pilkahduksia elämästäsi, juttujasi on ilo lukea. Ihanaa syksyä ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
Voi kiitos Jenna! Kommenttisi menee heittämällä ihanimpien saamieni kommenttien joukkoon <3 Kiitos kauniista sanoistasi ja kaunista syksyä sinulle! Hymyillen uuteen päivään!