En tiedä oikein miksi ja milloin iski halu veneillä, sillä minulla ei ole minkäänlaista veneilytaustaa. Perheellämme tai ystävillämme ei ole ollut soutuvenettä kummempaa paattia, enkä ole viettänyt aikaa laineilla. Olen vain rannalta katsellut ylväitä purjeveneitä Päijänteellä tai nuorison bilepaatteja aurinkorannoilla, mutta ne ovat olleet kaukaisia ihastuksia. Haaveita, joita ei ole edes tarkoituskaan saavuttaa.
Ehkä ensimmäiset kipinät löivät, kun ystäväni vie minut pari kesää sitten syntymäpäiväajelulle. Se oli leppoisa huviretki, aurinko paistoi ja huolenrippeetkin jäivät rannalle tuulen tuivertaessa hiuksia. Ajoimme saareen, kävimme uimassa ja nautimme samppajaa ja mansikoita. Kaikki kesäkliseet samassa paketissa.
Toki ymmärsin, että jos itse veneilisin tai omistaisin veneen, eivät reissut olisi tuollaisia kuin aniharvoin. Pitää huoltaa, tankata, osata säännöt, huomioida muut veneilijät, osata ajaa laituiriin tai rantaan. Kaikkein tärkeimpänä asiana pidän turvallisuutta.
Tuntuu vähän hullulta, että kuka vaan voi ajaa millaista vaan venettä. Siihen ei tarvita tutkintoa, kurssia tai ajokorttia, sen kun vaan hyppää ruorin taakse lähtee laineille. Eka veneilykerta vakaalla Buster S-veneellä pienellä mökkijärvellä ei todellakaan antanut kuvaa siitä, millaista veneily on esimerkiksi Helsingissä merellä.
Siinä missä mökkijärvellä vastaan tulee maksimissaan soutuvene tai pieni moottorivene, nyt puikkelehdimme jättimäisten risteilyalusten, huvijahtien, suurten purjeveneiden ja pienten harrastuspaattien joukossa. Eikä ollut yksi tai kaksi kertaa, kun avomerellä tuntui, että joku tulee kylkeen. Vaikka ei tietenkään ollut edes tulossa, mutta kokemattoman veneilijän fokus oli todellakin koetuksella.
Ei riitä, että osaat ajaa venettä. Ei riitä, että osaat istua kyydissä. Kaikilla on vastuuta, kun ollaan vesillä.
Tästä syystä halusin venekouluun. Toki veneilyn varmasti oppii itsekin tai seuraamalla kokeneiden vesillä liikkujien toimintaa, mutta halusin saada perustiedot napakassa paketissa. Ajatus kuitenkin on, että veneretkiä tehdään lasten kanssa ja silloin on kyydissä korvaamattoman kallis lasti.
Koska meillä on mökkirannassa testissä Buster S, sain mahdollisuuden osallistua myös Busterin veneilykouluun. Kouluttajana on kokenut veneilykouluttaja ja meripelastaja Matti Pouhakka, joka lievensi jännitystämme kertomalla, että tällä kurssilla ei tarvitse olla pohjatietoja tai -kokemusta. Oppimaanhan tänne on tultu.
Espoon Keilasatamassa Matti kertoi, että tänään ollaan vesillä viisi tuntia, eikä hän tulisi ajamaan venettä. Mahtavaa, totesimme ystävieni Jasnan ja Inspired by love-blogin Sannan kanssa! Olen aina uskonut tekemällä ja kokemalla oppimisen voimaan.
Tärkeimmän oppinsa Matti jakoi jo laiturissa: jokaisen veneessä olevan pitää aina tietää, minne ollaan menossa. Näin mahdollisessa ongelmatilanteessa homman haltuunottaminen on mahdollista. Toinen jokaisen veneessä olevan taito on pysäyttää vene. Kokenut meripelastaja kertoi tilanteista, joissa veneen varsinainen kuljettaja on vaikka sairaskohtauksen vuoksi estynyt ohjaamasta ja kukaan paatissa oleva ei osaa edes pysäyttää venettä, saati ajaa sitä turvallisesti rantaan.
