Habitare 2016: Suuri sisustustrendikatsaus

by Kerttu

Habitare 2016-messut ovat oiva sukellus tämän päivän sisustuksen trendeihin. Neljän vuoden blogitaipaleeni aikana olen nähnyt niin valkoisen kauden kun graafisen mustavalkoisuuden. Nyt pinnalla ovat vahvat värit, kontrastit ja luonnonmateriaalit.
*

Habitare-2

Habitare-3

*
Tämän vuoden Habitaresta jäi mieleen värien ja tumman tunnelman lisäksi se, että yritykset ovat todella panostaneet osastoihinsa. Messukeskuksen seinien sisälle on rakennettu tunnelmallisia soppeja, joiden tarkoituksena on esitellä jokaisen yrityksen ylpeyden aiheet.
*

 

 

Habitare-6

*
Yksi supertrendistä on konjakinvärinen nahka, jota sai bongata niin huonekaluista kuin piensisustuksesta. Monen messuosaston hengessä oli mennyttä aikaa, toki hyvin modernilla tvistillä. Syvien sävujen ja rouheiden materiaalien kavereista vain yksi loisti lähes kokonaan poissaolollaan – valkoinen.
*

Habitare-7

Habitare

*
Se, mikä oli ennen valkoista mattana tai kiiltävänä, on tällä hetkellä vaaleaa puuta. Esimerkiksi vaneria ja koivua oli käytetty materiaalina niin kalusteissa, lattioissa, seinissä ja piensisustuksessa. Upea esimerkki tästä on kotimaisen AVA Roomin osasto (394b32), jossa unohdin keskusteluiden lomassa kuvata.
*

 

Habitare-4

 

*
Hakolan tyylikäs messuosasto yhdisti vaaleaa puuta, roosaa sekä hillityä harmaata. Hakolalla onkin menossa varsinainen superviikonloppu, sillä sille myönnettiin vuoden 2016 designteko-palkinto sekä Sisustustoimittajat ry palkitsi tämän kutsuvan messuosaston yhtenä Habitaren parhaista.
*

Habitare-11

*
Marimekko luotti runsauteen niin tekstiileissä kuin asetelmissa. Alvar Aallon vuonna 1936 suunnittelemat klassikkohyllyt näyttävät taas ajankohtaisemmilta kuin pitkään aikaan. Myös Marimekon osasto keräsi kunniaa, sillä The International New York Timesin designkriitikko Alice Rawsthorn nosti osaston omaan top kolmoseen kauneimpien osastojen listalla.
*

Habitare-8

*
Samalla listalla komeili myös Asun-lehden ja Bo Lkv:n yhteisosasto, jossa ”kuutioihin” on rakennettu erilaisia tiloja, tunnelmia ja sisustuksia. Yhdessä kuutiossa on mm. tämä syötävän suloinen lastenhuone, joka niputtaa yhteen trendit vanerihuonekaluista luonnonmateriaaleihin, designin ja käsityön yhdistämiseen sekä pehmeiden sävyjen taidokkaisiin kombinaatioihin.
*

Habitare-10

*
Kivipinnat ovat pinnalla ja valkoisen marmorin rinnalle on rynninyt mm. vihreä marmori. Kalusteiden muotokieli on siroa ja kevyttä.
*

Habitare-9

*
Viherkasvien riemukulkue jatkui ympäri messuhallin. Riikka Kantinkosken ja Pinja Rougerin suunnittelma The Botanic shelf -kasvihylly / tilanjakaja sijoittui mukaan sisustustoimittajien tusinaan ja miksipäs ei, hylly on kaunis ja varmasti myös käytännöllinen.  Materiaaliyhdistelmänä tammi ja messinki toimivat hyvin yhteen ja molemmat paranevat vanhetessaan. Toivotaan, että hylly pääsee tuotantoon!
*

 

Habitare-12

*
Värikylläisyyden vastapainona mukana ei siis ollut valkoista, vaan mustaa. Tikkurilan osasto oli viimeisen päälle rakennettu ja sen ympäriltä löytyi taidokkaita sisustusnäytteitä. Mustaa mustalla-tyyli on kaikessa tummanpuhuvuudessaan varsin dramaattinen, mutta samaan aikaan kuitenkin yllättävän raikas ja mielenkiintoinen.
*

