Nyt alkaa jo todenteolla jännittää! Designtarinoita-podcast alkaa ensi viikolla eli 7. syyskuuta ja uusi jakso on luvassa sen jälkeen joka torstai. Koko tuotantokausi sisältää 12 jaksoa eli kuunneltavaa riittää marraskuun loppupuolelle saakka.
Kausi käynnistyy Balmuirin perustajan Heidi Jaaran jaksolla, jossa sukelletaan yrityksen syntytarinaan ja menestyksen avaimiin. Vaikka jakso tehty sisustusnäkökulmalla, se on myös ura- ja oppimistarina. Heidi on todella upea tyyppi, eikä hänen tarinaa kuunnellessa voi tehdä muuta kun ottaa hatun päästä. Arvostan.
Koska kyseessä on sen verran uusi juttu Suomessa, niin kertaan vielä mistä on kysymys. Podcast on verkossa julkaistava puheohjelma tai sarja, jota voi tilata ja kuunnella juuri itselleen sopivaan aikaan. Ne ovat kuin audiomaailman Netflix tai Spotify, eli sinä päätät ketä / mitä kuuntelet ja milloin.
Itselleni podcastit ovat parasta seuraa silloin, kun pitää tehdä jotain arkisia rutiinijuttuja. Laitan kuulokkeet korville ja podin päälle, kun on pakko lähteä käyttämään koiraa iltahämärässä, kun pyykkivuori kurottelee kohti taivasta tai kun olen matkalla töihin. Hyvät podcastit ovat kuin loistava seura, yhtäkkiä koira saakin vähän pidemmän lenkin, ihmettelen minne pyykkivuori katosi tai toivon, että viimeiset liikennevalot ennen työpaikkaa olisivatkin punaiset.
Wecastilta on tulossa tänä syksynä liuta huikean mielenkiintoisia podcasteja, joten kuunneltavaa riittää. Itse odotan erityisesti Salamatkustaja-blogin Satu Rämön ja Lähiömutsi-blogin Hanne Valtarin Unelmaduuneissa-podia, Pupulandian Jenni Rotosen Afterwork-podcastia ja Hanne Kettusen Valeäidin nauhoitusten toista tuotantokautta.
Pakko muuten sivuhuomautuksena sanoa, että ilman Hannea en olisi tässä lanseeraamassa omaa podcastia. Hyvä esimerkki siitä, miten verkosto toimii ja miten toisilla on vain niin hyvä sydän ja asenne. Kiitos Hanne! Samalla suositus äänestää Valeäiti-blogia The Blog Awards Finlandissa!
Podcasteja voi kuunnella oman puhelimensa, joko Android tai iTunes, podcasts-sovelluksen kautta. Suosittelen lataamaan puhelimeen Acast-nimisen sovelluksen, joka on Spotifyn kaltainen sovellus audiosisällölle ja se suosittelee käyttäjälle kiinnostavaa sisältöä kuuntelun mukaan. Sieltä voi myös nimellä hakea podcasteja, 7.9. alkaen myös Designtarinoita.
Uudet jaksot päivittyvät joka torstai myös osoitteeseen https://www.wecast.fi/designtarinoita. Toki myös muistutan uuden jakson ilmestymisestä täällä blogissa.
No niin, tuokaa paperipussit, jotta voin hengitellä niihin! Tähän saakka tämä on ollut ihan superhauskaa, olen nauttinut käsikirjoittamisesta ja studiotyöskentelystä todella paljon. Samaan aikaa lopputulos on ollut vain vieraalla ja studiossa hääräävällä Iso H:lla. Nyt kaikesta tulee julkista ja se on yhtä aikaa sekä ihanaa että kamalaa. Onneksi minulla on ollut absoluuttisesti maailman parhaat vieraat, joten odotan lanseerausta aika rauhallisin mielin. Toivon vain kovasti, että myös te tykkäätte!
2 Kommentit
Tosi mielenkiintoista. Tunnustan, en ole koskaan kuunnellut yhtäkään podcastia, mutta nyt ajattelin kuunnella ohjelmaasi.
Kiva kuulla! Kerro sitten, mitä pidit 🙂