Ennen kuin lähdimme merelle, puimme lämpimät vaatteet ja pelastusliivit ylle. Se, joka ajaa venettä, kiinnittää itseensä ns. tappokytkimen. Sen ansiosta moottori sammuu, jos kuljettaja vaikka lentäisi laidan yli. Tappokytkimen käyttäminen pelastaa ihmishenkiä ja yllättäviä tilanteita voi sattua kenelle vain.
Veneen ajaminen kovaa avomerellä ei ole kovin kummoinen taito, sillä jokainen osaa kääntää kahvasta. Mutta Suomessa on maailman eniten merimerkkejä ja ennen kuin lähtee vesille, ne pitää tietää. Lisäksi taitoa tarvitaan, kun lähdetään ja saavutaan laituriin. Ensimmäinen harjoituksemme merellä oli poijun ympäri hiljaa ajaminen sekä etu- että takaperin. Kun osaat ajaa hiljaa, pärjäät myös kovemmassa vauhdissa. Yllättäen peruuttaminen oli helpompaa veneen hallinnan kannalta kuin eteenpäin ajaminen.
Veneessä on aina olemassa arvaamaton ja liikkuva elementti eli vesi. Se, miten ja mistä kulmasta tuuli puhaltaa vaikuttaa tekemiseen, eikä ennakkoon voi antaa ajo-ohjeita, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen. Asioita, joita oppii kokemuksen kautta arvioimaan.
Teimme pysähdyksen Helsingin Meripelastusyhdistyksellä ja saimme tutustua heidän työhönsä. On aika uskomatonta, että vapaaehtoiset hoitavat 30 prosenttia kaikista meripelastustehtävistä, enkä voi kuin nostaa hattua heidän sitoutumiselleen ja auttamishalulleen. Yhtä uskomatonta on se, että ihmishenkiä pelastavan yhdistyksen on itse hankittava varansa. Vaikka toiminta on täysin vapaaehtoista, se on myös äärimmäisen ammattimaista.
Yhden päivän aikana saimme sekä sadetta että aurinkoa. Helsinki näytti ihan uuden puolen, kun ihastelimme mm. Suomenlinnaa mereltäpäin. En voi kehuskella olevani kummoinenkaan venetietäjä, mutta käytössämme ollut Buster Magnum tuntui turvalliselta ja vakaalta myös avomerellä ja isommissa aalloissa.
Mitä päivän aikana opin? Pääsin alulle perustaidoissa ja sain kosketuksen siihen, millaista veneily on silloin kun sen osaa. En ole varmasti koskaan tavannut kärsivällisempää ja rauhallisempaa kouluttajaa kuin Matti Pouhakka. Hänen opastuksessaan tuntui koko ajan turvalliselta, eikä tyhmiä kysymyksiä ollut.
Sain vahvistusta sille, miksi veneily kiehtoo minua. Silloin ollaan kosketuksissa luonnon kanssa ja vesillä oleminen on täydellistä vastapainoa arjelle. Meri on minulle aika iso ja viihdyn paremmin järvillä; sisävesien tyttö kun olen. Mökillä veneilyyn liittyy käytännöllisyyttä, meiltä kun on lyhyempi kauppamatka veneellä kuin autolla. Ja toisaalta, onhan se ihan erilaista lähteä maitopurkkia hakemaan vesiteitse!
Päivä merellä oli hieno kokemus. Se vahvisti tunnettani siitä, että pitää harjoitella lisää ja ottaa rohkeasti ohjat omiin käsiin myös vesillä.
Veneilu on parasta mitä voi tehdä gore tex-housut jalassa, totesimme kurssin päätteeksi.
*Buster tarjosi venekoulun osana blogin kautta saatua venetestausta.
Ihan fiksua, sillä he varmasti haluavat saada veneensä myös ehjänä takaisin 😀