Habitare-13

*
Habitaresta kiinnostuneille vielä pari sanaa, ensiksikin menkää. Varaa kunnolla aikaa ja ota tällä kertaa vaikkapa lapset mukaan, sillä uusi HABI Kids-alue näytti näin äidinkin silmään houkuttelevalta. Jälkikasvu voi purkaa energiansa ja samalla tutustua vuorovaikutteisten installaatioiden kautta muotoilun mielenkiintoiseen maailmaan. Käy kurkistamassa myös Signals-näyttely, joka esittelee sekä sisustuksen että muotoilun tulevaisuuden trendejä ja heikkoja signaaleja.
*

Habitare-14

Habitare-messut on Helsingin messukeskuksessa sunnuntaihin 11.9. saakka. Varoituksena, että käynti saattaa aiheuttaa napakoita sisustuspuuskia, äkillistä lompakonkevenemistä, akuuttia väripuutostilaa omassa kodissa sekä puhkuvaa ylpeyttä kotimaisista designvalmistajista. Sanoisin, että riski kannattaa ottaa.
*

Saatat pitää myös

10 Kommentit

Sanna 8 syyskuun, 2016 - 4:25 pm

Väripuutostila! :-0 mikä kavala tauti!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 8 syyskuun, 2016 - 4:49 pm

Joko tunnet oireet? ;D

Reply
Lyde 8 syyskuun, 2016 - 10:03 pm

Minäkin tykkäsin kyllä messuista, nämä oli parhaat pitkiin aikoihin!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 10 syyskuun, 2016 - 2:04 pm

Oli mukava nähdä!

Reply
Anniina V Blog 11 syyskuun, 2016 - 10:19 pm

Kiitos tästä kattavasta ja inspiroivasta kierroksesta messuille! Itse en harmikseni päässyt tänä vuonna osallistumaan, mutta onneksi ainakin pienen palasen pääsee näkemään blogipostauksien kautta. 🙂

Reply
Anu 12 syyskuun, 2016 - 5:48 pm

En ehtinyt tänä vuonna messuille, mutta todella kiva kuulla että väreihin on panostettu tänä vuonna. Jo viime vuonna oli nähtävissä väri-iloittelua ja mahtavaa, että sillä linjalla on jatkettu 🙂

Reply
Kaisa J - Koti-ikävä 12 syyskuun, 2016 - 9:38 pm

En ole päässyt Habitareen messuilemaan moneen vuoteen. Kiva on kuitenkin useammastakin blogista päästä kurkkimaan messufiiliksiä. Upealta näyttivät messuosastot kuvissa! Paljon on sellaista, jota en omaan kotiin ottaisi, mutta myös paljon kaikkea ihanaa, houkuttelevaa ja inspiroivaa.

Reply
Maiju 12 syyskuun, 2016 - 10:20 pm

Täälläkin missattiin messut, mutta onneksi on blogit ja instagram, joista voi bongailla tunnelmia. Pakko myös sanoa, että olet ihan mestarillisesti vetänyt tämän hetken trendit napakkaan nippuun, sana on hallussa! Itse en ihan lämpene noille värikkäimmille jutuille, tuntuu suorastaan vieraalta eli saa nähä miten nämä trendit rantautuvat oikeisiin koteihin 🙂

Reply
Lumikallion Outi 13 syyskuun, 2016 - 7:49 am

Messut jäi väliin, mutta kuvissasi pääsee hyvin tunnelmaan. Kiitos niistä! Kauniita kuvia ja pieninä paloina värit on ok, myös omaan kotiin. Dramaattinen musta näkyi isosti asuntomessuillakin. Kivaa päivää! 🙂

Reply
Hanna/ Pastellimaja 17 syyskuun, 2016 - 12:57 pm

Kiva päästä kurkkaamaan tämän vuoden Habitarea edes kuvien voimin. Vähän turhan kaukana olivat tänä vuonna. Olen menossa ensi viikonloppuna viimesyksyiseen tapaan käymään Lontoon Designjunctionissa. Jännä nähdä, miten saman/erilaiset suuntaukset siellä on nähtävillä!

Reply

Jätä kommentti