Aurinkoa, liikuntaa ja korvapuustia, siinä eilisen päivän parhaat lääkkeet. Ja aikaa ja paljon keskustelua perheen kesken. Sunnuntai-iltana jo nauroimme muistellessamme Hugoa ja sen hulluimpia tempauksia. Kyllä se siitä, sanotaan ja niin se meneekin. Ajallaan ja painollaan, pikkuhiljaa.  Kiitos myötäelosta, joka on lämmittänyt mieltä.

Viikonloppuna olin pienen hetken yksin kotona ja nyt siis todellakin yksin – on yllättävää, missä tilanteissa tajuaa elämän muuttuneen koiran kuoleman jälkeen. Miten lenkille lähteminen tuntuu hölmöltä ja jos lattialle putoaa ruokaa, se on itse noukittava. Ja miten hiljaista on, kun kukaan ei hauku tai kynnet eivät rapise lattiaa vasten.  Suru muuttaa muotoaan kaipaukseksi ja ikäväksi, kullanarvoisiksi muistoiksi, joista mieleen jäävät vain ne parhaat päivät.

Viikonloppua luin pari artikkelia relienssistä eli psyykkisestä palautumiskyvystä, en tiedä oliko aihe erityisesti esillä vai osuivatko jutut silmään juuri siksi, että itse kävin läpi haastavia tunteita. Tätä juttua kirjoittaessa huomasin, että Hanna oli juuri käsitellyt samaa teemaa, joten varmasti aihe oli pinnalla muuallakin kuin omassa päässäni.

Kun sanon, että mieleeni jäävät vain ne parhaat päivät, niin todella käy. Unohdan todella usein ikävät asiat, mieleni vain toimii niin. En tarkoita unohtamista niin, että menettäisin kokonaan muistini, ajatukset vain pakkautuvat taka-alalle ja pikkuhiljaa haihtuvat. Lapsuudesta pikkusiskoni muistaa ikäviä juttuja, mutta minä 3,5 vuotta vanhempana en.

Unohdan ikävät asiat. Ne vain haihtuvat.

Relienssillä on varmasti yhteys siihen, että pyrin kääntämään asioita parhain päin. Optimismi on selviytymiskeinokin, kun etsii edes jonkin asian, joka tuo lohtua tai iloa.

”Resilienssiin vaikuttavat eri tekijät lähtien kasvatuksesta ja biologisista ominaisuuksista. Olemme jo geneettisesti eri tavoin herkkiä ympäristön vaikutuksille. Lisäksi resilienssiä rakentavat yksilön omat kokemukset sekä lähipiiristä ja ympäristöstä kumpuavien myönteisten ja haitallisten tekijöiden vuorovaikutus.” (Lähde: Mielenterveysseura)

Suru, vastoinkäymiset, pettymykset ja epävarmuudet kuuluvat jokaisen elämään, toki erilailla annostellen. Ajattelen, että näissä ole mitään yleistä kohtuutta, vaan joskus epäonnea kasaantuu jollekin sietämättömiä määriä. Ei tarvitse arvottaa surua, jollekin joku asia voi olla vuoria siirtävä kokemus, toiselle olankohautus. Enemmänkin on kyse siitä, kuinka haastavista tilanteista pääsee eteenpäin. Nyt en peilaa ajatuksiani ”vain” Hugon menettämiseen, vaan isommassa mittakaavassa.

Joskus myös mietin, tuleeko relienssin vuoksi ikävät ajatukset tai tapahtumat työstettyä liian nopeasti, eteenpäin pyrkien ja unohtaen. Tunteiden patoaminen tai tuppisuuksi heittäytyminen eivät ole hyviä tapoja käsitellä surua tai traumaa, eikä puhumisen valtavaa voimaa voi aliarvioida.

Hugon kuolema on ollut lapsille iso suru. Tytär vanhempana ymmärsi tilanteen kuopusta nopeammin ja hän osaa sanoittaa tunteitaan. Poikamme kaipuu näkyy itkuna ja valtavina kyyneleinä. Otan syliin ja toistelen, että ymmärrän miltä hänestä tuntuu ja että äitikin on tosi surullinen, mutta tästä yhdessä selvitään. Tytär totesi viisaasti, että suru on tärkeä tunne. Biologian lisäksi relienssin kehittymiseen vaikuttaa vuorovaikutus koko eliniän ajan.

Älä aliarvioi puhumisen voimaa.

Elämä kantaa, sanotaan. Valitse kadun valoisampi puoli ja jokaisella pilvellä on kultareunukset. Vaikka kuinka toivoisi, että mitään ikävää ei koskaan satu, harva meistä elämässä selviää ilman vastoinkäymisiä. Siksi suru on kunniavieras ja tärkeä opettaja.

Eilen raahauduin salille silmät itkusta turvonneena ja Maru oli varannut jumpasta eturivin paikat. Hipsin paikalleni sukkasiltaan, koska olin unohtanut kotiin salikengät, pyyhkeen ja juomapullon. Ajatukset eivät olleet kasassa, mutta silti totesin kiitollisena, että tilanne olisi pahempi, jos olisin unohtanut housut tai paidan. Liike oli hyvä lääke myös surulliseen mieleen ja sanotaankin, että  itsestä huolehtiminen on tärkeä osa omien voimavarojen kasvattamista.

Maaliskuun kolmentena päivänä nautin kevään ensimmäiset pullakahvit terassilla. Aurinko lämmitti lasin läpi ja lupasi, että kesä on tulossa. Paljon hyvää on tulossa.